Butchers vs. Royals, kummalle avausvoitto?

Sunnuntain vaahteraliigaottelussa panoksena tappioputken jatkuminen tai katkeaminen.  Porvoon Butchers ja Wasa Royals ovat aloittaneet kautensa kahdella tappiolla. Sunnuntai-iltapäivänä jompikumpi joukkueista marssii kentältä pois kauden avausvoitto plakkarissa.

Hallitseva Suomen mestari Butchers on avannut kautensa alavireisesti. Ennakkosuosikkina kauteen lähtenyt porvoolaiskokoonpano ei ole onnistunut ulosmittaamaan vahvistuneen rosterin suorituskykyä odotetulla tavalla. Paniikkinappulaa painettiin nopeasti ja joukkue lähtee ensimmäiseen kotipeliinsä vaihtuneen hyökkäyskoordinaattorin johdolla.

Butchersin lailla myös Royals on aloittanut pelinsä kahdella vierastappiolla. Royals jatkaa omaa vieraspelimaratooniaan vielä pitkään ja joutuu pelaamaan kaikki kuusi reissupeliään pois alta ennen kuin Kaarlen kenttä on valmis vastaanottamaan jenkkifutarit kalevankisarauhoituksensa jäljiltä.

Molemmat joukkueet ovat kohdanneet avauspeleissään Roostersin ja Crocodilesin.  Butchersin piste-ero peleistä on 23-62 ja Royalsin 26-60.  Numeroiden ja alkukauden suoritusten perusteella joukkueet lähtevät sunnuntain peliin varsin tasaisista lähtökohdista. Buthersilla kuitenkin etuna kotikenttä, sekä viime kauden mestaruuteen hyökkäyksen koordinoineen Kristian Lindin paluun mentaalivaikutus.

Sunnuntain peli näyttää, onnistuuko Kristian Lind ulosmittaamaan Butchersin hyökkäystähdistöltä odotetun kaltaisia suorituksia kentällä.  Pelinrakentajan Brandon Gwinner on aloittanut kautensa odotettua vaisummin ja toinen hyökkäyksen jenkkipelaaja, Adam Cofield ei ole onnistunut kentällä odotetuin tehoin.  Jos jenkkikaksiko nousee kotikentällä tasolleen, saavat myös joukkueen pallolliset kotimaiset tähdet , Micky Kyei ja Luukas Eerola tilaa ratkaisuilleen ja iltapäivästä tulee hikinen vastustajan puolustukselle.

Butchersin verkkosivuilla Luukas Eerola kommentoi, millä eväin joukkueen suuta saadaan kääntymään:

-Tänä vuonna pitää noudattaa samaa ideaa, kuin viime vuonna. Eli pitää hauskaa. Viime vuonna menimme altavastaajina jokaiseen peliin ja kun mentiin pitämään hauskaa, niin lopputulos oli oikein mainio. Tänä vuonna kauteen lähdettiin aivan eri fiiliksellä eli kaikki odottavat meidän voittavan toinen mestaruus putkeen eli paineet ovat kovat. Kun päästään samaan rytmiin kuin viime kaudella, niin mestaruuden uusiminen on enemmän kuin mahdollista.

Tuore ylioppilas Luukas Eerola esiintyy ensimmäistä kertaa kotiyleisölle 2023 mestaruuden jälkeen (Kuva: Jari Turunen)

Ainoa joukkue, jota Butchers ei voittanut kaudella 2023

Myös Royalsissa katse kohdistuu joukkueen vahvistusten onnistumisiin. Espanjan sarjan mestaruusjuhlista Suomeen lennätetty pelinrakentaja Theo Landers on onnistunut kuljettamaan heitoillaan palloa eteenpäin kahdessa pelissä vasta 129 jaardia ja se on alakanttiin keneltä tahansa QB:lta, kun laitahyökkääjärosterista löytyy Alpha Jallohín kaltainen pallotaikuri.   Royalsin tehokkain etenijä on toistaiseksi ollut Tom Suoste, joka urakoi kauden avauspelissä 169 juoksujaardia.

Wasa Royals on ainoa vaahteraliigajoukkue, jota Butchers ei onnistunut kukistamaan viime kaudella. Tästä näkokulmasta porvoolaisilla on revanssin paikka sunnuntaina. Toisaalta Royalsin valmennuksella on edelleen muistissa keinot, joilla voitto porvoolaisista napataan.

Taistelu sarjapisteistä potkaistaan sunnuntaina vauhtiin Porvoon Keskuskentällä klo 16:30. Liput ennakkoon Lippu.fi.

 

Näillä pääset tunnelmaan