Roosters – Butchers 13.08.2020

Kahden pisteettömästi alkukauden taivaltaneen joukkueen polut erosivat vastakkaisiin suuntiin torstaina. Roosters poksautti ketsuppipullon korkin voittaen Butchersin suurinumeroisesti 60-12.

Roosters avasi pelin tuttuun tapaan nopealla maalilla. Tällä kertaa punakone ei kuitenkaan hyytynyt hyvään alkuun, vaan ryhdistäytyi kaikilla rintamillaan pelaamaan tuttua voittavaa jenkkifutista. Miro Kadmiry osoitti heitoillaan sen, että ilmasilta toimii hyvin myös suomalaislaiturien kanssa. Päivän maalikuninkaaksi nousi Arttu Erkkilä neljällä touchdownillaan.

Kotijoukkueen puolustuksen frontti oli valmistautunut hyvin vastaanottamaan porvoolaisten juoksupeliä.  Butchers-pelinrakentaja Jabari Harris oli jatkuvasti pulassa aggressiivisesti linjan läpi rynnivien Roosters-puolustajien kanssa. Punakoneen puolustus muodosti porvoolaisille ylipääsemättömän muurin, jossa taklaukset jakautuivat tasaisesti useammalle pelaajalle. Lauri Aho ja Akseli Vartiainen keräsivät molemmat 5,5 taklausta, Ville-Valtteri Suojanen tasan viisi. Suojanen kunnostautui erityisesti heittopuolustuksessa napaten Harrisin heittämän pallon haltuunsa kahdesti.

Roosters tulee pelaamaan koko loppukauden eräänlaista pudotuspelitaisteluaan. Kahden tappion jälkeen play off-paikkaan saatetaan tarvita loppujen pelien voittamista. Nyt yksi kolmesta eräpallosta on hoidettu.

Jabari Harris urakoi 127 jaardia

Butchers on onnistunut hyvin aiempien ottelujensa ensimmäisellä puoliskolla. Torstaina pöytä oli katettu yllätykselle Roostersin avainpelaajien loukkaantumisten takia, mutta kotijoukkue voitti ylivoimaisesti pelin alussa pelatun taktisen kamppailun. Butchers sortui pahoihin virheisiin ja puoliajalla taululla komeili ei-mairittelevat numerot 33-0.

Jabari Harris kantoi palloa 17 kertaa keräten 127 jaardia. Molemmat Porvoon touchdownit syntyivät heittopeleillä ottelun viimeisellä neljänneksellä.  Kuuden pisteen kirjauksissa onnistuivat Mikko Seppänen ja Christian Natunen. Joukkueen ykköstaklaajana ottelussa oli Timi Nuikka.  Ottelun jälkeen Butchers-pelinrakentaja Jabari Harris kertoi tavoitteena olleen juoksupelin onnistumiset laajemmalla rintamalla, mutta Roosters oli torstaina vain parempi. Harrisin juoksun lisäksi Butchersin Okke Kuipers juoksi 10 yrityksellä ainoastaan 16 jaardia.

Torstain Vaahteraliigakamppailu Helsinki Roosters – Porvoo Butchers on yllättäen sarjan jumbofinaali. Kumpikaan joukkue ei ole kahden kierroksen jälkeen avannut pistetiliään.

Päivän ottelun osapuolista kumpikaan ei ole avannut ilmasiltaa kansainvälisille pelaajamarkkinoille. Roosters on ilmoittanut saavansa apuja loukkaantuneen keskushyökkääjänsä Kari Pajarisen tuuraajaksi, mutta italialais-amerikkalainen Mike Gentili on mukana vasta neljännellä ottelukierroksella. Butchers pitäytyy kotimaisessa rosterissaan maustettuna Suomessa pysyvästi asuvilla amerikkalaispelaajilla. Kummankaan joukkueen jenkkikiintiöstä ei ole käytetty yhtään tarjolla olevista kolmesta kiintiöpaikasta.

Roostersilla paljon poissaoloja

Helsinkiläisjoukkue on kärsinyt alkukauden peleissään loukkaantumisista ja avainpelaajien poissaoloista, Torstain kamppailuun avaavaksi keskushyökkääjäksi on kirjattu Mourad Daifi, joka on tähän mennessä kantanut palloa kahdessa aiemmassa ottelussa yhteensä 27 jaardia. Edellisessä pelissä avaavana pallonkantajana pelannut Antti Lahtinen on myös kirjattu pelaavaan kokoonpanoon.

Pelinrakentaja Miro Kadmiry kertoi edellisen pelin haastattelussaan jalan olevan hyvässä kunnossa, mutta liikkuminen kentällä kertoi toista tarinaa. Maajoukkuepelinrakentaja ei ole ainakaan juoksuvoimaltaan parhaassa tikissä. Kun vielä joukkueen pitkän heiton uhka, Johannes Jauhiainen puuttuu rosterista, tarjoillaan Butchersin puolustukselle yllätyksen mahdollisuutta nappipelillä.

Roostersin puolustuksesta puuttuu Okko Outinen, joka on pelannut kaudella ainoastaan ensimmäisessä ottelussa Steelersia vastaan. Outinen on toistaiseksi ainoa punakoneen puolustaja, joka on onnistunut säkittämään vastustajan pelinrakentajan.

Butchers jatkaa samalla miehistöllä

Porvoolaisten rosteriin on tehty ainoastaan pieniä hienosäätöjä edellisestä pelistä lähinnä hyökkäyslinjan ryhmitykseen. Muutoin mennään kalustolla, joka on käytettävissä.  Joukkueen kahdessa ensimmäisessä pelissä pelinrakentaja Jabari Harris on ottanut jalat alleen 39 kertaa ja edennyt juoksuillaan yhteensä 282 jaardia.  Miehen pysäyttäminen on haasteellista, koska melkoinen osa hänen etenemisestään tuotetaan peleillä, jotka eivät ole alkuperäisen pelisuunnitelman mukaisia. Butchersin seitsemästi touchdownista Harrisin nimiin on kirjattu neljä.

Butchersin puolustuksen ahkerin taklaaja on ollut Jesse Vuoksenturja 9,5 taklauksellaan. Tosrtain pelissä odotettavissa lienee juoksupelejä keskeltä linjaa jolloin Vuoksenturjan ohella muut aloituslinjan miehet, Veeti Puustinen, Neem Rauankoski ja Asko Pajunen saavat painia Roostersin edelleen vahvan hyökkäyslinjan kanssa tosissaan.

Vaahteraliigan kamppailu Helsinki Roosters – Porvoo Butchers pelataan torstaina 13. elokuuta Helsingissä Käpylän Velodromilla. Suora lähetys Ruutu+ kanavalla alkaa 18.00 ja ottelun aloituspotku 18.30