Crusaders pois nollakerhosta Eaglesin kustannuksella

United Newland Crusaders otti perjantaina arvokkaan voiton kotiottelussaan Kotka Eaglesia vastaan. Kahden ilman voittoa peliin lähteneen taistelu päättyi Crusadersin voittoon lukemin 28-9 (0-9).

Vaahteraliigan jumbofinaaliin lähdettiin jännittävästä tilanteesta. Kotka Eagles panttasi loppuun saakka tietoa uudesta pelinrakentajastaan ja esitteli lopulta Lohjalla yhdysvaltalaisen Darrien Boonen.  Uusi pelinrakentaja toi kotkalaisten peliin ylimääräistä energiaa vastaavalla tavalla kuin Nesi Carpelan joukkueen edellisessä pelissä. Vierasjoukkue teki avauspisteensä vastustajan omalla maalilla eli safetyllä ja siirtyi puoliajalle 0-9 johdossa Boonen löydettyä heitollaan Peter Andersonin maalialueelta. Lohjalaiset saivat tauolla pelinsä kuosiin ja karkasivat toisen puoliajan neljällä TD:llä 28-9 voittoon.

Eagles taisteli pelin alussa ylimääräisen energian turvin ja tuntui kuljettavan palloa eteenpäin yllättävänkin helposti. Ysufa Lehtinen juoksi pallon kanssa aiempaa suoraviivaisemmin ja keräsi pelin alussa mukavasti jaardeja. Myös pelinrakentaja Boone väläytteli juoksuhaluillaan. Ottelun toisella puoliajalla kokenut Crusaders-valmennus löysi lääkkeet kotkalaisten pysäyttämiseen ja hyvän alun pelanneet Eaglesit nollattiin pelin lopun ajaksi.

Eagles-puolustuksessa Vadim Hyvärinen keräsi eniten taklauksia heittopainotteisen vastustajan laittaessa palloa kerta toisensa jälkeen laitureilleen.   Veikko Kallio oli jälleen valppaana ja nappasi kaksi kertaa Crusades QB:n heiton haltuunsa syötönkatkona. Kallion kauden katkojen määrä on nyt neljä, jolla mies johtaa liigan intteritilastoa.

Eagles pelasi varsinkin pelin alussa hyvällä ilmeellä ja tulee varmasti parantamaan tasoaan, kun pelinrakentajan Boonelle saadaan lisää harjoitustoistoja taakseen.  Torstaina Boone onnistui 17 heitossa 35 yrityksestään. Tuloksena yksi TD, 202 jaardia ja kaksi syötönkatkoa.  Eaglesin tuore pelinrakentaja kertoi Ruutu-haastattelussaan viimeisen viikon vaiheistaan.

Crusaders harppasi piiloon putoamispeikolta

Crusaders sai pelistä toivomansa lopputuloksen tahmaisesta alusta huolimatta. Pelinrakentaja Shay Netter jatkoi heittoralliaan peräti 40 heittoyrityksellä, joista perjantaina 25 tavoitti kiinniottajansa. Myös Netter heitti pelissä kaksi syötönkatkoa.  280 edettyä jaardia ja kolme heitettyä touchdownia kuittasivat kuitenkin vastustajan puolustaja #0 haltuun päätyneet pallot mukavasti. Netterin heittoja pohjustettiin norjalaiskeskushyökkääjä Rune Nilsenin juoksuin, joista tuloksena 69 edettyä jaardia ja yksi TD.

Kiinniotoillaan touchdownit tekivät Aaron David, Nolan Corpening ja Cedric Johnson, jolle TD oli kauden kolmas. Johnson on kaikkien aikojen maalitilaston kolmonen 69 TD:llään yhden edellä Wolverinesin RJ Longia, jolla huomenna mahdollisuus jälleen tasoittaa tilanne.

Lohjalaisten puolustus toivotti vastustajan pelinrakentajan tervetulleeksi Suomeen säkittämällä hänet neljä kertaa ottelun aikana. Ahkerimmin vastustajan pysäytti Sandro Moreira 5,5 taklauksellaan. Eniten aloituslinjan takana tehtyjä taklauksia kirjasi nimiinsä João Branco, joka liikutti vastustajaa taaksepäin suorituksillaan 16 jaardia.

Perjantain pelissä molempien joukkueiden puolustaja onnistui katkaisemaan syötön kahdesti. Lohjalaisista urotekoon ylsi espanjalaistakamies Matias Castagno, joka palkittiin pelin jälkeen Pohjola Vakuutuksen ottelun Vakuuttavimman Pelaajan palkinnolla. Ruutu-haastattelussaan Castagno oli silmin nähden onnellinen, mutta lyhytsanainen.

 

Lohjalaisten voitto Kotkasta merkitsee Crusadersille isoa harppausta taistelussa sarjapaikasta.  Perjantain joukkueet kohtaavat vielä toistamiseen (5.8.), jolloin panokset ovat kasvaneet entisestään. Kaukaisena peikkoja Crusadersilla on joutuminen arpomaan sarjapaikkaa. Näistä jutuista heillä on huonoja muistoja. Kannattaa siis voittaa lisää pelejä.

Tutustu:  Ottelun tilastot

Kuva: Mikko Mäkelä