Porvoon Butchers kesti ennakkosuosikin paineet ottaessaan suurinumeroisen 44-14 voiton hallitsevasta mestari Roostersista sunnuntaina Porvoon keskuskentällä. Kotijoukkue repäisi tukevan johdon jo ensimmäisellä neljänneksellä.
Sunnuntain välieräottelu alkoi Butchersin kannalta epäonnisesti. Aloituspotkun vastaanottanut Zachary Wrigh liukastui kostealla keskuskentän nurmikolla ja kotijoukkueen ensimmäinen hyökkäysvuoro käynnistyi omalta 10 jaardin viivalta. Butchersin kompurointi jäi ottelussa tuohon yhteen. Christian Arrambiden johtama hyökkäys kuljetti pallon viidellä pelillä läpi kentän Roostersin maaliin saakka ja antoi myrskyvaroituksen siitä, mitä tuleman pitää.
Roostersin avausdraivi alkoi astetta huonommissa merkeissä. Pelinrakentaja Ambro Urjansson tavoitteli hyökkäyssarjan ensimmäisellä yrityksellä heitollaan yhdysvaltalaiskeskushyökkääjä Justin Prostinakia, mutta pallohaukkana tunnettu Buchersin Wright ehti väliin ja juoksi pallon maaliin pick-six suorituksena. Porvoon Butchers repäisi pelin alkuun 13–0 johdon kun pelikello oli ehtinyt etenemään alle kolme minuuttia.
Haastajana peliin lähtenyt helsinkiläisjoukkue menetti otteen pelistä jo avausneljänneksellä. Hyökkäys takelteli ja Urjanssonin kolmesta ensimmäisestä heitosta kaksi päätyi porvoolaispuolustajien hyppysin. Monet Roostersin pitkät hyökkäysvuorot olivat lähellä kääntyä pisteiksi, mutta päättyivät lopulta riistoihin. Tämä söi helsinkiläisten rytmiä. Urjanssonille kirjattiin välieräpelissä neljä syötönkatkoa.
Roostersilla oli omat hetkensä, kun Justin Prostinak ja Ville Hämäläinen raatoivat etenemisiä juoksuillaan ja Bryce Nunnelly toi uhkaa syvillä kuvioillaan. Yhdysvaltalaisvahvistus Prostinak paransi suoritustasoaan aiemmista otteluistaan, mutta ei onnistunut dominoimaan samalla tavalla kuin vastustajan yhdysvaltalainen keskushyökkääjä.
Näin Roosters-laituri Santtu Vehkomäki kommentoi kauden päätöspeliä:
Powellille kolme touchdownia
Butchers-keskushyökkääjä Christian Powell sai sunnuntaina vastaansa yhden liigan tehokkaimmista puolustuslinjoista. Yhdysvaltalainen sai kuitenkin hyvää tukea omalta eturivin miehistöltään ja eteni sunnuntaina 17 yrityksellään yhteensä 151 jaardia. Kolme Powellin juoksuista päättyi vasta maalialueella.
Hienoa suojaa Butchersin hyökkäyslinjalta sai myös pelinrakentaja Arrambide. Yhdysvaltalainen toimitti palloja laitureilleen 67 % onnistumisilla ja joukkue eteni heitoilla ottelussa yhteensä 260 jaardia. Arambidea ei säkitetty pelissä kertaakaan. Eniten jaardeja ja koppeja keräsi Luukas Eerola, joka palkittiin pelin jälkeen ottelun vakuuttavimman pelaajan palkinnolla. Eerola eteni kiinniotoillaan sunnuntaina 179 jaardia.
Butchersin voitto perustui Christian Powellin dominoivaan juoksupeliin ja isoihin heittopeleihin, jotka tuottivat nopeita pisteitä ja pitivät Roostersin puolustuksen jatkuvasti vaikeuksissa. Lisäksi Butchers puolustus ratkaisi ottelun neljällä syötönkatkolla ja Roostersin lukuisten rangaistusten hyödyntämisellä. Nämä söivät Roostersin rytmin ja momentum-mahdollisuudet.
Yksi ottelun isoista sankareista oli Butchers-puolustuksen Micky Kyei, joka nappasi pelissä kaksi syötönkatkoa ja joukkueensa ainoan kiinniotto-touchdownin. Näin Kyei ottelun päätyttyä:
Voitollaan Butchers selvitti tiensä lauantaina 13.9.2025 Helsingin Bolt Arenalla pelattavaan Vaahteramalja XLVI-otteluun. Vastaan finaalissa asettu runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Seinäjoki Crocodiles.
Tutustu: Ottelun data ja tilastot
Kuva: Jari Turunen