Wolverines – Crusaders 02.07.2021

Wolverines nousi viimehetken voittoon – Cedric Johnson trillerin sankari

Cedric Johnson heitti kaksi touchdownia ja juoksi yhden. (Kuva: Irja Vaateri)

Velodromilla nähtiin perjantai-iltana melkoinen jännitysnäytelmä, kun Helsinki Wolverines ja United Newland Crusaders iskivät yhteen. Ratkaisu nähtiin vasta viimehetkillä, kun huikean päätösneljänneksen pelannut Cedric Johnson rynni pallon kanssa maaliin. Wolverinesille kauden avausvoitto lukemin 27–22 (8–8).

Ensimmäinen puoliaika oli kuin hiomaton kenraaliharjoitus toisen puoliajan kavalkadiin. Wolverines oli kenttätapahtumissa niskan päällä, mutta maalialueen lähestyessä kotijoukkueen eväät loppuivat. Pisteitä saatiin odottaa toiselle neljännekselle asti, jolloin hyvän ottelun pelannut Jonatan El Ouacef puski pallon maaliin. Lisäpisteet koppasi Johnsonin heitosta Curtis Slater.

Isännät pitivät vieraiden hyökkäyksen kurissa ensimmäisen puoliajan kuluessa, mutta aivan toisen neljänneksen lopussa Robert Johnson heitti komealla kaarella pallon Eetu Päiväniemelle, jonka liigauran ensimmäinen maali ja sitä seurannut Johnsonin lisäpisteheitto Jonelle Tolbertille tasoitti ottelun. Puoliajalla oltiin näin ollen harvinaisessa tilanteessa 8–8.

UNC on jo karkaamassa

Toisella puoliajalla mentiin vuorotahtiin. Robert Johnson orkestroi sekä heitoilla että omilla juoksuillaan 7-minuuttisen, 70-jaardisen hyökkäysvuoron. Lopulta Kam Harris iski kauden viidennellä touchdownillaan ja sitä seuranneella kahden pisteen ylimääräisellä yrityksellä vieraat ensi kertaa johtoon. 8–16.

Nyt oli Wolverinesin vuoro vastata. Cedric Johnsonin heittopeli alkoi kulkea ja Wolverinesin linja tarjosi kiitettävästi nuoremmalle Johnsonille aikaa. Hyökkäysvuoro päättyi komeaan Slateriin touchdowniin, mutta jo ensimmäisellä puoliajalla sankaritekoja tehnyt Aleksi Riiheläinen esti lisäpisteiden synnyn. Vieraiden kahden pisteen johto varjeltui.

Irlantilaisesta Finn Kearnsista on tullut nopeasti Robert Johnsonin suosikkikohde ja tämä kaksikko rakensi päätösneljänneksen alussa touchdownin, jonka myötä UNC tuntui jo karkaavan. Lisäpiste kuitenkin epäonnistui ja Wolverinesilla säilyi mahdollisuus tulla yhdellä hyökkäysvuorolla tasoihin.

Cedric Show

Päätösneljänneksen viimeisillä minuuteilla Cedric Johnson oli lähes pitelemätön. Kavennusosuma nähtiin muutaman minuutin päästä, kun Johnson löysi Dejion Lynchin maalialueelta. Kun lisäpiste jälleen tyrehtyi, oltiin lukemissa 20–22. Aikaa oli vain 37 sekuntia – UNC oli vahvasti kiinni historiansa ensimmäisessä liigavoitossa.

Loppu sujui kuitenkin kuin Wolverines-päävalmentaja Michael Mattinglyn kirjoittamassa satukirjassa:

Touchdowniin johtaneessa pelistä tuomittiin UNC-pelaajalle 15-jaardinen rangaistus, jonka Wolverines mittautti seuraavaan aloituspotkuun. Tämän jälkeen Wolverines sai lyhyen aloituspotkun haltuunsa ja pääsi jälleen hyökkäämään – hyvästä kenttäasemasta. Hetken päästä Cedric Johnson heitti komean heitoin vasempaan laitaan Juuso Alakoskelle, joka toi pallon jo iskuetäisyydelle. Kahta peliä myöhemmin Cedric Johnson juoksi Wolverinesin johtoon. Kellossa oli aikaa vain 1 sekunti, kun UNC-hyökkäys pääsi viimeistä kertaa kentälle.

Ottelun viimeinen yritys päättyi Wolverines-puolustajien tekemään säkitykseen, ja helsinkiläiset juhliva kauden ensimmäistä voittoaan lukemin 27–22.

Melkoista sisua

Vaikka voiton hetkellä moni epäonnistuminen haaleneekin, toteaa varmasti Wolverines-leirikin että olisihan illan voinut hoitaa kotiin ilman sakkokierroksia. Avauspuoliajalla hyökkäys pysähtyi toistuvasti maalialueen läheisyydessä, lyhyellä aloitussyötöllä potkitut kaksi kenttäpotkumaaliyritystä jäivät UNC:n blokkeihin, yksi hyökkäysvuoro päättyi, kun Wolverines-pelaaja rähmäsi pallon viisi jaardia ennen vieraiden maalia. Wolverinesille tuomittiin 14 rangaistusta, jolla helsinkiläisiä vietiin taaksepäin 118 jaardia. Ensimmäisen puoliajan lopulla Crusaders pääsi hakemaan johto-osumaa, kun vieraiden lyhyehkö aloituspotku päätyi Riiheläisen käsiin Wolverines-pelaajien silmien edessä.

Suurin huolenaiheista on keskushyökkääjä Breon Allenin loukkaantuminen ensimmäisellä puoliajalla. Yhdysvaltalainen kantoi palloa ainoastaan viisi kertaa, joskin keräsi silti kentän suurimman jaardimäärän (71). Ruudun puoliaikahaastattelun mukaan kyseessä on takareiden kireydestä, eikä sen perusteella kyse olisi vakavammasta.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Wolverines taisteli. Johnsonin heittopeli parani jälleen, Tuomas Tammeron johtama linja pelasi kauden parhaimman pelinsä, Slater uurasti kahteen suuntaan + erikoisjoukkueissa ja puolustus taklasi aiempaa tehokkaammin. Kolmas tappio olisi saattanut pilata koko kauden. Nyt Wolverines nousi kuilun partaalta.

Jälleen pirteästi pelanneen Crusadersin ensimmäinen voitto antaa odottaa itseään. Toista kertaa peräkkäin sillä oli mahdollisuus vielä viimeisellä sekunnilla. Toistamiseen tuo mahdollisuus kariutui Robert Johnsonin säkitykseen.

Kuva: Irja Vaateri

Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021)

Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021)


 

Scoring Summary

 
Scoring Summary (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

Newland Crusaders (0-2) vs. Helsinki Wolverines (1-2)

Date: Jul 02, 2021 • Site: Helsinki  • Stadium: Velodromi  •  Attendance: 456

Score by Quarters  Score 
Newland Crusaders   0  8  8  6  22 
Helsinki Wolverines   0  8  6  13  27 

SCORING SUMMARY   CRU -WOL  
2nd  07:00  WOL   El Ouacef J 1 yd run (Slater C pass from Johnson C) 
         11 plays, 61 yards, TOP 5:30  0 - 8 
  00:08  CRU   Paivaniemi E 34 yd pass from Johnson R (Tolbert J pass from Johnson R) 
         3 plays, 65 yards, TOP 0:21  8 - 8 
3rd  05:20  CRU   Harris K 12 yd run (Harris K rush) 
         13 plays, 70 yards, TOP 6:33  16 - 8 
  02:46  WOL   Slater C 33 yd pass from Johnson C (Johnson C pass failed) 
         5 plays, 65 yards, TOP 2:07  16 - 14 
4th  09:39  CRU   Kearns F 13 yd pass from Johnson R (Riihelainen A rush failed) 
         5 plays, 37 yards, TOP 2:21  22 - 14 
  00:37  WOL   Lynch D 1 yd pass from Johnson C (Johnson C pass failed) 
         13 plays, 73 yards, TOP 3:05  22 - 20 
  00:12  WOL   Johnson C 2 yd run (Nguyen P kick) 
         4 plays, 42 yards, TOP 0:25  22 - 27 

Kickoff time: 18.30  • End of Game: 21.25  • Total elapsed time: 2h 55min
Referee: Seppelin J  •  Umpire: Karppinen J  •  Linesman: Suojanen R-V  •  Line judge: Riihijarvi J  •  Back judge: Toijala H  •  Field judge: Lindroos T  •  Side judge: Holmberg J  • 
Temperature: 23 C  • Wind: 4 m/s  • Weather: Aurinkoinen
 

Team Statistics

 
Team Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

 Team Totals  CRU  WOL 
FIRST DOWNS  20  17 
   Rushing  11 
   Passing  10 
   Penalty 
NET YARDS RUSHING  83  171 
   Rushing Attempts  23  22 
   Average Per Rush  3.6  7.8 
   Rushing Touchdowns 
   Yards Gained Rushing  105  177 
   Yards Lost Rushing  22 
NET YARDS PASSING  171  163 
   Completions-Attempts-Int  20-32-0  17-31-0 
   Average Per Attempt  5.3  5.3 
   Average Per Completion  8.6  9.6 
   Passing Touchdowns 
TOTAL OFFENSE YARDS  254  334 
   Total offense plays  55  53 
   Average Gain Per Play  4.6  6.3 
Fumbles: Number-Lost  1-1  1-1 
Penalties: Number-Yards  7-40  14-118 
PUNTS-YARDS  3-71  2-80 
   Average Yards Per Punt  23.7  40.0 
   Net Yards Per Punt  15.3  30.0 
   Inside 20 
   50+ Yards 
   Touchbacks 
   Fair catch 
KICKOFFS-YARDS  3-78  4-210 
   Average Yards Per Kickoff  26.0  52.5 
   Net Yards Per Kickoff  20.3  38.8 
   Touchbacks 
Punt returns: Number-Yards-TD  1-0-0  2-25-0 
   Average Per Return  0.0  12.5 
Kickoff returns: Number-Yds-TD  4-55-0  2-17-0 
   Average Per Return  13.8  8.5 
Interceptions: Number-Yds-TD  0-0-0  0-0-0 
Fumble Returns: Number-Yds-TD  1-30-0  0-0-0 
Miscellaneous Yards 
Possession Time  25:17  22:43 
   1st Quarter  7:29  4:31 
   2nd Quarter  2:27  9:33 
   3rd Quarter  7:56  4:04 
   4th Quarter  7:25  4:35 
Third-Down Conversions  4 of 9  7 of 12 
Fourth-Down Conversions  1 of 2  0 of 0 
Red-Zone Scores-Chances  2-3  3-6 
   Touchdowns  2-3  3-6 
   Field goals  0-3  0-6 
Sacks By: Number-Yards  0-0  2-13 
PAT Kicks  0-0  1-1 
Field Goals  0-0  0-2 
Points off turnovers 
 

Individual Statistics

 
Individual Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

Newland Crusaders
  
Helsinki Wolverines
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Harris K   15  70  69  14  4.6 
Johnson R   35  21  14  16  1.8 
Totals...  23  105  22  83  16  3.6 
  
  
RUSHING  No.  Gain  Loss  Net  TD  Lg  Avg. 
Allen B   74  71  48  14.2 
Johnson C   67  67  15  8.4 
El Ouacef J   36  33  14  3.7 
Totals...  22  177  171  48  7.8 
 
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Johnson R   20-32-0  171  34 
Totals...  20-32-0  171  34 
  
PASSING  Cmp-Att-Int  Yds  TD  Long  Sack 
Johnson C   17-31-0  163  33 
Totals...  17-31-0  163  33 
 
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Kearns F   67  16 
Harris K   32  18 
Tolbert J   17 
Paivaniemi E   39  34 
Makela V   16  16 
Totals...  20  171  34 
  
  
  
RECEIVING  No.  Yds  TD  Lg 
Slater C   58  33 
Kantonen N   37  13 
Nguyen P   17 
El Ouacef J   13  13 
Lynch D  
Alakoski J   31  31 
Rantanen T  
Totals...  17  163  33 
 
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Hall M   71  35.5  42 
Team Crusaders   0.0 
Totals...  71  23.7  42 
  
PUNTING  No.  Yds  Avg  Long  In20  TB 
Loven K   80  40.0  48 
Totals...  80  40.0  48 
  
 
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Kearns F   41  23 
Riihelainen A  
Nixon M   14  14 
Totals...  55  23 
  
   Punts  Kickoffs  Intercept 
ALL RETURNS  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg  No  Yds  Lg 
Slater C   14  14 
Alakoski J  
Irvin E   21 
Totals...  25  17  14 
 
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Kearns F   67  41  108 
Harris K   69  32  101 
Paivaniemi E   39  39 
Tolbert J   17  17 
Makela V   16  16 
Nixon M   14  14 
Johnson R   14  14 
Totals...  83  171  55  309 
  
  
  
  
ALL PURPOSE  Rush  Rcv  KR  PR  IR  Total 
Slater C   58  14  76 
Allen B   71  71 
Johnson C   67  67 
El Ouacef J   33  13  46 
Kantonen N   37  37 
Alakoski J   31  34 
Irvin E   21  21 
Nguyen P   17  17 
Rantanen T  
Lynch D  
Totals...  171  163  17  25  376 
 
FIELD GOAL ATTEMPTS 
  
  
  
FIELD GOAL ATTEMPTS 
Loven K  1st  09:11  22 yards  Blocked 
Loven K  1st  04:45  26 yards  Blocked 
 
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Thomas J   78  26.0 
  
KICKOFFS  No.  Yds  TB  OB  Avg. 
Alakoski J   210  52.5 
 
FUMBLES: Newland Crusaders-Johnson R 1-1. Helsinki Wolverines-Kantonen N 1-1.
 

Drive Chart

 
Drive Chart (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
CRU   1st  C10  09:11  Missed FG  C31  05:57     Punt  6-21  3:14    
CRU   1st  C20  04:45  Missed FG  W39  00:30     Fumble  8-41  4:15    
CRU   2nd  C15  06:55  Kickoff  C20  05:02     Punt  3-5  1:53    
CRU   2nd  C35  00:29  Fumble  W00  00:08  TOUCHDOWN  3-65  0:21    
CRU   2nd  W30  00:08  Kickoff  W03  00:00     End of half  2-27  0:08    
CRU   3rd  C30  11:53  Kickoff  W00  05:20  TOUCHDOWN  13-70  6:33    
CRU   3rd  C35  02:35  Kickoff  C38  01:30     Punt  3-3  1:05    
CRU   4th  W37  12:00  Punt  W00  09:39  TOUCHDOWN  5-37  2:21    
CRU   4th  C20  08:34  Punt  W27  03:42     Downs  11-53  4:52    
CRU   4th  C25  00:01  Kickoff  C20  00:00     End of half  1--5  0:01    
  
WOL   1st  W43  12:00  Kickoff  C08  09:11     Missed FG  6-49  2:49    
WOL   1st  C10  05:57  Punt  C13  04:45     Missed FG  4--3  1:12    
WOL   1st  W39  00:30  Fumble  C00  07:00  TOUCHDOWN  11-61  5:30    
WOL   2nd  C45  05:02  Punt  C05  00:29     Fumble  7-40  4:33    
WOL   3rd  W35  04:53  Kickoff  C00  02:46  TOUCHDOWN  5-65  2:07    
WOL   3rd  W20  01:30  Punt  W05  00:00     Punt  2--15  1:30    
WOL   4th  W50  09:25  Kickoff  C48  08:34     Punt  3-2  0:51    
WOL   4th  W27  03:42  Downs  C00  00:37  TOUCHDOWN  13-73  3:05    
WOL   4th  C42  00:37  Kickoff  C00  00:12  TOUCHDOWN  4-42  0:25    

   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Newland Crusaders   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   07:29   02:27   07:56   07:25      09:56   15:21      25:17  
3rd Down Conversions   1/2   0/1   2/4   1/2      1/3   3/6      4/9  
Average field position  C15   C40   C32   C36      C30   C34      C32  
4th Down Conversions   0/0   0/0   1/1   0/1      0/0   1/2      1/2  
  
   1st  2nd  3rd  4th     1st  2nd       
Helsinki Wolverines   Qtr  Qtr  Qtr  Qtr     Half  Half     Total 
Time of possession   04:31   09:33   04:04   04:35      14:04   08:39      22:43  
3rd Down Conversions   0/2   4/5   1/2   2/3      4/7   3/5      7/12  
Average field position  C43   C45   W27   W45      C44   W38      W46  
4th Down Conversions   0/0   0/0   0/0   0/0      0/0   0/0      0/0  

Drive Chart (By Quarter)

   Drive Started  Drive Ended  Consumed    
Team  Qtr  Spot  Time  Obtained  Spot  Time     How Lost  Pl-Yds  TOP  RZ 
WOL   1st  W43  12:00  Kickoff  C08  09:11     Missed FG  6-49  2:49    
CRU   1st  C10  09:11  Missed FG  C31  05:57     Punt  6-21  3:14    
WOL   1st  C10  05:57  Punt  C13  04:45     Missed FG  4--3  1:12    
CRU   1st  C20  04:45  Missed FG  W39  00:30     Fumble  8-41  4:15    
WOL   1st  W39  00:30  Fumble  C00  07:00  TOUCHDOWN  11-61  5:30    
CRU   2nd  C15  06:55  Kickoff  C20  05:02     Punt  3-5  1:53    
  
WOL   2nd  C45  05:02  Punt  C05  00:29     Fumble  7-40  4:33    
CRU   2nd  C35  00:29  Fumble  W00  00:08  TOUCHDOWN  3-65  0:21    
CRU   2nd  W30  00:08  Kickoff  W03  00:00     End of half  2-27  0:08    
CRU   3rd  C30  11:53  Kickoff  W00  05:20  TOUCHDOWN  13-70  6:33    
  
WOL   3rd  W35  04:53  Kickoff  C00  02:46  TOUCHDOWN  5-65  2:07    
CRU   3rd  C35  02:35  Kickoff  C38  01:30     Punt  3-3  1:05    
WOL   3rd  W20  01:30  Punt  W05  00:00     Punt  2--15  1:30    
CRU   4th  W37  12:00  Punt  W00  09:39  TOUCHDOWN  5-37  2:21    
  
WOL   4th  W50  09:25  Kickoff  C48  08:34     Punt  3-2  0:51    
CRU   4th  C20  08:34  Punt  W27  03:42     Downs  11-53  4:52    
WOL   4th  W27  03:42  Downs  C00  00:37  TOUCHDOWN  13-73  3:05    
WOL   4th  C42  00:37  Kickoff  C00  00:12  TOUCHDOWN  4-42  0:25    
CRU   4th  C25  00:01  Kickoff  C20  00:00     End of half  1--5  0:01    
 

Defensive Statistics

 
Defensive Statistics (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

##  Newland Crusaders   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
1   Szatmari D   8.0  0.5/2   .   .   .  
34  Hall M   5.0  0.5/2   .   .   .  
25  Salonen K   4.0  .   .   .   .  
21  Riihelainen A   4.0  .   1-30  .   .  
4   Nixon M   3.0  .   .   .   .  
54  Berndtsson O   2.0  .   .   .   .  
91  Jaaskalainen JA  2.0  1.0/2   .   .   .  
7   Lankinen M   1.5  .   .   .   .  
10  Kearns F   1.0  1.0/2   .   .   .  
95  Heino J   0.5  .   .   .   .  
TM  Team Crusaders   .   .   .   .   .  
##  Helsinki Wolverines   Solo  Ast  Total  TFL/Yds  FF  FR-Yds  Int-Yds  BrUp  Blkd  Sack/Yds  QBH 
42  Koskenniemi P   7.0  1.0/1   .   .   .  
35  Kylli A   5.0  1.0/1   .   .   .  
2   Slater C   4.0  .   1-0   .   .  
97  Egbudiwe B   3.5  0.5/2   .   .   0.5/2  
80  Ketonen A   3.0  .   .   .   .  
14  Lindfors W   2.5  .   .   .   .  
50  Heikkinen J   2.5  1.0/7   .   .   1.0/7  
23  Soininen O   2.0  .   .   .   .  
4   Lynch D   2.0  .   .   .   .  
37  Irvin E   1.5  .   .   .   .  
36  Rautavirta V   1.5  .   .   .   .  
99  Jousmaki J   1.0  .   .   .   .  
58  Puustinen V   1.0  0.5/4   .   .   0.5/4  
8   Reinhardt N   0.5  .   .   .   .  
 

Participation Report

 
Participation Report (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

Newland Crusaders  
Pos  ##  Offense 
QB   9   Johnson R  
RB   16  Harris K  
WR   10  Kearns F  
WR   2   Tolbert J  
WR   88  Ristimaki T  
WR   18  Paivaniemi E  
LT   57  Savinen O  
LG   55  Ilander M  
C   65  Saranpaa J  
RG   68  Paavola N  
RT   54  Berndtsson O  
  
Newland Crusaders  
Pos  ##  Defense 
DE   7   Lankinen M  
DT   91  Jaaskalainen JA 
DT   51  Palander H  
DE   95  Heino J  
SLB   33  Nordstrom H  
MLB   34  Hall M  
WLB   1   Szatmari D  
CB   4   Nixon M  
SS   25  Salonen K  
FS   21  Riihelainen A  
CB   26  Sundell L  
  
Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Offense 
QB   22  Johnson C  
RB   44  Allen B  
RB   7   El Ouacef J  
WR   2   Slater C  
WR   41  Kantonen N  
WR   82  Alakoski J  
LT   76  Risku A  
LG   75  Voutilainen J  
C   67  Silen J  
RG   60  Tammero T  
RT   72  Aarnio L  
  
Helsinki Wolverines  
Pos  ##  Defense 
DE   50  Heikkinen J  
DT   99  Jousmaki J  
DT   97  Egbudiwe B  
DE   58  Puustinen V  
LB   42  Koskenniemi P  
LB   14  Lindfors W  
LB   35  Kylli A  
CB   80  Ketonen A  
SS   2   Slater C  
FS   37  Irvin E  
CB   4   Lynch D  

Newland Crusaders: 3-Thomas J, 5-Silvander J, 6-Makela M, 8-Riihimaki M, 11-Maenpaa H, 14-Al-Said K, 15-Teeriniemi A, 17-Makela V, 20-Cousinerie C, 39-Tuovinen T, 69-Bowen M, 77-Takanen S, 85-Rehmonen T, 99-Tiilikainen M.

Helsinki Wolverines: 3-Laalo R, 5B-Stenman V, 8-Reinhardt N, 9-Auervuolle A, 11-Rantanen T, 16-Nguyen P, 20-Koivunen O, 23-Soininen O, 25-Siirila J, 27-Andersson L, 33-Lugora S, 34-Tuominen M, 36-Rautavirta V, 43-Loven K, 46-Lindqvist J, 57-Jauhiainen E, 61-Kallio P, 70-Miettinen V.
 

Play-by-Play Summary

 
Play-by-Play Summary
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)

1st Quarter

CRU voitti kolikon heiton siirsi valinnan
Thomas J kickoff 31 yards to the WOL34, out-of-bounds, WOL ball on WOL43.
Wol 1-10at Wol43Allen B rush for 7 yards to the 50 yardline (Hall M).
Wol 2-3at Wol50Allen B rush for 48 yards to the CRU2, 1ST DOWN WOL (Riihelainen A).
Wol 1-Gat Cru02El Ouacef J rush for loss of 3 yards to the CRU5 (Hall M;Jaaskalainen JA).
Wol 2-Gat Cru05Johnson C pass incomplete to Alakoski J.
Wol 3-Gat Cru05Allen B rush for 2 yards to the CRU3 (Hall M).
Wol 4-Gat Cru03PENALTY WOL false start (Tammero T) 5 yards to the CRU8.
Wol 4-Gat Cru08Loven K field goal attempt from 22 BLOCKED, recovered by CRU Team Crusaders at CRU10 spot at CRU10, clock 09:11 (blocked by Team Crusaders), Team Crusaders for no gain to the CRU10.
Drive: 6 plays, 49 yards, TOP 06:03
Cru 1-10at Cru10Johnson R pass incomplete.
Cru 2-10at Cru10Harris K rush for 1 yard to the CRU11 (Koskenniemi P;Heikkinen J).
Cru 3-9at Cru11Johnson R pass complete to Harris K for 13 yards to the CRU24, 1ST DOWN CRU (Slater C).
Cru 1-10at Cru24Johnson R pass complete to Kearns F for 8 yards to the CRU32 (Koskenniemi P;Slater C).
Cru 2-2at Cru32Harris K rush for loss of 1 yard to the CRU31 (Koskenniemi P).
Cru 3-3at Cru31Johnson R pass incomplete to Kearns F, dropped pass.
Cru 4-3at Cru31Hall M punt BLOCKED, recovered by WOL Ketonen A at CRU10 (blocked by Irvin E).
Drive: 6 plays, 21 yards, TOP 00:00
Wol 1-Gat Cru10HELSINKI WOLVERINES drive start at 05:57.
Wol 1-Gat Cru10Johnson C pass incomplete.
Wol 2-Gat Cru10Allen B rush for loss of 3 yards to the CRU13 (Szatmari D;Jaaskalainen JA).
Wol 3-Gat Cru13Johnson C pass incomplete to Slater C (Salonen K).
Wol 4-Gat Cru13Loven K field goal attempt from 26 BLOCKED, recovered by CRU Team Crusaders at CRU20 spot at CRU20, clock 04:45 (blocked by Lankinen M), Team Crusaders for no gain to the CRU20.
Drive: 4 plays, minus 3 yards, TOP 05:27
Cru 1-10at Cru20Harris K rush for no gain to the CRU20 (Heikkinen J;Egbudiwe B).
Cru 2-10at Cru20Johnson R pass incomplete.
Cru 3-10at Cru20Johnson R pass incomplete, PENALTY WOL holding (Lynch D) 10 yards to the CRU30, 1ST DOWN CRU, NO PLAY.
Cru 1-10at Cru30Harris K rush for 7 yards to the CRU37 (Ketonen A).
Cru 2-3at Cru37Johnson R pass complete to Harris K for 18 yards to the WOL45, 1ST DOWN CRU (Koskenniemi P).
Cru 1-10at Wol45Harris K rush for 5 yards to the WOL40 (Jousmaki J;Lindfors W).
Cru 2-5at Wol40Johnson R pass complete to Paivaniemi E for 5 yards to the WOL35, 1ST DOWN CRU (Ketonen A).
Cru 1-10at Wol35Timeout Helsinki Wolverines, clock 01:32.
Cru 1-10at Wol35Harris K rush for 4 yards to the WOL31 (Heikkinen J;Puustinen V).
Cru 2-6at Wol31Johnson R rush for no gain to the WOL31, fumble by Johnson R recovered by WOL Slater C at WOL39.
Drive: 8 plays, 41 yards, TOP 00:00
Wol 1-10at Wol39HELSINKI WOLVERINES drive start at 00:30.
Wol 1-10at Wol39Allen B rush for 17 yards to the CRU44, 1ST DOWN WOL (Szatmari D;Riihelainen A).
Wol 1-10at Cru44Johnson C pass complete to Kantonen N for 6 yards to the CRU38 (Salonen K).
Drive: 2 plays, 23 yards, TOP 05:35
Newland Crusaders 0, Helsinki Wolverines 0
2nd Quarter

Wol 2-4at Cru38Start of 2nd quarter, clock 12:00.
Wol 2-4at Cru38Johnson C rush for 1 yard to the CRU37 (Hall M;Jaaskalainen JA).
Wol 3-3at Cru37Johnson C pass complete to Kantonen N for 7 yards to the CRU30, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Cru30PENALTY CRU offside defense 5 yards to the CRU25.
Wol 1-5at Cru25Johnson C pass incomplete to Kantonen N.
Wol 2-5at Cru25El Ouacef J rush for 4 yards to the CRU21 (Szatmari D).
Wol 3-1at Cru21El Ouacef J rush for 3 yards to the CRU18, 1ST DOWN WOL (Heino J;Jaaskalainen JA).
Wol 1-10at Cru18Johnson C pass complete to Slater C for 5 yards to the CRU13 (Nixon M).
Wol 2-5at Cru13El Ouacef J rush for 4 yards to the CRU9 (Hall M).
Wol 3-1at Cru09PENALTY WOL false start (Voutilainen J) 5 yards to the CRU14.
Wol 3-6at Cru14Johnson C pass complete to El Ouacef J for 13 yards to the CRU1, 1ST DOWN WOL (Riihelainen A;Lankinen M).
Wol 1-Gat Cru01El Ouacef J rush for 1 yard to the CRU0, TOUCHDOWN, clock 07:00.
Johnson C pass attempt to Slater C good.
Helsinki Wolverines 8, Newland Crusaders 0
Drive: 11 plays, 61 yards, TOP 05:35
Alakoski J kickoff 50 yards to the CRU15, Nixon M return 0 yards to the CRU15 (Reinhardt N;Koskenniemi P).
Cru 1-10at Cru15NEWLAND CRUSADERS drive start at 06:55.
Cru 1-10at Cru15Johnson R pass complete to Tolbert J for 3 yards to the CRU18.
Cru 2-7at Cru18Harris K rush for 2 yards to the CRU20 (Soininen O).
Cru 3-5at Cru20Timeout Newland Crusaders, clock 05:29.
Cru 3-5at Cru20Johnson R pass incomplete to Paivaniemi E.
Cru 4-5at Cru20Hall M punt 29 yards to the CRU49, Slater C return 4 yards to the CRU45, out-of-bounds, PENALTY CRU illegal motion declined.
Drive: 3 plays, 5 yards, TOP 01:53
Wol 1-10at Cru45HELSINKI WOLVERINES drive start at 05:02.
Wol 1-10at Cru45Timeout Helsinki Wolverines, clock 05:02.
Wol 1-10at Cru45Johnson C pass incomplete to Slater C, PENALTY WOL illegal formation 5 yards to the 50 yardline, NO PLAY.
Wol 1-15at Wol50Johnson C rush for 9 yards to the CRU41, out-of-bounds (Riihelainen A).
Wol 2-6at Cru41Johnson C pass complete to Rantanen T for 4 yards to the CRU37 (Nixon M).
Wol 3-2at Cru37El Ouacef J rush for 3 yards to the CRU34, 1ST DOWN WOL (Szatmari D).
Wol 1-10at Cru34PENALTY CRU offside defense (Palander H) 5 yards to the CRU29.
Wol 1-5at Cru29Johnson C pass complete to Kantonen N for 11 yards to the CRU18, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Cru18El Ouacef J rush for 5 yards to the CRU13 (Berndtsson O).
Wol 2-5at Cru13PENALTY WOL false start (Slater C) 5 yards to the CRU18.
Wol 2-10at Cru18Johnson C pass complete to El Ouacef J for no gain to the CRU18 (Szatmari D;Berndtsson O).
Wol 3-10at Cru18Timeout Helsinki Wolverines, clock 00:42.
Wol 3-10at Cru18Johnson C pass complete to Kantonen N for 13 yards to the CRU5, fumble forced by Riihelainen A, fumble by Kantonen N recovered by CRU Riihelainen A at CRU5, Riihelainen A for 30 yards to the CRU35 (Lynch D).
Drive: 7 plays, 40 yards, TOP 04:33
Cru 1-10at Cru35NEWLAND CRUSADERS drive start at 00:29, CRU ball on CRU35.
Cru 1-10at Cru35PENALTY WOL unsportsmanlike conduct 15 yards to the 50 yardline, 1ST DOWN CRU.
Cru 1-10at Cru50Johnson R pass incomplete to Tolbert J.
Cru 2-10at Cru50Johnson R pass complete to Kearns F for 16 yards to the WOL34, 1ST DOWN CRU (Slater C).
Cru 1-10at Wol34Johnson R pass complete to Paivaniemi E for 34 yards to the WOL0, 1ST DOWN CRU, TOUCHDOWN, clock 00:08.
Cru 1-Gat Wol03PENALTY CRU false start 5 yards to the WOL8.
Cru 1-Gat Wol08Timeout Newland Crusaders, clock 00:08.
Johnson R pass attempt to Tolbert J good.
Newland Crusaders 8, Helsinki Wolverines 8
Drive: 3 plays, 65 yards, TOP 00:21
Thomas J kickoff 30 yards to the WOL35, on-side kick, recovered by CRU Riihelainen A on WOL30.
Cru 1-10at Wol30NEWLAND CRUSADERS drive start at 00:08.
Cru 1-10at Wol30PENALTY WOL personal foul 10 yards to the WOL20, 1ST DOWN CRU.
Cru 1-10at Wol20Johnson R rush for 1 yard to the WOL19, out-of-bounds.
Cru 2-9at Wol19Johnson R pass complete to Makela V for 16 yards to the WOL3, 1ST DOWN CRU (Slater C).
Cru 1-Gat Wol03End of half, clock 00:00.
Drive: 2 plays, 27 yards, TOP 00:08
Newland Crusaders 8, Helsinki Wolverines 8
3rd Quarter

Cru 1-Gat Wol03Start of 3rd quarter, clock 12:00, WOL ball on WOL35.
Drive: 2 plays, 27 yards, TOP 00:08
Alakoski J kickoff 53 yards to the CRU12, Kearns F return 18 yards to the CRU30 (Koskenniemi P).
Cru 1-10at Cru30NEWLAND CRUSADERS drive start at 11:53.
Cru 1-10at Cru30Johnson R pass complete to Harris K for 1 yard to the CRU31 (Koskenniemi P).
Cru 2-9at Cru31Johnson R pass incomplete to Tuovinen T, dropped pass.
Cru 3-9at Cru31Johnson R rush for 16 yards to the CRU47, 1ST DOWN CRU, out-of-bounds.
Cru 1-10at Cru47Johnson R pass complete to Harris K for loss of 1 yard to the CRU46 (Kylli A).
Cru 2-11at Cru46PENALTY CRU delay of game (Johnson R) 5 yards to the CRU41.
Cru 2-16at Cru41Johnson R pass complete to Tolbert J for 7 yards to the CRU48.
Cru 3-9at Cru48Johnson R rush for 7 yards to the WOL45 (Lindfors W).
Cru 4-2at Wol45Johnson R pass complete to Kearns F for 4 yards to the WOL41, 1ST DOWN CRU (Lynch D).
Cru 1-10at Wol41Harris K rush for 13 yards to the WOL28, 1ST DOWN CRU (Irvin E;Slater C).
Cru 1-10at Wol28Johnson R pass complete to Harris K for 1 yard to the WOL27 (Lindfors W).
Cru 2-9at Wol27Johnson R pass complete to Tolbert J for 7 yards to the WOL20.
Cru 3-2at Wol20Harris K rush for 6 yards to the WOL14, 1ST DOWN CRU (Koskenniemi P;Kylli A).
Cru 1-10at Wol14Timeout Helsinki Wolverines, clock 05:43.
Cru 1-10at Wol14Johnson R pass complete to Kearns F for 2 yards to the WOL12 (Kylli A).
Cru 2-8at Wol12Harris K rush for 12 yards to the WOL0, 1ST DOWN CRU, TOUCHDOWN, clock 05:20.
Johnson R pass attempt failed, PENALTY WOL pass interference (Lynch D) 2 yards to the WOL1, NO PLAY.
Harris K rush attempt good.
Newland Crusaders 16, Helsinki Wolverines 8
Drive: 13 plays, 70 yards, TOP 07:00
Thomas J kickoff 29 yards to the WOL36, Slater C return 14 yards to the 50 yardline, PENALTY WOL personal foul (Kylli A) 15 yards to the WOL35, 1st and 10, WOL ball on WOL35.
Wol 1-10at Wol35HELSINKI WOLVERINES drive start at 04:53.
Wol 1-10at Wol35Johnson C rush for 10 yards to the WOL45, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Wol45El Ouacef J rush for 14 yards to the CRU41, 1ST DOWN WOL (Szatmari D;Berndtsson O).
Wol 1-10at Cru41Johnson C pass complete to Nguyen P for 8 yards to the CRU33, out-of-bounds (Szatmari D).
Wol 2-2at Cru33Johnson C pass incomplete to Loven K.
Wol 3-2at Cru33Johnson C pass complete to Slater C for 33 yards to the CRU0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 02:46.
Johnson C pass attempt failed.
Newland Crusaders 16, Helsinki Wolverines 14
Drive: 5 plays, 65 yards, TOP 02:18
Alakoski J kickoff 53 yards to the CRU12, Kearns F return 23 yards to the CRU35 (Irvin E).
Cru 1-10at Cru35NEWLAND CRUSADERS drive start at 02:35.
Cru 1-10at Cru35Johnson R pass incomplete to Makela V, dropped pass.
Cru 2-10at Cru35Harris K rush for 3 yards to the CRU38 (Rautavirta V;Kylli A).
Cru 3-7at Cru38Johnson R pass incomplete to Tolbert J, dropped pass (Irvin E).
Cru 4-7at Cru38Hall M punt 42 yards to the WOL20, out-of-bounds.
Drive: 3 plays, 3 yards, TOP 01:05
Wol 1-10at Wol20HELSINKI WOLVERINES drive start at 01:30.
Wol 1-10at Wol20Johnson C pass complete to Slater C for loss of 2 yards to the WOL18 (Kearns F).
Wol 2-12at Wol18Johnson C pass incomplete, PENALTY WOL intentional grounding (Johnson C) 9 yards to the WOL9, NO PLAY.
Wol 3-21at Wol09Johnson C pass incomplete to Slater C.
Wol 4-21at Wol09PENALTY WOL 12 men on the field 4 yards to the WOL5.
Wol 4-25at Wol05Loven K punt 32 yards to the WOL37, Riihelainen A return 0 yards to the WOL37.
Drive: 2 plays, minus 15 yards, TOP 01:30
Cru 1-10at Wol37NEWLAND CRUSADERS drive start at 00:00.
Newland Crusaders 16, Helsinki Wolverines 14
4th Quarter

Cru 1-10at Wol37Start of 4th quarter, clock 12:00.
Cru 1-10at Wol37Johnson R pass complete to Harris K for no gain to the WOL37.
Cru 2-10at Wol37Johnson R rush for 5 yards to the WOL32 (Kylli A).
Cru 3-5at Wol32Johnson R pass complete to Kearns F for 6 yards to the WOL26, 1ST DOWN CRU (Ketonen A).
Cru 1-10at Wol26Harris K rush for 1 yard to the WOL25 (Egbudiwe B), PENALTY WOL face mask (Lindfors W) 12 yards to the WOL13, 1ST DOWN CRU.
Cru 1-10at Wol131st and 10.
Cru 1-10at Wol13Johnson R pass complete to Kearns F for 13 yards to the WOL0, 1ST DOWN CRU, TOUCHDOWN, clock 09:39.
Riihelainen A rush attempt failed.
Newland Crusaders 22, Helsinki Wolverines 14
Drive: 5 plays, 37 yards, TOP 02:35
Thomas J kickoff 18 yards to the WOL47, Alakoski J return 3 yards to the 50 yardline (Salonen K).
Wol 1-10at Wol50HELSINKI WOLVERINES drive start at 09:25.
Wol 1-10at Wol50El Ouacef J rush for 2 yards to the CRU48 (Szatmari D).
Wol 2-8at Cru48Johnson C pass incomplete to El Ouacef J.
Wol 3-8at Cru48Johnson C pass incomplete to Slater C.
Wol 4-8at Cru48Loven K punt 48 yards to the CRU0, touchback.
Drive: 3 plays, 2 yards, TOP 00:51
Cru 1-10at Cru20NEWLAND CRUSADERS drive start at 08:34.
Cru 1-10at Cru20Johnson R rush for 6 yards to the CRU26 (Rautavirta V).
Cru 2-4at Cru26Harris K rush for 14 yards to the CRU40, 1ST DOWN CRU (Kylli A).
Cru 1-10at Cru40Johnson R pass complete to Kearns F for 7 yards to the CRU47 (Soininen O).
Cru 2-3at Cru47Harris K rush for 1 yard to the CRU48 (Egbudiwe B).
Cru 3-2at Cru48Timeout Newland Crusaders, clock 05:25.
Cru 3-2at Cru48Johnson R pass incomplete to Paivaniemi E, PENALTY WOL pass interference declined, PENALTY WOL personal foul (Kylli A) 16 yards to the WOL36, 1ST DOWN CRU.
Cru 1-10at Wol361st and 10.
Cru 1-10at Wol36Johnson R pass incomplete to Kearns F, dropped pass.
Cru 2-10at Wol36Johnson R pass complete to Kearns F for 11 yards to the WOL25, 1ST DOWN CRU, out-of-bounds.
Cru 1-10at Wol25Harris K rush for 1 yard to the WOL24 (Egbudiwe B;Jousmaki J).
Cru 2-9at Wol24Timeout Newland Crusaders, clock 01:30.
Cru 2-9at Wol24Johnson R pass incomplete to Kearns F.
Cru 3-9at Wol24Johnson R sacked for loss of 8 yards to the WOL32 (Heikkinen J;Puustinen V).
Cru 4-17at Wol32Timeout Helsinki Wolverines, clock 03:53.
Cru 4-17at Wol32Johnson R pass incomplete, PENALTY WOL offside defense 5 yards to the WOL27, NO PLAY.
Cru 4-12at Wol27Johnson R pass incomplete to Kearns F (Irvin E).
Drive: 11 plays, 53 yards, TOP 04:52
Wol 1-10at Wol27HELSINKI WOLVERINES drive start at 03:42.
Wol 1-10at Wol27Johnson C pass complete to Nguyen P for 9 yards to the WOL36 (Szatmari D).
Wol 2-1at Wol36Johnson C rush for 7 yards to the WOL43, 1ST DOWN WOL (Szatmari D).
Wol 1-10at Wol43Johnson C pass incomplete to Slater C.
Wol 2-10at Wol43Johnson C pass incomplete to Kantonen N.
Wol 3-10at Wol43Johnson C pass complete to Slater C for 16 yards to the CRU41, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds (Salonen K).
Wol 1-10at Cru41Johnson C pass incomplete to Loven K, dropped pass.
Wol 2-10at Cru41Johnson C rush for 15 yards to the CRU26, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Cru26Johnson C pass incomplete to Kantonen N, dropped pass.
Wol 2-10at Cru26Johnson C pass complete to Lynch D for 2 yards to the CRU24 (Lankinen M).
Wol 3-8at Cru24Johnson C rush for 12 yards to the CRU12, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds (Nixon M).
Wol 1-10at Cru12Johnson C pass incomplete to Slater C (Salonen K).
Wol 2-10at Cru12Johnson C rush for 11 yards to the CRU1, 1ST DOWN WOL (Hall M).
Wol 1-Gat Cru01Johnson C pass complete to Lynch D for 1 yard to the CRU0, TOUCHDOWN, clock 00:37.
Wol 1-Gat Cru03Timeout Helsinki Wolverines, clock 00:37.
Johnson C pass attempt failed.
Newland Crusaders 22, Helsinki Wolverines 20
Wol 1-Gat Wol35PENALTY CRU unsportsmanlike conduct (Kearns F) 15 yards to the 50 yardline.
Wol 1-Gat Wol50Timeout Newland Crusaders, clock 00:37.
Drive: 13 plays, 73 yards, TOP 03:05
Alakoski J kickoff 8 yards to the CRU42, on-side kick, recovered by WOL Slater C on CRU42.
Wol 1-10at Cru42HELSINKI WOLVERINES drive start at 00:37.
Wol 1-10at Cru42Johnson C pass incomplete to Nguyen P.
Wol 2-10at Cru42Johnson C pass complete to Alakoski J for 31 yards to the CRU11, 1ST DOWN WOL, out-of-bounds.
Wol 1-10at Cru11Johnson C pass complete to Slater C for 6 yards to the CRU5 (Salonen K), PENALTY CRU personal foul (Hall M) 3 yards to the CRU2.
Wol 1-1at Cru021st and 1.
Wol 1-1at Cru02Johnson C rush for 2 yards to the CRU0, 1ST DOWN WOL, TOUCHDOWN, clock 00:12.
Nguyen P kick attempt failed, PENALTY CRU offside defense 2 yards to the CRU1, NO PLAY.
Nguyen P kick attempt good.
Helsinki Wolverines 27, Newland Crusaders 22
Drive: 4 plays, 42 yards, TOP 00:36
Alakoski J kickoff 54 yards to the CRU11, Nixon M return 14 yards to the CRU25 (Koskenniemi P).
Cru 1-10at Cru25NEWLAND CRUSADERS drive start at 00:01.
Cru 1-10at Cru25Johnson R sacked for loss of 5 yards to the CRU20 (Heikkinen J;Egbudiwe B).
Cru 2-15at Cru20End of game, clock 00:00.
Drive: 1 plays, minus 5 yards, TOP 00:01
FINAL SCORE
Helsinki Wolverines 27, Newland Crusaders 22
 

Play Breakdown Summary

 
Play Breakdown Summary (Final)
MIESTEN VAAHTERALIIGA 2021
Newland Crusaders vs Helsinki Wolverines (Jul 02, 2021 at Helsinki)




Newland Crusaders                      Helsinki Wolverines

Down               RUN PASS  Total     Down               RUN PASS  Total

OVERALL..........   21   34     55     OVERALL..........   22   31     53
1ST DOWN.........    9   15     24     1ST DOWN.........   10   15     25
2ND DOWN-SHORT...    2    1      3     2ND DOWN-SHORT...    2    1      3
2ND DOWN-MIDDLE..    2    1      3     2ND DOWN-MIDDLE..    3    2      5
2ND DOWN-LONG....    5    8     13     2ND DOWN-LONG....    3    5      8
3RD DOWN-SHORT...    1    1      2     3RD DOWN-SHORT...    2    1      3
3RD DOWN-MIDDLE..    0    1      1     3RD DOWN-MIDDLE..    0    1      1
3RD DOWN-LONG....    2    5      7     3RD DOWN-LONG....    2    6      8
4TH DOWN.........    0    2      2     4TH DOWN.........    0    0      0

Newland Crusaders                      Helsinki Wolverines

Formation        RUN PASS  Total       Formation        RUN PASS  Total

...............   21   34     55       ...............   22   31     53




Newland Crusaders (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (9 RUN, 15 PASS) 1ST DOWN PASS 1-10 C30 #16 7 [ ] 1-10 C24 #9 to #10 8 [ ] 1-10 W45 #16 5 [ ] 1-10 W14 #9 to #10 2 [ ] 1-10 W35 #16 4 [ ] 1-10 W13 #9 to #10 13 [ ] 1-10 W26 #16 1 [ ] 1-10 W36 #9 to #10 - [ ] 1-10 W25 #16 1 [ ] 1-10 C40 #9 to #10 7 [ ] 1-10 C20 #16 0 [ ] 1-10 W37 #9 to #16 0 [ ] 1-10 W41 #16 13 [ ] 1-10 W28 #9 to #16 1 [ ] 1-10 W20 #9 1 [ ] 1-10 C47 #9 to #16 -1 [ ] 1-10 C20 #9 6 [ ] 1-10 C30 #9 to #16 1 [ ] 1-10 C35 #9 to #17 - [ ] 1-10 W34 #9 to #18 34 [ ] 1-10 C15 #9 to #2 3 [ ] 1-10 C50 #9 to #2 - [ ] 1-10 C10 #9 to # - [ ] 1-10 C25 #9 to # SACK [ ] 2ND-SHORT RUN (2 RUN, 1 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-3 C47 #16 1 [ ] 2-3 C37 #9 to #16 18 [ ] 2-2 C32 #16 -1 [ ] 2ND-MIDDLE RUN (2 RUN, 1 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-4 C26 #16 14 [ ] 2-5 W40 #9 to #18 5 [ ] 2-6 W31 #9 0 [ ] 2ND-LONG RUN (5 RUN, 8 PASS) 2ND-LONG PASS 2-7 C18 #16 2 [ ] 2-9 W24 #9 to #10 - [ ] 2-10 C35 #16 3 [ ] 2-10 C50 #9 to #10 16 [ ] 2-8 W12 #16 12 [ ] 2-10 W36 #9 to #10 11 [ ] 2-10 C10 #16 1 [ ] 2-9 W19 #9 to #17 16 [ ] 2-10 W37 #9 5 [ ] 2-16 C41 #9 to #2 7 [ ] 2-9 W27 #9 to #2 7 [ ] 2-9 C31 #9 to #39 - [ ] 2-10 C20 #9 to # - [ ] 3RD-SHORT RUN (1 RUN, 1 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-2 W20 #16 6 [ ] 3-2 C48 #9 to #18 - [ ] 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 1 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3-3 C31 #9 to #10 - [ ] 3RD-LONG RUN (2 RUN, 5 PASS) 3RD-LONG PASS 3-9 C48 #9 7 [ ] 3-5 W32 #9 to #10 6 [ ] 3-9 C31 #9 16 [ ] 3-9 C11 #9 to #16 13 [ ] 3-5 C20 #9 to #18 - [ ] 3-7 C38 #9 to #2 - [ ] 3-9 W24 #9 to # SACK [ ] 4TH DOWN RUN (0 RUN, 2 PASS) 4TH DOWN PASS 4-12 W27 #9 to #10 - [ ] 4-2 W45 #9 to #10 4 [ ]
Helsinki Wolverines (Sorted by Play type) 1ST DOWN RUN (10 RUN, 15 PASS) 1ST DOWN PASS 1-1 C02 #22 2 [ ] 1-10 C41 #22 to #16 8 [ ] 1-10 W35 #22 10 [ ] 1-10 W27 #22 to #16 9 [ ] 1-15 W50 #22 9 [ ] 1-10 C42 #22 to #16 - [ ] 1-10 W39 #44 17 [ ] 1-10 C12 #22 to #2 - [ ] 1-10 W43 #44 7 [ ] 1-10 W43 #22 to #2 - [ ] 1-1 C01 #7 1 [ ] 1-10 W20 #22 to #2 -2 [ ] 1-10 C18 #7 5 [ ] 1-10 C11 #22 to #2 6 [ ] 1-10 W50 #7 2 [ ] 1-10 C18 #22 to #2 5 [ ] 1-10 W45 #7 14 [ ] 1-1 C01 #22 to #4 1 [ ] 1-2 C02 #7 -3 [ ] 1-10 C44 #22 to #41 6 [ ] 1-5 C29 #22 to #41 11 [ ] 1-10 C26 #22 to #41 - [ ] 1-5 C25 #22 to #41 - [ ] 1-10 C41 #22 to #43 - [ ] 1-10 C10 #22 to # - [ ] 2ND-SHORT RUN (2 RUN, 1 PASS) 2ND-SHORT PASS 2-1 W36 #22 7 [ ] 2-2 C33 #22 to #43 - [ ] 2-3 W50 #44 48 [ ] 2ND-MIDDLE RUN (3 RUN, 2 PASS) 2ND-MIDDLE PASS 2-4 C38 #22 1 [ ] 2-6 C41 #22 to #11 4 [ ] 2-5 C25 #7 4 [ ] 2-5 C05 #22 to #82 - [ ] 2-5 C13 #7 4 [ ] 2ND-LONG RUN (3 RUN, 5 PASS) 2ND-LONG PASS 2-10 C41 #22 15 [ ] 2-10 C26 #22 to #4 2 [ ] 2-10 C12 #22 11 [ ] 2-10 W43 #22 to #41 - [ ] 2-10 C10 #44 -3 [ ] 2-10 C18 #22 to #7 0 [ ] 2-8 C48 #22 to #7 - [ ] 2-10 C42 #22 to #82 31 [ ] 3RD-SHORT RUN (2 RUN, 1 PASS) 3RD-SHORT PASS 3-2 C37 #7 3 [ ] 3-2 C33 #22 to #2 33 [ ] 3-1 C21 #7 3 [ ] 3RD-MIDDLE RUN (0 RUN, 1 PASS) 3RD-MIDDLE PASS 3-3 C37 #22 to #41 7 [ ] 3RD-LONG RUN (2 RUN, 6 PASS) 3RD-LONG PASS 3-8 C24 #22 12 [ ] 3-10 W43 #22 to #2 16 [ ] 3-5 C05 #44 2 [ ] 3-13 C13 #22 to #2 - [ ] 3-8 C48 #22 to #2 - [ ] 3-21 W09 #22 to #2 - [ ] 3-10 C18 #22 to #41 13 [ ] 3-6 C14 #22 to #7 13 [ ] 4TH DOWN RUN (0 RUN, 0 PASS) 4TH DOWN PASS

Johnsonin veljekset vastakkain Velodromin perjantai-illassa

Vaahteraliiga jatkuu perjantaina mielenkiintoisella ottelulla, kun sarjanousija United Newland Crusaders matkustaa Helsinki Wolverinesin vieraaksi. Kumpikin joukkue metsästää vielä avausvoittoaan tämän kauden liigassa. Wolverines on kärsinyt niukat tappiot sekä Butchersille että Roostersille. UNC puolestaan taipui debyytissään Butchersille vasta hyökkäyskilpailussa.

Liigatasolla joukkueet eivät ole aiemmin kohdanneet, mutta I-divisioonassa kaudella 2018 joukkueet pelasivat samaan aikaan ja kohtasivat tuolloin muun muassa välierässä. Wolverines tuon ottelun voitti, mutta pelissä Wolverinesille viisi touchdownia heittänyt Robert Johnson ja reilut 100 jaardia juossut Kam Harris pelaavat nyt Crusadersin paidoissa.

Cedric (vas.) ja Robert Johnson ovat edellisen kerran kohdanneet toisensa vuonna 2015. (Kuvat: Jari Turunen)

Pelinrakentajaveljekset

Paitsi että vastakkain on kaksi nälkäistä joukkuetta, ovat vastakkain myös Johnsonien pelinrakentajaveljekset, Wolverinesin Cedric Johnson ja UNC:n Robert Johnson. Viimeisen 14 kauden mestaruuksista puolet on mennyt Johnsonien johtamille joukkueille, joskin tuorein Johnsonien mestaruuksista on 7 vuoden takaa, jolloin Robert Johnson voitti Roostersissa viidennen Vaahteramaljansa. Toki Robert on tuon jälkeen voittanut kahdesti Spagettimaljan eli I-divisioonan mestaruuden. Cedric sen sijaan on viime vuodet toiminut pääasiassa laitahyökkääjänä sekä Wolverinesissa että Vantaan TAFT:ssa. Vuoden 2017 Spagettimaljassa Wolverinesissa pelatessaan veljekset heittivät kumpikin onnistuneesti heittoja toisilleen. Vuonna 2009 Butchersissa pelannut Cedric pelasi Roosters-ottelun loppuhetkillä kulmapuolustajana ja palautti Roostersissa pelanneen Robertin heittämän pallon maaliin.

Edellisestä “Johnson Bowlista” on jo kulunut kuusi vuotta. Tuolloin Robert Johnsonin tähdittämä Anders Trojans voitti Cedricin johtamana Helsinki 69ersin. Kymmenestä veljesten mittelöstä Robert on voittanut seitsemän. Perjantaina kaksikko nähdään jälleen ottamassa mittaa toisistaan ottelussa, joka on kummankin joukkueelle äärimmäisen tärkeä.

Voiton To Do -listalla on Johnsonien osalta huolellisuus ja pallovarmuus. Cedric on kahdessa ensimmäisessä ottelussa heittänyt kaksi syötönkatkoa ja rähmännyt pallon kolmesti. Robert puolestaan heitti Butchersia vastaan kauden korkeimmat heittolukemat (277 jaardia), mutta myös kolme syötönkatkoa.

Mavin Saudersin ja Wolverinesin tiet erosivat jo ennen kuin kausi kunnolla pääsi edes käyntiin, eikä vasta loppukeväästä Wolverinesin pelinrakentajaksi nimetty Cedric Johnson ole ensimmäisissä otteluissa löytänyt harmoniaa laitureidensa kanssa. Perjantaina Curtis Slater aloittaa myös laitahyökkääjänä, ja Niko Kantonen sekä Juuso Alakoski kyllä pystyvät Aleksi Riiheläisen johtamaa UNC-takakenttää haastamaan.

Heittopelin suhteen etu on Robertilla, jonka yhteistyö irlantilaisen Finn Kearnsin ja kanadalaisen Jonelle Tolbertin kanssa oli tehokasta heti avauksessa. Myös UNC:n hyökkäyksen linja Jere Saranpään johdolla pelasi hyvän avausottelun.

Puolustuksen takakentän osalta Wolverines on puolestaan – ainakin paperilla – Crusadersia edellä. Dejion Lynch lienee päällystakkina Kearnsia vastaan ja enemmän keskikentällä viihtyä Tolbert kohdannee toistuvasti Curtis Slaterin ja Eric Irvinin. Lisäksi viime kauden all stars -takamies ja syötönkatkotilasto kärkimies Arttu Ketonen pelaa perjantaina kauden ensimmäisen ottelunsa.

Kahden sortin juoksijat

Pelkkää Johnsonien heittoruljanssia ei tulla Velodromilla näkemään, sillä kummallakin pelinrakentajalla on ohessaan laadukas juoksukoneisto. Wolverinesin Breon Allen on taikurimainen liikkeissään eikä ole vaikeaa aavistaa, että UNC:n päävalmentaja Tuomas Heikkinen on läpi viikon painottanut taklaamisen tärkeyttä ja isojen pelin eliminointia. Butchers ei käynyt UNC:ta vastaan kertaakaan Red Zonella, mutta vastapainoksi porvoolaisten maaleista kolme oli vähintään 50-jaardisia. Allen on vikkelyydessään liigan ehdotonta eliittiä niin juoksuissa, heitoissa kuin palautuksissakin eikä sovi unohtaa myöskään Cedric Johnsonin jalkoja.

Oman paluuottelunsa perjantaina pelaa UNC:n keskushyökkääjä Kam Harris, joka aikanaan tuli Suomeen nimenomaan Wolverinesin paitaan. Harris koski Butchersia vastaan palloon hyökkäyksessä peräti 31 kertaa, kokosi juosten 131 jaardia + heitoista 36 jaardia ja viimeisteli neljä juoksumaalia. Aloituslinjan takana häntä taklattiin ainoastaan kolme jaardia, mikäli on mairitteleva onnistuminen myös UNC:n hyökkäyslinjalle. Harris vaikuttaa aiempia vuosia vikkelämmältä ja jos vielä kypärä pysyisi miehen päässä paremmin, niin jaardilukemat paisuisivat entisestään.

Wolverinesin kausi vaakalaudalla?

Eletään vasta heinäkuun alkua ja otteluita on edelleen runsaasti edessä, mutta perjantai on Wolverinesille loppukauden kuvastin. Helsingin sinisten kaudesta uhkaa tulla pannukakku, mikäli voittajana pelistä poistuu UNC. Yksi iso tarina onkin se, mitä Michael Mattingly kokeneen valmennusryhmänsä kanssa on juhannustauon aikana keksinyt sekä se, miten ahmalauma orastavat pakkovoittopaineet onnistuu polttoaineeksi kääntämään. Viime kauden finalistin parhaasta potentiaalista on nähty vasta viitteitä. Olisiko nyt aika ehjemmän 48-minuuttisen?

Crusaders puolestaan osoitti jo ensimmäisessä ottelussaan, että Heikkisen luotsaama ryhmä on kurinalainen ja ennen kaikkea valmis pelaamaan liigaotteluita. Menestyksen tähtäin on tulevaisuudessa, joten vieraat voivat tulla Velolle uteliaina ja ennakkoluulottomina. Tulikaste on saatu.

Ottelu Helsingin Velodromilla potkaistaan käyntiin lauantaina 2. heinäkuuta klo 18.30.  Suora JedX-studio Ruutu+ palvelussa käynnistyy jo klo 18.00.  Huomaathan, että Wolverines pelaa tämän kauden kotiottelunsa Velodromilla.