Vaahteraliigan kahdeksannen kierroksen avauspelissä nähdään sarjakärki Butchersin ja sarjanousija East City Giantsin kohtaaminen.
Torstai-iltana päästään Porvoossa nauttimaan jenkkifutiksesta jälleen lämpimissä tunnelmissa. Kelin lisäksi myös kotijoukkue on ollut kuumana kauden alusta asti, eikä pysäyttäjää ole vielä löytynyt. Viime kierroksella Butchers kävi kaatamassa vieraissa Crocodilesin sarjan kärkikamppailussa.
Nyt vastaan asettuu kolmen ottelun tappioputkessa kulkeva Giants. Joukkueet kohtasivat Vaahteraliigan toisella kierroksella tuolloin Helsingissä, missä sarjakärki dominoi kotijoukkuetta 7-61 lukemin. Pystyykö porvoolaiset jälleen tekemään samanlaista tuhoa nyt kotikentällään?
Voittamaton koko kauden?
Sen verran vakuuttavaa on Butchersin kausi ollut tähän asti, että jos nähdään samanlaista menoa jäljellä olevissa peleissä, on hyvin mahdollista että rekordista ei löydy yhtäkään tappiota. Tiukimmille heidät sai laitettua hallitseva mestari Roosters, joka Porvoossa käydessään hävisi vain kahden pisteen erolla (28-26). Tuon tasaisen kamppailun jälkeen Butchers on ottanut voittonsa paljon selvemmin Wolverinesistä ja Crocodilesistä.
Molemmat joukkueet ovat pelanneet kuusi peliä. Kotijoukkue on tehnyt lähes 200 pistettä enemmän noissa peleissä kuin vieraat. Butchers puolustuskin on päästänyt vain 91 pistettä, joka on sarjan neljänneksi paras lukema. ECG:llä tulee olemaan edessään melkoinen vuori kiivettävänä, jos tästä haluavat sarjapisteitä.
Jatkaako porvoolaiset laitahyökkääjä-kaksikko Micky Kyein ja Mikko Seppäsen peluuttamista tässäkin pelissä molemmilla puolin palloa? Kyei on tehnyt kovaa jälkeä puolustuksessa ollessaan, tehden kahteen edelliseen peliin yhteensä neljä syötönkatkoa. Hänet on myös valittu ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi jo kaksi peliä putkeen.
Blomqvist epävarmojen listalla
East City Giantsin kokoonpano näyttää tämän hetkisen (keskiviikko) tilanteen mukaan siltä, että pelistä mahdollisesti olisi poissa heidän yksi hyökkäyksen moottoreista Arttu Blomqvist. Hänet otettiin pois kentältä viime viikon Royals-pelin viimeisellä neljänneksellä, joten jotain vaivaa mies kärsi pelin aikana. Blomqvistin poissaolo olisi iso takaisku ECG:n hyökkäykselle, sillä mies on hyvin monipuolisesti mukana kentällä ollessaan.
Edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa tuli aivan liikaa virheitä hyökkäykselle. Rayna Stewart III heitti neljä syötönkatkoa, joten noita lukemia ei voi tässä ottelussa uusia jos haluaa mukana pysyä. Jos virheet jäävät minimiin, tästä voidaan nähdä erittäin viihdyttävä pisteiloittelu hyökkäysten välillä.
Viime kierroksella Royalsia vastaan nähtiin kuinka hienosti Stewart III löysi yhteyden laitahyökkääjä Ronny Lindroosin kanssa, joten tuota kaksikkoa varmasti tullaan näkemään tässäkin pelissä. Lindroos otti isoja kiinniottoja, keräten yhteensä 9 koppia joilla kertyi 92 jaardia.
Näillä pääset vauhtiin
Vaahteraliigan kahdeksas kierros potkaistaan käyntiin torstaina 31.07.2025 Porvoon keskuskentällä klo 18.30. Saako ECG kaadettua tappiottoman Butchersin?
- Liput otteluun: Lippu.fi
- Rosterit, avauskokoonpanot ja tulosseuranta: Tulospalvelu
- Matsi suorana: Ruutu_Urheilu