Crocodiles kolmanteen perättäiseen Vaahteramaljaan

Seinäjoki Crocodiles otti vakuuttavan voiton Steelersista lauantaina Kuopion Väinölänniemellä pelatuusa Vaahteraliigan välieräpelissä. Kotijoukkue kaatui luvuin 14-35 (14-21).

Vaahteraliigan runkosarjan kakkonen Steelers julkaisi perjantai-iltana ison uutisen pelinrakentajavalinnastaan. Kauden puolivälissä nimenomaan Crocodilesia vastaan pelatussa ottelussa loukkaantunut Joshua Taylor nostettiin takaisin pelaavaan kokoonpanoon ja Jaylen Tregle jäi pelaavan kokoonpanon ulkopuolelle.  Steelers-päävalmentaja Niclas Carpelanin mukaan vaikea valinta tehtiin torstaina.

Crocodiles päävalmentaja Charlie Ovey pääsi marssittamaan Väinölänniemelle yhden kauden parhaista rostereistaan. Yhdysvaltalaisen laitahyökkääjä J’Kobi Reddickin kunto oli ennen peliä arvoitus. Miehen rooli ei kauden aikana ole yksinomaan ollut pallojen koppaaminen, vaan myös vastistajan parhaisen puolustajien sitominen vartiointitehtäviin. Lauantain ottelun käynnistyessä Reddikc osoitti, että hän on valmis osallistumaan mestaruustaiteluihin.

Steelersillä salama-alku

Kotijoukkue Steelers lähti välieräpeliin ryminällä.  Kun peliä oli ehditty pelata vain kaksi ja puoli minuuttia, oivat Kuopiolaiset siirtyneet 14-0 johtoon ja puhkuivat itseluottamusta. Maalihanat avasi ranskalaiskeskushyökkääjä François-Guilhem Pion, joka karkasi ottelun kolmannella hyökkäyspelillä 44 jaardin karkumatkalle seinäjokisten maaliin saakka.

Kickoffin jälkeen Crocodiles sai pallon haltuunsa vain lainaksi. Steelersin Jani Lindqvist taklasi pallon irti Christian Powellin käsistä ja tukimies Carlton Martial nappasi sen takaisin kuopiolaisten haltuun Seinäjoen 31 jaardin viivalla.

Steelers tarvi seuraavaan touchdowniinsa täydet neljä yritystä pelikuntoon toipuneen Taylorin onnistuessa löytyämään tutkaparinsa Austin Brockin vapaana. Brock kirjasi tililleen kauden kymmenennen touchdownin ja lukemiksi Matias Suutarin onnistuneiden potkujen jälkeen 14-0. Otteluaikaa oli kulunut tuolloin 2:29.  Siitä eteenpäin Kuopio ei onnistunut enää pisteiden teossa.

Näin Steelersin monitoimimies Jani Lindqvist tiivistää joukkueen tunnelmia pelin jälkeen:

LaQuinston Sharp lensi suihkuun

Seinäjoki Crocodiles ei lannistunut vastustajan salama-alusta. Puoliaikaan mennessä seinäjokiset olivat kirineet kotijoukkueen kiinni ja siirtyneet 14-21 johtoon.  Ottelun vakuutavimmaksi pelaajaksi valittu pelinrakentaja Christian Arrambide pelasi komean pelin heittäen neljä touchdownia ja 254 jaardia.  Lauantaina ahnain laituri oli Janne Särkelä, joka otti yhdeksän koppia ja teki kaksi touchdownia.

Ottelun aikana koettiin dramatiikkaa, kun päätuomari Harri Toijala joutui jättämään pelin kesken ja valkoinen lakki siirtyi Tommi Lindroosin päähän. Lindroos oli välillisesti mukana myös toisessa dramaatisessa hetkessä, kun Crocodilesin hyökkäyslinjan LaQuinston Sharp passitettiin suihkuun kesken pelin.  Viikon aikana nähdään, pääseekö yhdysvaltalaispelaaja pukemaan Crocodiles-paidan päälle sunnuntaina 8.9. Helsingin Bolt Arenalla.

Ottelun puolustajien taklauskilpailun vei lauantaina ylivoimaisesti Steelersin Carlton Martial, jolle kirjattiin pelissä 11.5 taklausta.  Hienoja otteita kauden päätöspeleissä esittänyt Mattias Eriksson keräsi seinäjokisten komeimman taklauspotin. Ruotsalaispuolustajalle kirjattiin 6,5 taklausta ja hän on ehtinyt iskemään neljässä pelaamassaan liigapelissä yhteensä 31 taklausta.

Näin Crocodilesin Arrambiden kommentoi peliä Ruutu-haastattelussaan:

 

Kauden 2024 Vaahteraliigaa on jäljellä enää kaksi ottelua. Sunnuntaina 1.9. Helsinki Roosters saa välierävastustajakseen Porvoon Butchersin. Klo 14:00 käynnistyvän ottelun voittaja matkaa Crocodilesin vastustajaksi sunnuntaina 8.9. Helsingin Bolt Arenalla pelattavaan Vaahteramalja XLV otteluun.

 

Tutustu: Ottelun tilastot

Kuva:  Jari Turunen