Miro Kadmiry jatkaa Roostersin pelinrakentajana

Helsinki Roosters julkaisi muiden vaahteraliigajoukkueiden lailla offseason-rosterinsa liigalisenssin edellyttämässä aikaikkunassa.  Listalta löytyy maajoukkuepelinrakentaja Miro Kadmiryn nimi.

Miro Kadmiryn osalta kausi 2020 oli vaikea. Miehen alkuperäisen suunnitelman mukaan kauden piti huipentua mestaruustaisteluun Vaahteraliigassa sekä EM-kisoissa, mutta toisin kävi.  Suomen EM-ottelut jouduttiin peruuttamaan koronapandemian takia ja Roosters ei yllättäen selviytynyt kaudella 2020 liigan pudotuspeleihin.  Yhtenä syynä Roostersin vaisuille esityksille oli Kadmiryn loukkaantuminen kauden avauspelisssä Velodromilla. Lopullisesti maajoukkuepelinrakentajan kausi sinetöitiin päätökseen ratkaisevassa kauden viimeisessä runkosarjaottelussa, jossa Kadmiry loukkaantui uudemman kerran ja Roosters tippui playoff-peleistä paikallisvastustaja Wolverinesille kärsityn kirvelevän tappion johdosta.

Nyt reilut kaksi kuukautta myöhemmin Kadmiryn nimi löytyy  jälleen Roostersin kauden 2021 rosterista. Pelinrakentaja on toipumassa kolhuistaan ja kertoo alaraajavammansa parantumisesta näin:

-Leikkaus meni hyvin, ja kuntoutus lähtenyt loistavasti käyntiin. Hommat etenee hyvässä aikataulussa.  Kehitysaskelia jalan kanssa tapahtuu joka viikko. Uskon että reilusti tämän vuoden puolella oon jo täydessä iskussa. Palloa voin jo heittää, joten oon jo talviharjottelussakin jo mukana! 

Koronapandemia on siirtänyt monen lajin ja urheilijan osalta suunnitelmia yhdellä vuodella ja tässä Miro Kadmirykään ei tee poikkeusta. Tavoitteena vuodelle 2021 ovat Suomen mestaruus ja EM-kulta.  Rikkinäisen kauden jälkeen motivaatiokin tuntuu olevan tapissa:

-Oon jo viimeiset 5vuotta ajatellut fudiksen suhteen että vuosi kerrallaan. Ekaa kertaa heti kauden päätyttyä, oli ajatukset selkeästi jo vuodessa 2021. Kyllä se häviö motivoi selkeästi enemmän kun voittaminen.

Roosters julkaisi muhkean 43 nimen rosterin

Roosters julkaisi lokakuun viimeisen päivän määräaikaan mennessä pitkän 43 pelaajan offseason-rosterin. Kadmiryn ohella listalta voi poimia kokeneen Santtu Äyräväisen nimen.  Aiemmin lokakuussa seura julkaisi vaahteraliigajoukkueen jatkavan tutussa komennossa Juha Hakalan jatkaessa päävalmentajana ja käytännössä lähes koko 2020 valmennustiimi on mukana hakemassa revanssia.

Tutustu:  Roosters offseason-rosteri

Kuva:  Jari Turunen