Pelinrakentaja Jesper Korkalainen on solminut pelaajasopimuksen Porvoon Butchersin kanssa. Kolme edellistä kautta Yhdysvalloissa pelannut Korkalainen on Vantaan Taftin kasvatti.
Vantaalla Taftissa jenkkifutisuransa aloittanut Jesper Korkalainen pelaa tulevalla kaudella Porvoon Butchersin paidassa Vaahteraliigassa. Alkujaan vaihto-oppilaana Yhdysvaltoihin lähtenyt Korkalainen on vasta toinen suomalainen pelinrakentaja, joka on saanut heittää palloa NCAA-yliopiston joukkueessa. Ennen Korkalaista tähän oli yltänyt ainoastaan Janne Lehtinen.
Korkalainen pelasi kolmen kauden ajan yliopistojenkkifutista lajin emämaassa USA:ssa. Kaudella 2022 hän pelasi Virginiassa sijaitsevan Ferrum Collegen (NCAA D3) joukkueessa saaden tililleen kuusi ottelua. Kaksi jälkimmäistä yliopistokauttaan Korkalainen edusti teksasilaista North American Universityä (NAIA).
Kaikkiaan Korkalaisen tilastoihin on kirjattu 17 yliopistopeliä, joissa hän pääsi heittämään palloa 238 yrityksellä yhteensä 1028 jaardia. Heittojen tuloksena 123 kiinniottoa, viisi touhdownia ja 16 syötönkatkoa. Onnistumistarkkuus miehellä 51,6%
Butchers on jo aiemmin julkaissut sopimuksen yhdysvaltalaispelinrakentaja Harrison Roubidouxin kanssa. Roubidoux pelasi oman yliopistouransa University of Wisconsin-Eau Clairessa (NCAA D3).
Photo: Field VZN Films