Crocodiles kesti Butchersin loppurynnistyksen

Seinäjoki Crocodiles jatkoi voittoputkeaan kukistamalla sarjakakkosen Butchersin sunnuntaina vieraskentällä. Crocodiles karkasi jo kolmen TD:n johtoon avausjaksolla, mutta kotijoukkue osoitti sitkeytensä ja lopulta tasoitus jäi vain senteistä kiinni. Pisteet Seinäjoelle lukemin 21-28 (0-21).

Vaahteraliigan kärkiottelu alkoi molempien puolustusten vahvoilla stopeilla.  Ottelun ensimmäisiä pistesuorituksia saatiin odotella ottelun toiselle neljännekselle, jonka aikana ottelun juhlakaluksi noussut Crocodilesin Christian Powell juoksi joukkueelleen kolme touchdownia ja johtolukemat 0-21.   Butchers nousi ottelun toisella jaksolla raivoisaan kiriin ja pääsi yhden TD:n päähän seinäjokisista Micky Kyein kahdella ja Luukas Eerolan yhden TD:llä.  Jännittävä peli huipentui Butchersin viimeisellä hyökkäysvuorolla, jonka toiseksi viimeisessä pelissä Eerola koppasi kiinni pelinrakentaja Brandon Gwinnerin heiton, mutta astui kiinniottohetkellä päätyrajan ylitse.

Sarjakauden suuri yllättäjä Butchers tuli kotipeliinsä epävireisenä ja päästi sarjan kärkijoukkue Crocodilesin lähes tavoittamattomalle karkumatkalle epäonnistumalla siinä, minkä päävalmentaja Lasse Voipio kertoi pelin alla puolustuksensa päätavoitteekseen. Crocodilesin vahvaa juoksupeliä – siis Christian Powellia – ei saatu pysähtymään.

Pelin toisella puoliskolla Butchers tuli kentälle vahvalla asenteella ja kykeni haastamaan avausjaksoa hallinnutta Crocodilesia molemmin puolin palloa.  Porvoolaisten hyökkäyksen painopiste oli heitoissa, mutta joukkueen avauspisteet tehtiin Micky Kyein juoksupelien tuloksena. Brandon Gwinner heitti palloa 273 jaardia ja vastaanottajina oli sunnuntaina kuusi eri laituria. Erinomaisen alkukauden pelannut Kristian Natunen oli kentällä toipilaana, mutta toi läsnäolollaan tarvittavan uhkan, jota vastustaja ei voinut jättää huomiotta. Eniten kiinniottojaardeja keräsi Micky Kyei, joka neljällä kopillaan kuljetti palloa eteenpäin 69 jaardia.

Butchersin epäonnensoturi sunnuntaina oli takapuolustaja Zachary Wright, joka rämäsi lentopotkun palautuksen ottelun kolmannella neljänneksellä ja luovitti epäonnistumisellaan vastustajalle hyvän kenttäaseman tehdä toisen puoliskon ainoan maalinsa.

Porvoolaispuolustuksen tehokkain taklaaja oli Niko Pennanen, joka kirjasi nimiinsä 8,5 pysäytystä. Näin Pennanen analysoi ottelua urakan päätteeksi:

Christian Powellille vaahteraliigan juoksujaardiennätys

Seinäjoki Crocodiles etenee Vaahteraliigassa vahvan voittoputken siivittämänä. Taivaanrannassa siintää syyskuun Vaahteramaljaottelu Seinäjoelle, jonne Crocodiles haluaa taistella paikan vaikka väkisin. Sunnuntaina joukkue onnistui karistamaan sarjakakkosena olevan Butchersin kannoiltaan, mutta hyvä ote katosi puoliajalla pukuhuoneeseen.  Joukkueen suuri onnistuja oli kuitenkin veteraanikeskushyökkääjä Christian Powell, jolla oli pelissä mahdollisuus ohittaa legendaarisen Stephen Stokesin kaikkien aikojen juoksujaardit liigan tilastokirjoissa.  Powell olisi tarvinnut ennätyksen rikkomiseen 151 juoksujaardin kirjaamisen, mutta varmuudeksi Powell runttasi kirjoihin 213 jaardia ja uusi Vaahteraliigan juoksujen etenemisennätys on hetken lukemissa 6863.  Stokesin kokonaisjaardien all-time ennätykseen 12.165 Powelilla on vielä matkaa 2833 jaardia, 

Yksin Powellin varassa Crocojen hyökkäys ei toki ollut. Pelinrakentaja Zachary Whitehead jatkoi varmoja otteitaan onnistumalla sunnuntaina heitoissaan kovalla 67 % tarkkuudella.  Isossa roolissa kiinniottajina olivat Särkelän veljekset Janne ja Joel sekä Ville Ollonqvist, mutta eniten koppeja kirjattiin iltapäivän tähdelle, Christian Powelille, joka puhdisti ottelun jälkeen porvoolaisten palkintopöydän.

Ottelun jälkeisessä haastattelussa Crcodilesin hyökkäyslinjan keskimmäinen mörssäri, Otto Mäkinen kertoi sarjakärjessä etenevän joukkueensa tunnelmista:

 

Ottelun data ja statistiikka:  16.7.2023 16:30 Butchers – Crocodiles, Vaahteraliiga – Jenkkifutis tulospalvelu

Arkistokuva: Jari Turunen