Arttu Tennberg palaa Butchersiin

Hyökkäyksen keskimmäinen linjamies Arttu Tennberg, 26, palaa itävaltalaisesta Swarco Raidersista Vaahteraliigaan ja kasvattajaseuraansa Porvoo Butchersiin. Maajoukkueen kapteeni pelasi edellisen kerran Vaahteraliigassa vuonna 2014 ja on tuon jälkeen pelannut yhden kesän Saksan GFL:ssä Dresden Monarchsissa ennen siirtymistään Euroopan suurseuroihin kuuluviin Raidersiin.

Itävallan mestaruuden voittaneessa innsbruckilaisjoukkueessa Tennberg pelasi menneen kauden aikana ainoastaan kuusi kansainvälistä ottelua. Näihin otteluihin kuului muun muassa harvinainen eurooppalaisjoukkueen voitto yhdysvaltalaisesta yliopistosta, kun Raiders voitti Elmhurstin Battle4Tirol-ottelusarjassa. Itävaltalaisseura pelasi myös Big6-sarjan finaalissa, mutta taipui lopulta saksalaiselle Braunschweigille.

– Aina tuntuu hyvältä palata kotiin! Olen koko syksyn treenannut joukkueen kanssa ja koko syksyn on joukkueessa ollut tekemisen meininki ja halu kehittyä, Tennberg kertoo tyytyväisenä. – Olen ollut yhteydessä joukkueisiin muualta Euroopasta ja Suomesta. Kävin myös Innsbruckissa syysleirillä. Lopulta kuitenkin tuntui siltä, että Porvoo on se paikka missä haluan pelata nyt.

Nuorten maajoukkueen läpi pelaajapolullaan kulkenut Tennberg nousi pelipaikallaan nopeasti Vaahteraliigan valioluokkaan, mistä kertoo se, että jokaisella Vaahteraliiga-kaudellaan (09–12, 14) porvoolainen on valittu all stars -joukkueeseen. Nyt alla on sikäli poikkeuksellinen kausi, että Tenneberin otteluiden määrä kaudella oli vain noin puolet Vaahteraliigan runkosarjan otteluiden määrästä.

– Ensi kauteen valmistaudun joukkueen kanssa niinkuin asiaan kuuluu! Paljon fysiikkatreeniä on tiedossa. Ammatin ollessa vahvasti liikunnallinen tulee varmasti oma treeni tehostumaan yhä enemmän. Kun valmentaa muita, on pakko tehdä itse vähän kovempaa! personal trainerina työskentelevä Tennberg kertoo.

Butchersin hyökkäyksen koordinaattori Kristian Lindin pelikirjan suunnittelupöydällä piirtyy Tennbergin paluun myötä uusia kuvioita.

– Arttu on pelipaikallaan huikean hyvä pelaaja, yksi Euroopan parhaista, Lind tiivistää. – Vahva, tekninen, erittäin liikkuva ja fiksu. Pystymme muokkaamaan pelikirjaamme Artun henkilökohtaisten taitojen ja vahvuuksien johdosta.

Lind tuntee Tennbergin jo B-juniorijoukkueesta lähes 10 vuoden takaa.

– Artun paluu Porvooseen on mielestäni hienoa jo ihan siitä syystä, että joukkueen runko rakentuu nyt entistä vahvemmin seuran omista kasvateista. Porvoo ei kuitenkaan ole ihan niitä maailman suurimpia metropoleja, joten tätä ei mitenkään voi pitää itsestään selvyytenä. Lämmittää kovasti, että moni oma juniorimme on jatkanut edustusjoukkueeseen saakka.

–Ja valmentajalle on aina myös hienoa, kun pääsee utelemaan, miten harjoittelu Keski-Euroopan joukkueissa eroaa koto-Suomesta ja pääsee täten sivistämään itseäänkin sekä saamaan uusia näkemyksiä, Lind lisää.

Arttu Tennberg (oik.) yhdessä muiden maajoukkuekapteeneiden eli Sami Toivosen (vas.), Veikka Lehtosen ja Okko Outisen kanssa voitetun Ruotsi-ottelun jälkeen Myyrmäen Urheilupuistossa lokakuun alussa. Kuva: Sami Ranta

 

Otsikkokuva:

Lotta Åberg

Kuva:

Sami Ranta