Roosters ja I-divisioonan Kuopio Steelers solmivat yhteistyösopimuksen

Viisi edellistä Suomen mestaruutta voittanut Helsinki Roosters ja I-divisioonassa kaudella 2016 kolmanneksi sijoittunut Kuopio Steelers ovat solmineet kautta 2017 koskevan yhteistyösopimuksen. Kyseessä ei ole farmisopimus, eli pelaajaliikennettä joukkueiden välillä ei tulla tulevana kesänä näkemään. Yhteystyön myötä Steelersin pääkaupunkiseudulla asuvat pelaajat osallistuvat Roostersin harjoituksiin, minkä lisäksi joukkueet tulevat pelaamaan kevätkaudella harjoitusottelun.

Roostersin puheenjohtaja ja liigajoukkueen vt. päävalmentaja Jarmo Lahdella on hyviä kokemuksia seurayhteistyöstä Roostersin Naisten Vaahteraliiga -joukkueesta, mikä siivitti yhteistyöhön myös miesten joukkueen osalta.

– Naisten puolella teemme yhteistyötä Pietari Valkyriesin ja Arlanda Jetsin kanssa, ja molemmista on ollut meille hyötyä joukkueen rakentamisen suhteen ja heille on ollut hyötyä päästä treenaamaan meidän metodeillamme, Lahti kommentoi. – Odotamme myös tältä yhteistyöltä molemminpuolista hyötyä, varsinkin oman joukkueemme uudelleenrakentamisprojektissa tämä tulee hyvään aikaan. Saamme ajettua uusia pelaajia sisään ennen kauden alkua oikeassa ottelussa.

Steelersin pelaajista ainakin maajoukkuekokemusta omaavat tukimies Juuso Laherma ja hyökkäyksen linjamies Tapio Jääskeläinen sekä toisen polven tukimies Toni Pellinen liittyvät Roostersin harjoitusvahtuuteen.

– Nyt voimme olla varmoja, että meidän miehet ovat taatusti hyvässä valmennuksessa, kommentoi yhteistyösopimusta Steelers-manageri Jussi Friman. – Lisäksi harjoitusottelu Roostersia vastaan on aivan huikea juttu Kuopio Steelersille. Vastus on kovin mahdollinen.

– Toivottavasti tämä yhteistyö vie Steelersin Spagettimalja-voittoon kaudella 2017, päättää Lahti.

I-divisioonassa heti tulokaskaudellaan ilman yhdysvaltalaisvahvistuksia kolmanneksi pelannut Steelers on asettanut I-divisioonan eli Spagettimaljan voiton tavoitteeksi kaudella 2017. Roostersin kanssa solmitun yhteistyösopimuksen lisäksi kuopiolaiset tekevät savolaista yhteistyötä ja ovat solmineet farmisopimuksen II-divisioonan hallitsevan mestarin Mikkeli Bouncersin kanssa.

 

Lue myös:

Roosters-valmennuksen ajatuksia Suomen mestarin uudistuneesta joukkueesta

Kuopio Steelers ja Mikkeli Bouncers solmivat farmisopimuksen