Roosters varmisti runkosarjan ykkössijan

Torstain vaahteraliigakamppailu Porvoossa päättyi helsinkiläisten voittoon lukemin 14-21 (7-7). Voiton myötä Roosters otti runkosarjan selvästi nimiinsä ja samalla kotiedun pudotuspeleihin, jossa tulee kohtaamaan runkosarjan neljänneksi sijoittuneen joukkueen.

Sarjakärjen ja hallitsevan mestarin kohtaaminen oli tasainen taisto aivan pelin loppuun asti. Peli alkoi Roostersin hyökkäysvuorolla, joka kuitenkin johti nopeasti lentopotkuun jonka Rod Sylvestre kotijoukkueen harmiksi rähmäsi käsistään lähellä maalialuetta. Roosters ei kuitenkaan saanut hyödynnettyä tätä kun epäonnistuivat neljännellä yrityksellä juoksupelissään. Butchers eteni tämän jälkeen hyvin vieraiden kenttäpuoliskolle, mutta lopuksi hekin epäonnistuivat neljännessä yrityksessään antaen hyökkäysvuoron takaisin helsinkiläisille.

Pelin avaustouchdown nähtiinkin seuraavalla hyökkäysvuorolla, kun Roosters marssi nopeasti kenttää eteenpäin hyvillä heitoilla. Maalin kirjasi kiinniotolla Ethan Greenfield itselleen, laittaen joukkueensa 0-7 johtoasemaan. Toisen neljänneksen aikana porvoolaisetkin saivat maalihanat auki tasoittaen pelin Adam Cofieldin touchdownilla lukemiin 7-7. Ensimmäinen puoliaika ei tarjoillut enempää pistesuorituksia, joten tauolle mentiin tasatilanteessa.

Butchers aloitti hyökkäämällä toisen puoliajan, josta ottivat kaiken ilon irti. Brandon Gwinner toimitti useamman heiton perille joukkuetovereilleen, joista yhden heiton kiinniotti maalialueella Luukas Eerola. Lukemissa 14-7 kotijoukkueen hyväksi mentiin viimeiselle neljännekselle, jossa peli kääntyi täysin helsinkiläisille. Gwinner tavoittelee pitkällä heitolla Aleksi Hirvosta, mutta Roosters-takapuolustaja Julian Bell pääsee helposti tähän väliin ja tekee syötönkatkon.

Tästä eteenpäin Roosters hallitsi peliä tehden ottelun loppuun kaksi touchdownia. Helsinkiläisten hyökkäys marssi varsin vakuuttavasti kenttää eteenpäin juosten sekä heittäen. Tasoittavan maalin juoksi pelinrakentaja Ambro Urjansson, ja voittavan touchdownin hän heitti Artturi Tähkäpäälle.

Fyysinen peli päättyi tasaisen ottelun jälkeen 14-21. Roosters-laitahyökkääjä Johannes Jauhiainen loukkaantui ensimmäisellä puoliajalla, mutta helsinkiläiset eivät antaneet tämän liikaa vaikuttaa peliin ja voiton saamiseen.

Näin Roostersin puolustuksen linjamies Christer Berg kommentoi peliä.

Tasaväkinen kamppailu loppuun asti

Butchers pystyi pitämään sarjakärjen kurissa kolme neljännestä, kunnes Roosters sai otettua pelistä otteen. Hyökkäys ei vain onnistunut enään pelin loppuhetkillä ja Gwinnerin heitetty syötönkatko viimeisen neljänneksen alkuun ei myöskään auttanut asiaa. Näytti myös siltä, että Eerola loukkasi itseään tekemänsä td:n päätteeksi kolmannella neljänneksellä.

Roostersin juoksuhyökkäys lähti rullaamaan toisella puoliajalla myös huomattavasti paremmin, eikä porvoolaiset pystyneet sitä estämään ensimmäisen puoliajan tavoin. Hyvin todennäköisesti tämä ottelupari tullaan näkemään vielä kerran runkosarjan päätyttyä pudotuspeleissä Helsingissä.

Butchersin puolustuksen linjamies Jesse Vuoksenturja jakoi fiiliksiään pelin jälkeen.

Vaahteraliigakierros jatkuu perjantaina Vaasassa, tuolloin ottelupari Royals – Crocodiles luvassa. Peli käyntiin 18:00 ja liput ennakkoon lippu.fi

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva: Laura Helminen (arkistokuva)