Yksi heinäkuun odotetuimmista otteluista otellaan sunnuntaina Vaasassa, kun Pohjanmaan paikalliskamppailussa – Botnia Bowl II:ssa – yhteen iskevät Wasa Wa1ld Royals ja Seinäjoki Crocodiles. Panoksena on ennen kaikkea kaksi sarjapistettä, mutta myös jaossa oleva Pohjanmaan herruus tuo tapahtumaan lisäjännitettä. Crocodiles haluaa pisteet mukaansa pysyäkseen mukana runkosarjan voittotaistelussa, ja Royalsille pisteet puolestaan olisivat tarpeen pudotuspelipaikan tavoittelussa.
Crocodilesin päävalmentaja Henri Kotanen – onko tämä kuitenkin vain yksi kahden pisteen ottelu muiden joukossa?
– Ei todellakaan! Kyllä minä ainakin olen koko viikon harjoituksissa pelaajille puhunut, että nyt on jälleen Pohjanmaan herruus jaossa.
Joukkueiden aiempi kohtaaminen Seinäjoella toukokuussa päättyi Crocodilesin 11 pisteen voittoon lukemin 17–6. Royalsin päävalmentaja Seppo Evwaraye ennustaa sunnuntain ottelusta kuitenkin pisterikasta koitosta. Kahdessa edellisessä ottelussaan Royals on tehnyt yhteensä 82 pistettä ja erityisesti RJ Longin liittyminen vaasalaisjoukkueeseen on lisännyt Royalsin iskutehoa hyökkäyksessä.
– Olen sanonut RJ:lle, että tämä voi olla se ottelu, jossa voittoon vaaditaan häneltä pari syötönkatkoa puolustuksessa ja kolmesta neljään maalia hyökkäyksessä, Evwaraye kertoo tähtipelaajansa viitaten.
Myös Kotanen on huomannut Royals-hyökkäyksen viime viikkoina nousseen tehokkuuden.
– Tuntuu, että he ovat löytäneet hyökkäyksessä punaisen langan, Kotanen kertoo. – Peli on muuttunut selvästi heittopainotteiseksi Longin ja ruotsalaislaitahyökkääjän (Deniel John) liityttyä joukkueeseen.
– Olemme pyrkineet jo tappiollisesti Turku-ottelusta alkaen kehittämään hyökkäystämme tähän suuntaan, Evwaraye toteaa.
Pelinrakentaja Isaac Fisher sekä laitahyökkääjät Long, John ja Phung Nguyen ovat heittopelissä näkyvimmissä rooleissa ja vastaavasti Tom Suoste kantaa päävastuun juoksupelissä. Longin saapumisen jälkeen tukimies Chris Youngin käyttö Anssi Viirun koordinoimassa hyökkäyksessä on vähentynyt radikaalisti, mutta lyhyiden matkojen – niin sanottujen pakkojaardien – tilanteissa Young saatetaan sunnuntaina nähdä.
Crocodiles-puolustuksessa mielenkiintoisimmat nimet ovat uudet ranskalaisvahvistukset, puolustuksen linjaan saapuva vuoden 2015 MM-kisojen all stars -pelaaja Robin Mouton sekä keskimmäinen tukimies Matthieu Fayard. Lisäksi Pierre Couraqeux liittyy takaisin takakentän miehistöön oltuaan muiden ranskalaisten tapaan edustamassa maataan Italiassa edellisen ottelukierroksen aikana. Brittilinjamies Thomas Malagodi ei ole vielä Crocodilesin kokoonpanossa mukana.
Crocodiles iskee nyt myös maata pitkin
Justin Sottilare jatkoi viikko sitten Porvoo Butchersia vastaan kliinistä työtään heittopelissä ja varmasti kolmikko Timothy Thomas – Spencer Cutlan – Andre Feuerherdt saavat jälleen runsaasti Sottilaren heittoja osakseen myös Vaasassa. Long tuo oman kyvykkyytensä Royals-puolustuksen takakentälle ja Viktor Männyllä on takanaan hyvä ottelu TAFT:ia vastaan edellisellä kierroksella. Kulmapuolustajat Emmanuel Amundeng ja Rufail Khalifa ovat kuitenkin laidalla suurimman työtehtävän edessä Crocodilesia hyökkäystä vastaan.
Tukimies-takamies Nicholas Peterson saattaa nousta merkittävään rooliin Royalsin puolustuksessa. Alkukaudesta Ruotsin maajoukkue-safety pelasi puhtaasti takakentällä, mutta Cameron Gradin loukkaantumisen jälkeen Peterson on pelannut tukimiehenä. Koordinaattori William Miller pystyy muuttamaan Petersonin roolia pelipaikkojen välillä kenttäasemasta riippuen.
Crocodilesin puolella merkittävimmäksi hybridi-pelaajaksi noussee jälleen Niko Lester. Kevin Marshallin pelaaminen määräytyy Kotasen mukaan vasta ottelupäivän aikana, joten Crocodiles saattaa käyttää Lesteriä sekä keskus- että laitahyökkääjänä. Lisäksi Lester saatetaan nähdä tutuilla paikoillaan kulmapuolustajana sekä potkunpalauttajana.
Edellisessä ottelussa Crocodiles käytti keskushyökkääjinä Lesterin lisäksi myös Greg Robinsonia sekä Jie Litä.
– Robinson on kyllä iso kokoinen ja siten vaikeasti taklattava, Evwaraye kertoo. – Mutta hänestä näkyy, että ei hän ensisijaisesti ole pallonkantaja. Olen itse ymmärtänyt, että Marshall ei pelaa, joten olemme valmistautuneet kohtaamaan kahden keskushyökkääjän muodostelmia.
Joshua Akena sekä Young ovat yhdessä Petersonin ja Juha-Matti Rajalan kanssa tärkeimmät puolustajat Crocodilesin juoksupeliä vastaan.
Evwaraye nostaa esiin myös kaksi olosuhteisiin liittyvää ratkaisutekijää.
– Sääennusteen mukaan on luvattu melko lämmintä keliä. Se varmasti vaikuttaa niihin pelaajiin, jotkaa pelaavat sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa.
– Lisäksi nyt pelataan luonnonnurmella. En tiedä, onko Crocodiles viikon aikana harjoitellut nurmella, mutta näkisin, että tässä on yksi etu meille.
Evwaraye uskoo ottelun kehkeytyvän suurinumeroiseksi taisteluksi, mutta Kotanen on toista mieltä.
– Tästä hyvinkin tulla puolustusten hallitsema taistelu. Olemme siihen valmiita. Mutta ei meitä haittaa, vaikka tästä tulisi pistekilpailu.
Aloituskokoonpanot:
Royals:
Hyökkäys: |
Puolustus: |
|||||
QB | 8 | Isaac Fisher | DE | 47 | Benjamin Snåfs | |
RB | 40 | Tom Suoste | DT | 90 | Robin Khalifa | |
RB | 34 | Joakim Jakobsson | DT | 97 | Martti Kass | |
WR | 3 | Deniel John | LB | 4 | Chris Young | |
WR | 80 | RJ Long | LB | 5 | Joshua Akena | |
WR | 6 | Phung Nguyen | LB | 44 | Juha-Matti Rajala | |
LT | 77 | David Beale | LB | 1 | Nicholas Peterson | |
LG | 72 | Tomi Nuorala | CB | 21 | Rufail Khalifa | |
C | 55 | Vesa Mäkelä | SS | 2 | Viktor Mänty | |
RG | 75 | Teemu Salo | FS | 80 | RJ Long | |
RT | 70 | Eric Blomgren | CB | 32 | Emmanuel Amudeng |
Crocodiles:
Hyökkäys: |
Puolustus: |
|||||
QB | 17 | Justin Sottilare | DE | 99 | Filip Zacok | |
RB | 4 | Jie Li | DT | 3 | Teemu Sinisalo | |
WR | 23 | Niko Lester | DT | 91 | Aatu Suhonen | |
WR | 88 | Spencer Cutlan | DE | 38 | Joonas Raatikainen | |
WR | 5 | Timothy Thomas | LB | 56 | Juho Nätynki | |
WR | 84 | Andre Feuerherdt | LB | 6 | Greg Robinson | |
LT | 75 | Matthias Stockamp | LB | 34 | Jaska Värinen | |
LG | 71 | JP Ristolainen | CB | 23 | Niko Lester | |
C | 66 | Mikael Paloniemi | SS | 43 | Juhani Koivumäki | |
RG | 72 | Jari Ylimäki | FS | 2 | Pierre Couraqeux | |
RT | 79 | Riku Alakoskela | CB | 24 | Toni Haukkamaa |
Vaahteraliiga, 10. peliviikko:
SU 24.07.2016 | 15:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:
Wasa Wa1ld Royals – Seinäjoki Crocodiles
Katso myös:
Kierroksen muut ottelut:
PE 22.07.2016 | 18:30 | Keskuskenttä, Porvoo:
Porvoo Butchers – Helsinki Roosters 14–62 (7–42)
SU 24.07.2016 | 16:00 | Yläkenttä, Turku:
Anders Trojans Turku – Tampere Saints
Sarjataulukko:
Joukkue | Ottelut | Voitot | Häviöt | Tehdyt | Päästetyt | Maalisuhde | Pisteet |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Roosters | 8 | 8 | 0 | 290 | 118 | 172 | 16 |
Crocodiles | 7 | 6 | 1 | 262 | 85 | 177 | 12 |
Trojans | 8 | 5 | 3 | 270 | 194 | 76 | 10 |
Saints | 7 | 3 | 4 | 189 | 311 | -122 | 6 |
Royals | 7 | 3 | 4 | 156 | 115 | 41 | 6 |
Butchers | 9 | 2 | 7 | 165 | 329 | -164 | 4 |
TAFT | 8 | 0 | 8 | 104 | 284 | -180 | 0 |
Otsikkokuva:
Samppa Toivonen / Wasa Wa1ld Royals
Kuvat: