Viihdyttävä ja maalirikas kamppailu odotettavissa lauantaina Seinäjoella

Vaahteraliigan 8. kierroksen viimeistelevät Crocodiles ja vieraaksi saapuva sarjataulukon viimeisenä oleva Crusaders.

Seinäjoella Wirokit Stadionilla päätetään Vaahteraliigan 8. kierros, josta pitävät huolen Crocodiles ja Crusaders. Viimeksi kun nämä kaksi kohtasivat kesäkuussa, nähtiin tämän kauden maalirikkain kamppailu, jossa tehtiin yhteensä 104 pistettä ja 15 touchdownia.

Viime kauden finalisti Crocodiles aloitti kautensa hyvin, saaden kasaan neljä voittoa putkeen. Seuraavat kaksi peliä koituivat tappioksi, toki joukkueet joille häviöt tulivat ovat sarjataulukon kaksi parasta, Steelers ja Roosters. Crusaders on puolestaan ainoa joukkue joka vielä sitä voittoa ei ole pystynyt saamaan tähän mennessä kautta. Rekordilla 0 – 6 lohjalaiset ovat sarjataulukon viimeisellä sijalla.

Vahvistuksia kokoonpanoihin

Tähän kamppailuun saadaan parannuksia molemmille osapuolille. Kotijoukkue Crocodiles vahvistuu puolustuksen linjan osalta, kun alkukauden huilannut Filip Zacok palaa askiin. Zacok on pelaajana ollut isossa roolissa kotijoukkueella ja hän on myös Suomen maajoukkueen avauskokoonpanon pelaaja, joten iso vahvistus joukkueelle. Myös toinen linjamies ruotsalainen Isak Berg hyppää mukaan Crocojen kokoonpanoon, kun Ruotsin sarja päättyi viime viikolla jossa hän edusti mestarijoukkue Carlstad Crusadersia.

Vierasjoukkueessa myös ensimmäisen pelinsä pelaa laitahyökkääjä Anton Källholm, joka myös saapui Ruotsista Suomeen pelaamaan. Kaikki apu on lohjalaisille varmasti tarpeen. Hyökkäys on kyllä toiminut kauden mittaa Crusadersilla jollain tapaa, mutta puolustukseen varsinkin apuja tai vahvistuksia tarvittaisiin.

Pysyykö Crusaders mukana pisteiloittelussa?

Jos vanhat merkit paikkaansa pitää ja tästä ottelusta tulee yhtään samankaltainen kuin edellisestä kohtaamisesta, voidaan odottaa pisteitä taululle. Tuossa kohtaamisessa pelinrakentaja Christian Arrambide heitti melkein 500 jaardia, joilla teki 7 touchdownia sekä juoksi yhden. Hänen lisäkseen viisi eri Croco-pelaajaa kirjasi TD:t. Yksi nosto myös tuosta ottelusta on hattutempullisen touchdowneja tehnyt Joel Särkelä, joka kiinniotti pisteiden ohessa 162 jaardia.

Crusadersin pelinrakentaja Bryce Macina onnistui myös omalla pelipaikallaan, heittäen 5 touchdownia ja 365 jaardia. Lohjalaisten harmiksi isoa roolia ottanut laitahyökkääjä Leonardo Sofoklis ei enään ole joukkueessa mukana. Sofoklis paukutti hurjat lukemat tuohon viime kohtaamiseen näiden välillä. Tilastoihin hänelle kirjattiin 9 koppia, 228 jaardia ja 4 TD:tä.

Vastuuta hyökkäyksessä on ottanut keskushyökkääjä Moses Harris ja laitahyökkääjä Oskari Suoniemi. Näiltä voidaan ainakin odottaa hyviä suorituksia kun Crusaders hyökkäys on kentällä. Viime viikon hävityssä matsissa Wolverinesiä vastaan Suoniemi pelasi hienon pelin, tehden 4 TD:tä. Harris on Vaahteraliigan kolmanneksi korkeimmalla, kun katsotaan keskiarvolla juostuja jaardeja per peli lukemalla 81.7

Isoa parannusta lohjalaisten puolustus tarvitsee, jos tässä pelissä mukana haluaa pysyä. Koko sarjan eniten pisteitä keskimäärin otteluun päästänyt puolustus 52,2 lukemalla tulee jälleen oleen kovan tykityksen alla. Crocodiles ei varmasti halua sarjan kärjen karkaavan, joten pakkovoittoa varmasti heilläkin tästä ottelusta mielessä. Crusaders myös varmasti tuon nollakerholaisuuden haluaa pois itseltään, joten odotettavissa on mielenkiintoinen kamppailu.

Lauantaina Seinäjoen Wirokit Stadionilla potkaistaan peli käyntiin 16:30. Liput ennakkoon lippu.fi

Näillä pääset tunnelmaan: