Crocodiles esittelee uuden pelirakentajansa Kuopiossa

Kuopio Steelers ja Seinäjoki Crocodiles kohtaavat jo toiseen kertaan kesän aikana. Steelers oli edellisessä ottelussa parempi lukemin 38-24. Nyt Crocodiles on saanut tuoreen pelinrakentajan pelaavaan rosteriin ja valmistautuu ryöstöretkelle.

Kuopio Steelers on pelannut lähes virheetöntä jenkkifutista, jossa voitot on haettu rutiinisuorituksin ilman suurempia kikkailuja. Ainoastaan heinäkuun alun Crocodiles-pelissä joukkueen suoritustaso romahti hetkelliseesti, mutta voitto otettiin tuolloinkin vahvan rutiinin avulla. Crocodiles on tarponut läpi vaikean alkukauden pääosin avaavan pelinrakentajan loukkaantumisen takia. Lauantain pelissä seinäjokiset esittelevät yleisölle Zack Greenleen, jonka pelinrakennustaidoista on kiinni Crocodilesin loppukauden kurssi.

Kuopiossa kotikentän taikaa

Kuopio Steelers on ollut voittamaton kotikentällään Väinölänniemellä vuosikaudet. Joukkueen edellinen kotitappio on kesältä 2018 jolloin Roosters kukisti kuopiolaiset heinäkuisessa pelissä lukemin 30–56. Voittokulku on jatkunut tälläkin kaudella ja sekä lauantain vastustaja Crocodiles kuin viikon takainen Wolverines ovat saaneet poistua Kuopiosta tappio niskassaan.  Pelkästään jo kotikentän taian takia Steelers on ottelun ennakkosuosikki.

Steelersin ykköstykki alkukauden peleissä on ollut keskushyökkääjä LeAnthony Reasnover, joka on edennyt juosten 138,5 jaardin ottelukohtaisella keskiarvolla ja tehnyt kahdeksan joukkueensa touchdowneista. Reasnoveria on säestänyt Tuukka Lehtonen, joka on kerännyt roolissaan keskimäärin komeat 82,5 juoksujaardia ottelua kohden. Jo toista kertaa tänä kesänä Tuukka valmistautuu kohtaamaan vanhemman veljensä Veikan, jonka roolina vastustajan riveissä on pysäyttää juoksupelejä linjan keskeltä.

Steelers pelaa lauantain pelin ilman Jeff Alexandrea, jolle SAJL:n kurinpitovaliokunta asetti yhden  ottelun mittaisen peli- ja toimitsijakiellon Wolverines-pelin tapahtumista. Alexandre on kuopiolaisten kiinniottotilaston ykkösmies.

Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa Crocodilesin peliä johti 17-vuotias Arttu Aalto (Kuva: Jari Turunen)

Crocodiles uskoo uuteen pelinrakentajaansa

Crocodiles marssittaa kentälle 26-vuotiaan Zack Greenleen, jota suitsutetaan seuran omassa otteluennakossa näin:

-Pelinrakentaja on julmakätinen linko, joka on Prahassa kuuleman mukaan paiskonut palloa 60 jaardia vastatuuleen ja juurikin sinne minne pitääkin.

Seinäjokiset ovat joutuneet pelaamaan kolme viimeistä otteluaan vaihdellen miehitystä joukkueen tärkeimmällä pelipaikalla ja se ei ole voinut olla näkymättä tuloksissa. Crocojen voitot ovat tulleet peleissä Royalsia ja Wolverinesia vastaan, mutta erityisesti tuore tappio Botnia Bowlissa sekä viimeisin vierailu Väinölänniemellä kesäkuussa nostattavat tavallaan uudelleen kautensa aloittavassa joukkueessa kasvavaa taisteluhenkeä.

Mikäli julmakätinen linko, Greenlee saa pallon lentämään perille vihreäpaitaisille vastaanottajilleen, tulee keskushyökkääjä Christian Powell saamaan tilaa juoksuilleen ja kuopiolaisten puolustuksen boxi joutuu ensi kertaa tällä kaudelle todelliselle koetukselle.

Vaahteraliigan 6. kierroksen kamppalu Steelers – Crocodiles potkaistaan käyntiin Kuopion Väinölänniemellä lauantaina klo 16.30.  Liput ennakkoon Lippu.fi  Suora lähetys Ruutu+ kanavalla starttaa jo 16.00.

Lue myös:  Crocodiles ennakko

Tutustu: Steelers rosteri

Tutustu: Crocodiles rosteri

Kuva: Jari Turunen

Katso joukkueiden edellisen kohtaamisen parhaat palat