Joni Kotro vahvistaa Roostersin puolustusta kaudella 2023

Helsinki Roosters kertoi tiistaina solmineensa kautta 2023 koskevan pelaajasopimuksen porilaisen Joni Kotron kanssa. Kovaa taklaava Kotro on tuttu näky divisioonapuolustajien tehotilaston kärkisijoilla ja vuoden 2014 Vaahteraliigan tulokas.

Miesten 1- divisioonan 2022 taklaustilaston voittanut Joni Kotro siirtyy Pori Bearsista Helsinki Roostersiin. Kotro keräsi kaudella 2022 divisioonan jumbojoukkueen peleissä komeat 47,5 taklausta 7,5 taklauksen ottelukohtaisella keskiarvolla. Kapealla rosterilla pelanneessa porilaisjoukkueessa peliaikaa irtosi myös hyökkäyksessä, jossa tuloksena laitahyökkääjän roolissa seitsemän koppia ja 92 edettyä jaardia.

Seuran puheenjohtajana Pori Bearsia kipparoineelle Kotrolle avautui mahdollisuus jatkaa pelaamistaan uusissa maisemissa seuran vetäydyttyä I-divisioonasta kauden 2023 osalta.

Vuodesta 2008 lähtien jenkkifutista pelannut Kotro on ehtinyt kotikaupunkinsa Bearsin lisäksi edustaa Turku Trojansia liigassa ja divarissa kausilla 2013-2015. Vaahteraliigakausien 2014 ja 2015 aikana tukimiehen ja DE:n paikalla viihtyvälle porilaiselle kirjattiin 23 taklausta ja 9,5 pelinrakentajan säkitystä. Trojans pelasi vuonna 2014 Vaahteramaljassa, jossa Kotro onnistui taklauksessa kolmasti. Kauden päätteeksi hänet valittiin sarjan tulokaspelaajaksi.

Roosters-tiedotteessa Kotro kertoo jatkavansa Pori Bearsin puheenjohtajana, vaikka pelit tulevalla kaudella pelataan punapaitaisen helsinkiläisjoukkueen rosterissa. Aktiivisesti lajin parissa toimivalla Kotrolla on kesän aikana useampiakin rautoja tulessa:

-Vuodesta 2020 olen toiminut Pori Bears ry:n puheenjohtajana ja toimin edelleen, vaikka pelaajana vaihdankin seuraa.  Viime kaudella hyppäsin mukaan U17 maajoukkueen valmennustiimiin ja valmennan siellä linebackereitä. Voitimme viime syksyn kotikisoissa Pohjoismaiden mestaruuden ja lähdemme sitä puolustamaan tulevana syksynä Norjaan. Kaudella 2023 olen myös Roostersin U17- joukkueen päävalmentajana.

 Kuva: Laura Helminen