Roosters murskasi Royalsin jo ensimmäisellä neljänneksellä

12 minuuttia ja ero oli 28 pistettä. Sellainen oli Vaahteraliigan avausottelun ensimmäisen neljänneksen tarina. Helsinki Roosters ei jättänyt aurinkoisella Velodromilla sijaa Wasa Royalsin yllätykselle vaan iski luulot pois heti alussa ja liihotti lopulta selvään 48–7 –voittoon.

Brandon Connette johti Roostersin hyökkäystä jälleen mestarillisesti. Kimi Linnainmaa teki ensimmäisen neljänneksen aikana kaksi touchdownia ja Alexander Wasiljeff yhden. Pelkästään noilla kolmella heittomaalilla Roosters eteni avausneljänneksen aikana 116 jaardia. Royals eteni heittäen koko ottelussa 117 jaardia.

Yhden touchdownin Connette heitti lisäksi veljelleen Adam Connettelle ja juoksi myös kolme kertaa uusiin yrityksiin. Puoliajalla tilanne oli 42–0 Roostersille, ja tuon jälkeen Connette antoi pelinrakennusvastuun Miro Kadmirylle.

Royals joutui heti alussa puolustuskannalla, sillä hyökkäys ei löytänyt oikeastaan missään vaiheessa rytmiä. Varsinkin heittopelissä pelinrakentaja Isaac Fisherillä ei tuntunut olevan lainkaan aikaa heittää palloa. Ottelun kuluessa heitot Jerome Valbonille, Denny Johnille ja keskushyökkääjä Justin Williamsille kuitenkin tuottivat jonkin verran jaardeja, mutta toistuvia onnistumisia ei torstaina nähty.

Alexander Wasiljeff tekee kauden ensimmäisen touchdownin:

Vaasalaisten keskushyökkääjistä Tom Suoste sai enemmän aikaiseksi kuin Williams, joka saapui maahan vasta viikko sitten eikä välttämättä ollut vielä täysin sisällä Royalsin pelissä. Toisaalta Roostersin puolustuksen linja – erityisesti keskustan Heikki Lesonen ja Janne Rautiainen – pelasi vahvasti juoksutilan pois.

Royalsin kenttäasemia heikensivät lisäksi ongelmat lentopotkuissa, joita Roosters-pelaajat pääsivät säännöllisesti häiritsemään. Lisäksi Royals menetti ottelussa pallon kahdesti.

Ajoittain Royals tuntui jo saavan Roostersin juoksupelistä otteen ja erityisesti ranskalaistukimies Steeven Tresfield ja puolustuksen linja saivat pallonkantajia kiinni. Roostersin suoritusvarmuus ja suorittajien laajuus olivat kuitenkin myös juoksupelissä tällä kertaa liikaa. Henri Jussila iski kaksi touchdownia, mutta myös Karri Pajarinen, Alexander Kuronen ja Mourad Daifi saivat jokainen vastuuta.

Katso pelin tähtihetket:

Kadmiry johti Roostersin hyökkäystä kaksi neljännestä

Toinen puoliaika oli näennäisesti tasaisempaa pelaamista. Roosters kierrätti pelaajistoaan laajasti ja pelasi käytännössä kaksi viimeistä neljännestä ilman yhdysvaltalaishyökkääjiään. Kadmiry johti peliä kohtalaisesti heittäen touchdownin Tommi Pinnalle ja juosten itsekin muutaman kerran tehokkaasti.

Royalsin parhaana palkitun Suosteen lisäksi vaasalaisten riveistä nousi esiin ranskalaispelaaja Valbon, joka ahersi pitkän päivän niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin, jossa kirjautti yhden säkityksen. Pelinrakentaja Fisher puolestaan näytti omaa johtajuuttaan ja kantoi ottelun toisella puoliajalla runsaasti palloa itse. Lopulta Fisher puski lähietäisyydeltä maaliin myös vierasjoukkueen ainoan touchdownin.

Fisherin touchdownin myötä Royals voitti ottelun toisen puoliajan 6–7, mutta käytännössä ottelu siis ratkesi jo ensimmäisellä neljänneksellä. Ottelussa heijastui selvästi Roostersin vahvempi alkukauden rutiini ja myös pelaajiston syvyys sillä useampi nuori pelaaja, kuten takakentän Eemeli Tuovinen ja Vilho Paavilainen, saivat hyvin peliaikaa. Toivon mukaan Edward Vesterinen pääsee näyttämään jatkossa kykyjään myös puolustuksen linjassa. Nyt Vesterinen pelasi koko ottelun hyökkäyksen linjan oikeassa laidassa.

Vaahteraliiga jatkuu lauantaina Tampereella, jossa kautensa avaavat Saints ja Kuopio Steelers. Royalsin seuraava peli on Mustasaaren Botnia-hallissa 20. päivä, jolloin vastassa on Porvoo Butchers. Roosters jatkaa kauttaan vasta reilun kahden viikon päästä, jolloin se isännöi Butchersia.

Ottelun TILASTOT

Pisteet neljänneksittäin Lopputulos
ROYALS   7 
ROOSTERS   28  14  48 
Pisteet   ROY -ROO  
1 10:14  ROO   Alexander Wasiljeff 36 j. heitto Brandon  Connette B (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         3 peliä, 42 jaardia, aika 0:37  0 – 7 
  05:18  ROO   Kimi Linnainmaa 48 j. heitto Brandon Connette (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         5 peliä, 60 jaardia, aika 1:34  0 – 14 
  03:48  ROO   Kimi Linnainmaa 32 j. heitto Brandon Connette (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         2 peliä, 46 jaardia, aika 0:29  0 – 21 
  02:32  ROO   Henri Jussila 19 j. juoksu (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         3 peliä, 40 jaardia, aika 0:34  0 – 28 
07:55  ROO   Adam Connette 4 j.  heitto Brandon Connette (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         10 peliä, 63 jaardia, aika 2:55  0 – 35 
  03:45  ROO   Henri Jussila 16 j. juoksu (Kim Saarijärvi lisäpiste) 
         8 peliä, 59 jaardia, aika 3:24  0 – 42 
02:20  ROO   Tommi Pinta 3 j. heitto Miro Kadmiry (lisäpiste epäonnistui) 
         8 peliä, 47 jaardia, aika 2:31  0 – 48 
10:21  ROY   Isaac Fisher 1 j. juoksu (Denyy John lisäpiste) 
         11 peliä, 69 jaardia, aika 3:52  7 – 48