Kuopio Steelers on ensimmäinen Vaahteraliiga-joukkue, joka on täyttänyt kauden 2025 viiden EU:n ulkopuolisen pelaajan kiintiönsä. Viidentenä vahvistuksenaan kuopiolaisseura julkisti nuoren linjapuolustaja Caleb Sellin sopimuksen.
Steelersin puolustuksen toinen yhdysvaltalaisvahvistus on Oregonin Salemista kotoisin oleva Caleb Sell. Puolustuslinjan uloimmalla endin pelipaikalla pelaava Sell valmistuu tänä keväänä Oregonissa sijaitsevasta Linfield Universitystä (NCAA D3) ja saapuu kesäksi Kuopioon. 22-vuotias yhdysvaltalainen pelasi kaikki yliopistouransa ottelut Linfieldissä vuosina 2021–2024, keräten 43 ottelussa tililleen 72 taklausta ja 18 pelinrakentajan säkitystä.
Linfield Universityn amerikkalaisen jalkapallon joukkueen päävalmentaja Joseph Smith antoi kauden päätteeksi tunnustusta nuorelle kasvatilleen joukkueen verkkosivuilla näin:
-Caleb on todellinen työntekijä – oli kyse sitten harjoittelusta, punttisalista, opiskelusta tai mistä tahansa tehtävästä, hän tekee sen täysillä. Oli mahtavaa seurata hänen dominoivaa peliään tällä kaudella. Hän on tehnyt valtavasti töitä kehittääkseen taitojaan ja rakentaakseen fysiikkaansa viimeisten viiden vuoden aikana.
Caleb Sell on Kuopio Steelersin viides ja samalla viimeinen EU:n ulkopuolisten pelaajien kiintiöön kiinnitetty vahvistus. Aiemmin Steelers on julkaissut sopimukset Mark Fieldsin (OL, Rhodes College), K’hari Lanen (QB, Thonon Black Panthers), Adam Callahanin (LB, William Jewell College) sekä viime kaudella Helsinki Roostersissa pelanneen Ethan Greenfieldin (RB) kanssa.
Lue myös: Caleb Sell saapuu vahvistamaan puolustuksen linjaa
Photo: Eric Mahlum, Linfield Sports Communications