Pekka Lamminsalo jatkaa Wolverines-päävalmentajana

Helsinki Wolverines julkaisi perjantaina kauteen 2025 joukkuetta ohjaavan valmennusryhmän. Yhtä vaille kaikki kaudella 2024 mukana olleista nimistä jatkaa joukkueen valmennustiimissä.

Helsinki Wolverines pelasi 2024 toisen kautensa päävalmentaja Pekka Lamminsalon johdossa. Ensimmäisellä kaudella rajusti uudistunut joukkue ei pysynyt lainkaan muiden joukkueiden liigavauhdissa, mutta viime kesä osoitti kehitystä tapahtuneen nuoressa joukkueessa.

Helsinkiläiset paransivat sarjasijoitustaan yhdellä pykälällä, onnistuivat voittamaan runkosarjassa kaksi ottelua (edellisellä kaudella 0 voittoa) ja tekivät enemmän kuin tuplasti pisteitä murheelliseen 2023 kauteen verrattuna. Matkaa liigan pudotuspelipaikoista taisteleviin joukkueisiin on vielä kurottavana.

Näin Lamminsalo kommentoi seuran tiedotteessa kauden 2025 valmennustiimiään:

-Viime kausi näytti meille positiivista kehitystä, ja valmennustiimillämme oli siinä iso rooli. Joukkueessa on nyt hyvä fiilis, ja oli helppo saada nykyiset valmentajat mukaan myös ensi kaudelle.

-Empun (Jauhanen) liittyminen kesällä vahvisti selvästi linjamme peliä. Odotan innolla, mitä saamme aikaan kokonaisen offseasonin aikana.

Puolustuksen koordinaattorin paikka avoimena

Lamminsalo kertoi samalla, että puolustuksen koordinaattori Joonas Kolunsarka ei ole mukana valmennustiimissä kaudella 2025.

Joonaksen lähtö on tietysti iso menetys sekä joukkueelle että minulle henkilökohtaisesti. Olemme valmentaneet yhdessä lähes vuosikymmenen ajan. Uskon kuitenkin, että voimme rakentaa jotain uutta ja jännittävää hänen luomalleen pohjalle.

-Uuden DC:n etsintä on jo käynnissä. Tärkeintä on löytää juuri oikea henkilö, ei niinkään täyttää paikkaa nopeasti. Etsimme myös muita valmentajia täydentämään tiimiämme. Kerromme lisää heti, kun on jotain uutisoitavaa.

Wolverines valmennustiimi 2025

  • HC Pekka Lamminsalo
  • QB Pia Kosonen
  • OL Emil Jauhanen
  • WR Marcus Siiskonen
  • LB & ST Ari Päivärinta
  • S&C Ilari Lehterä

 

Kuva: Jari Turunen