Jatkaako Crusaders yllätyksiään kaudella 2022?

Toista vaahteraliigakauttaan käynnistävä United Newland Crusaders oli viime kaudella ainoa joukkue, joka onnistui nujertamaan mestaruuteen marssineen Steelersin.

Viime kauden sarjanousija Lohjalla päämajaansa pitävä Unted Newland Crusaders pelasi itse asiassa upean avauskauden Vaahteraliigassa. Onni ei ollut joukkueen puolelle tiukoissa otteluissa, mutta kaksi voittoa ja viisi yhden maalin marginaalilla kärsittyä tappiota kahdeksan ottelun runkosarjassa kertoo joukkueen viime vuotisesta iskukyvystä. Tulevalle kaudella ainakaan kilpailijoiden valmentajat eivät odota ristiretken jatkuvan yhtä vahvana.  Lohjalaiset on ennakkoasetelmissa povattu sarjan jumbosijalle.  Näin tosin ennustettiin myös viime kaudella, mutta Lohjalla pelattiin kausi loppuun eikä tuijoteltu veikkauksia.

Päävalmentaja Tuomas Heikkisellä ja seuran GM Marko Vartiaisella on ollut haastava kevät paljon vaihtuvuutta kokeneen joukkueen rakentamisessa. Palapelin palaset on kuitenkin saatu avausasemiin ja kauteen lähdetään tuoreella rosterilla.  Heikkisen mukaan joukkue on uudistunut kovasti ja kertoo, että rivit täydentyvät vielä kauden aikana:

-Rakennamme lennossa

Esimerkkinä rivien täydentymisestä aivan kauden kynnyksellä ovat Cedric Johnsonin ja Onni Soinisen sopimukset, jotka eivät olleet valmentajaraadin tiedossa kausiveikkauksia tehtäessä.

Crusadersin historia Vaahteraliigassa

Mikä muuttunut?

UNC:n hyökkäyspeli 2021 perustui suurelta osin veteraanipelinrakentaja Robert Johnsonin suorituksiin. Hyvänä päivän joukkue kykeni Johnsonin johdolla voittamaan jopa Steelersin, mutta heikompana päivänä niukat pelit kääntyivät tappioiksi.  Tulevalla kaudella Rojon korvaa niinikään kokenut Shay Netter, joka suorituskyky ei ole vielä suomalaisyleisön tiedossa. Varmaa on, että paljon hyökkäyksessä tulee muuttumaan pelkästään henkilövaihdoksen seurauksena.

Kokonaisuudessa UNC:n rosterin vaihtuuvuus on ollut suurta ja lopulta kalkkiviivoilla kootun joukkueen suorituskyky tulee olemaan suuri arvoitus perjantaihin 20.5. saakka.  Odotuksissa on, että uudistuneessa joukkueessa Corpeningin veljekset Nolan ja Miles tulevat olemaan molemmin puolin palloa suurissa rooleissa.

Crusadersin hyökkäyksen sydän 2021, oli viime kauteen uransa pelaajana päättänyt liigalegenda Robert Johnson. (Kuva: Irja Vaateri)

Crusaders otteluohjelma 2022

  • Pe 20.05.2022  Wolverines – Crusaders, Velodromi Helsinki
  • To 26.05.2022  Crusaders – Roosters, Harjun kenttä Lohja
  • To 02.06.2022  Butchers – Crusaders, Keskuskenttä Porvoo
  • La 18.06.2022  Steelers – Crusaders, Väinölänniemi Kuopio
  • To 30.06.2022  Roosters – Crusaders, Velodromi Helsinki
  • Pe 08.07.2022  Crusaders – Eagles, Harjun kenttä Lohja
  • Pe 15.07.2022  Crusaders – Crocodiles, Harjun kenttä Lohja
  • Pe 22.07.2022  Crusaders – Steelers, Harjun kenttä Lohja
  • Pe 29.07.2022  Crocodiles – Crusaders, Wirokit Stadion Seinäjoki
  • Pe 05.08.2022  Eagles – Crusaders, Karhulan keskuskenttä Kotka
  • Pe 12.08.2022  Crusaders – Butchers, Harjun kenttä Lohja
  • To 25.08.2022  Crusaders – Wolverines, Harjun kenttä Lohja

Suojatut pelaajat

Seura voi Vaahteraliigassa nimetä kuusi (6) pelaajaa suojalistalle. Suojalistalle nimettyjen pelaajien tilalle seura voi siirtää korvaavan pelaajan ilman karenssia sekä siirtoaikarajoitusta. Ohessa Crusadersin suojalistalle nimeämät pelaajat

  1. Behn-Woll Tchiyoko (WR)
  2. Felix Ntwa (DL)
  3.  Cedric Johnson (WR)
  4.  Shay Netter (QB)
  5.  Nolan Corpening (WR)
  6.  Miles Corpening DB

Tutustu myös: Crusaders pelaajat

Kuvat: Irja Vaateri