Lauantai-illan vaahteraliigakamppailussa hallitseva mestari ei antanut vaasalaisvierailijoiden yllättää toista kertaa. Roosters kuittasi liigan kakkoskierroksen tappion Royalsille suurinumeroisella voitolla 48-0 (24-0).
Helsinki Roosters oli iltapelissään alusta alkaen kuskin paikalla. Kotijoukkue siirtyi ottelussa nopeasti 14-0 johtoon Ville Hämäläisen ja Lassi Pajarisen touchdowneilla ja nakutti jokaisen neljänneksen aikana tasaisesti pisteitä tulostaululle. Royals ei onnistunut haastamaan vahvaa kotijoukkuetta missään vaiheessa ottelua.
Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Roosters onnistui keräämään koko ottelussa ainoastaan kuusi juoksujaardia. Lauantaina juoksujaardeja kertyi yhteensä 209 sekä päälle neljä touchdownia. Pajarisen ja Hämäläisen (2 kpl) lisäksi touchdownin makuun pääsi Roostersin nuori Maxim Karila, jolle maalisuoritus oli ensimmäinen liigatasolla.
Roosters-puolustus kartutti muhkeaa säkkitiliään nyt neljällä suorituksella. Nimensä tilastoihin kirjasivat Alex Herriott, Christer Berg, sekä kauden ensimmäisen pelinsä pelannut Malek Jaradat. Tälle kaudelle tyypilliseen tapaan yhden säkityksen suorittajasta tilastoijat eivät päässeet selvyyteen useamman pelaajan rymisteltyä samanaikaisesti Royals-pelinrakentajan päälle.
Rutiininomaisen pelin pelannut Ambro Urjansson siirtyi ottelun lopulla kentän laidalle ja nuori Jerry Silomaa sai jälleen arvokkaita toistoja hyökkäyksen johtajana.
Näin ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi valittu Pajarinen kommentoi peliä:
Royalsille vain 66 edettyä jaardia
Lauantain peli oli Royalsille kauden heikoin. Pelinrakentaja Elias Haapamäen johtama hyökkäys kirjasi tilastoihin ainoastaan 66 edettyä jaardia ja vahvana juoksujoukkueena aiemmin tunnetut vaasalaiset saivat kenttää pitkin jaardeja kasaan ainoastaan 10. Tom Suoste keräsi 11 juoksuyrityksellään ainoastaan 12 jaardia etenemisiä.
Ilta ei ollut kaikkein helpoin Royalsin nuorelle pelinrakentaja Haapamäelle. Mies säkitettiin neljä kertaa ja kahdesti hänen heittonsa nappasi kiinni vastustajan pelaaja. Laitureista Ami Lindfors, Gabriel Quigley ja Roni Viinamäki onnistuivat kiinniotoissaan kukin kertaalleen
Royalsin puolustuksen ahkerin taklaaja oli Raul Khalifa, jolle pelissä 7,5 suoritusta. Takapuolustaja Tristan Rankin onnistui omassa pelissään hyvin, eikä Roosters lähettänyt palloja taitavan varjostajan puolelle kovinkaan montaa kertaa.
Ottelun jälkeen Royalsin hyökkäyslinjan Biron Rossel kommentoi Ruutu-haastattelussaan pelin kulkua näin:
Roosters-päävalmentaja Tuomas Heikkinen kertoi ottelua edeltävässä haastattelussaan, että aiemmin julkaistu yhdysvaltalaisen J´Kobi Reddickin sopimus ei tule toteutumaan, Joukkue etsii yhä uutta miestä hyökkäyksen vahvistukseksi ja uutisia odotetaan julki jo ensi viikon aikana.
Tutustu: Ottelun data ja statistiikka
Kuva: Jarmo Vehkomäki