Crusaders piinasi Steelersiä Vänärillä

Kuopio Steelers palasi voittojen tiellä kohdatessaan United Newland Crusadersin kotikentällään Väinolänniemellä. Ottelun lopputulos 13-7- (7-0) kertoo sen, että kotijoukkue ei päässyt helpolla lohjalaisvieraiden taistellessa loppuun saakka.

Steelersin lähtökohdat perjantain peliin olivat vaikeat. Joukkueen ykköstähti Le’Anthony Reasnover oli jättänyt joukkueen maanantaina törttöiltyään edellisen ottelun kättelyn yhteydessä epäurheilijamaisesti.  Lisäksi joukkueen kaksi muuta keskushyökkääjää olivat loukkaantuneina poissa ottelusta. Crusadersille tarjottiin yllätyksen mahdollisuutta ja sitä lohjalaiset hakivat aggressiivisesti.

Steelers lähti perjantain peliin peluuttamalla keskushyökkääjän paikalla Isaak Marshalia sekä Noah Choatea.  Kuopiossa pääosin laitahyökkääjän paikalla viihtynyt suomalaistunut britti Marshall ei pelannut ensimmäistä kertaa pallonkantajan roolissa. Se näkyi miehen otteissa. Nuoruudessa rugby-kentillä opitut liikkeet ja Jyväskylä Jaguarsin ja Porvoon Butchersin joukkueissa hankittu rutiini riittivät pitämään yllä riittävää juoksu-uhkaa Steelers-hyökkäyksessä. Marshallin 76 ja Choaten 59 juoksujaardia mahdollistivat heittopelin rakentamisen lopulta ratkaisevaksi aseeksi.

Ambro Urjansson kuljetti palloa heitoillaan 215 jaardia, ja se riitti voittoon kolmesta syötönkatkosta huolimatta. Urjanssonin päätargetti oli yhdysvaltalaislaituri Vincent McDonald, joka palkittiin pelin päättyessä Vakuuttavimman pelaajan palkinnolla.

Suurin ero kahden joukkueen välillä perjantain pelissä näkyi linjojen työskentelyssä. Linjamiehet eivät varsikaan hyökkäyksessä kerää henkilökohtaisia tilastomerkintöjä, mutta perjantain pelissä nimenomaan linjat olivat se erottava tekijä, joka mahdollisti kuopiolaisille voiton.

Pelin jälkeen Vakuuttavimpana pelaajana palkittu McDonald kertoi, miten joukkue käänsi vaikean tilanteen voitoksi:

 

UNC:lla oli perjantaina mahdollisuus yllätykseen, mutta joukkue ei onnistunut käyttämään saumaa hyväkseen.  Alkuasetelmista poiketen Crusadersin puolustus oli se puoli joukkueesta, joka ylitti itsensä. UNC:n hyökkäyksellä ei ollut paras päivä. Erityisesti pelinrakentaja Cornelius Kinchenillä  oli vaikea ilta. Yhdysvaltalaispelinrakentajan onnistui tavoittamaan 36 heitollaan laiturinsa vain 14 kertaa, eikä syynä ollut perjantaina laiturien suoritukset.  Steelers-puolustus antoi toki painetta reippaasti, mutta alle 40% heittotarkkuudella Steelersin tasoista joukkuetta ei yllätetä. 

Steelersin linjaylivoimaa kuvaa hyvin Crusadersin juoksujaardit. Aiemmissa peleissä lähes sadan jaardin keskiarvolla edennyt keskushyökkääjä Seth Rowland juoksi vain 18 jaardin matkan ja UNC:n kokonaisjuoksujaardit jäivät pakkasen puolelle -16y.

Crusaders lähti peliin pysäyttämään Steelersin heittopelin ja ajoin puolustus onnistui urakassaan mallikkaasti. Steelers pääsi avauspuolikkaalla maalialueelle vain kertaalleen. Ahnaana pallohaukkana tunnettu RJ Long nappasi kaksi syötönkatkoa ja espanjalainen Andy Vera katkaisi Urjanssonin heiton kertaalleen. Dante Edwardsin yhdeksän taklausta riittivät pelin taklaustilaston voittoon.

Crusaders esitteli pelissä jälleen yhden uuden ulkomaalaisvahvistuksen irlantilaisen Benn Helletin esiintyessä lohjalaisten takakentällä. Tarinoiden mukaan lisääkin vahvistuksia on vielä saapumassa, joten joukkue on edelleen muokkaantumassa kauden edetessä.

Steelersille voitto oli suuri helotus, mutta suuri ennustaja ei tarvitse olla, jos odottaa kuopiolaisten harjoitukseen Reasnoverin korvaavaa pallonkantajaa jo lähiaikoina. Perjantain esityksellä hallitsevan mestarin rankin-sija kauden ennakkoveikkauksissa ei ole ainakaan nousussa.

Ottelun data ja tilastot: 2.6.2023 18:30 Steelers – Crusaders, Vaahteraliiga – Jenkkifutis tulospalvelu

Kuva: Jari Turunen