Roosters värväsi kahden passin jenkin puolustukseensa

Helsinki Roosters on solminut pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Ethan Hurstin kanssa. Puolustuslinjassa pelaavalla Hurstilla on USA:n passin lisäksi taskussaan Portugalin EU-passi.

Viime kaudella neljänneksi vaahteraliigassa sijoittunut Roosters on löytänyt siirtomarkkinoilta rosteriinsa varsinaisen kultakimpaleen. Portugalin EU-passin omistava yhdysvaltalainen Ethan Hurst on osoittautunut pelinrakentajien painajaiseksi sekä college-sarjassa, mutta myös Saksan GFL:ssä.

Kalifornian Santa Margaritasta lähtöisin oleva Hurst pelasi yliopistouransa (2020–2023) Montanassa sijaitsevassa Rocky Mountain Collegessa (NAIA).  32 ottelussaan puolustuslinjan päässä pelaava Hurst keräsi yhteensä 76 taklausta ja 19 pelinrakentajan säkitystä.

Kaudeksi 2025 23-vuotias Hurst siirtyi Saksan GFL-sarjan Potsdam Royalsiin jossa hän otti haltuunsa joukkueensa johtavan QB-metsästäjän roolin.  Kymmenessä GFL-pelissään hän keräsi 62 taklausta, 16 säkitystä, yhden syötönkatkon sekä sai tilastoihinsa yhden kahden pisteen suorituksen taklattuaan vastustajan maalialueelle. Hurstin Royals ylsi GFL:n finaaliin German Bowliin, jossa Potsdam nappasi jo kolmannen perättäisen mestaruutensa kaatamalla Dresden Monarchsin lukemin 33–23.

Hurstin Portugalin passi merkitsee sitä, että hän ei kuormita helsinkiläisjoukkueen viiden yhdysvaltalaispelaajan kiintiötä. Hän on toinen Roostersin julkaisema ulkomaalaisvahvistus kaudelle 2026.  Seura julkaisi aiemmin yhdysvaltalaistukimies Sidney Gibbsin sopimuksen.

Photo:  Rocky Mountain College