”Tulemme hyökkäämään todella aggressiivisesti.” – Isaac Fisher palaa Royalsin pelinrakentajaksi

Kaudella 2017 Vaahteraliigassa hopealla sijoittunut Wasa Royals on ollut syys- ja talvikaudella varsin vaitonainen sopimusuutisista. Nyt joukkueen manageri Seppo Evwaraye varoittaa ennakolta, että allekirjoitettuja sopimuksia alkaa ilmestymään kiihtyvällä tahdilla. Vaasassa on kaikessa hiljaisuudessa koottu joukkue, joka tukee Royalsin fyysistä, aggressiivista identiteettiä.

Ensimmäisenä palasena Royals ilmoitti tiistaina tehneensä sopimuksen pelinrakentaja Isaac Fisherin kanssa. Fisher pelasi Vaasassa jo kaudella 2016 ja oli tuolloin johdattamassa tulokasjoukkuetta Vaahteraliigan välieriin. 60 prosentin tarkkuudella pallon omilleen heittäneelle yhdysvaltalaiselle tilastoitiin 2 309 heittojaardia, 25 touchdownia ja 8 syötönkatkoa.

– Olen ollut tuon jälkeen Isaacin kanssa yhteydessä, ja hän oli yksi vaihtoehto myös viime kaudelle. Tuolloin kuitenkin kausi alkoi niin aikaisin, ettemme olisi hänen johdollaan olleet valmiita kauden aloitukseen. Nyt hän saapuu maahan pääsiäisenä, joten hän ehtii harjoittelemaan kanssamme noin kuusi viikkoa ennen kauden aloitusta.

Vuosi sitten Royalsin peliä johti Justin Sottilare, ja heittopainotteisempaan peliin siirtynyt Royals eteni lopulta Vaahteramaljaan asti. Nyt Evwarayen mukaan Royals palaa takaisin perinteiseen pelityyliinsä.

– Kadotimme viime kaudella identiteettimme, Evwaraye kertoo. – Ensi kaudella haluamme jälleen näyttää, mitä on vaasalainen jenkkifutis: aggressiivista, perusvarmaa peliä, jossa tullaan päälle. Se on se identiteetti, joka tähän joukkueeseen on luotu. Ja siihen identiteettiin Isaac sopii täydellisesti. Hän ei kiertele pallon kanssa ja liu’u taklaustilanteessa vaan juoksee suoraan päin ja haastaa.

Kaudella 2016 Fisher juoksi 542 jaardia ja oli Tom Suosteen jälkeen Royalsin paras juoksuetenijä. Maaleja Fisher teki maata pitkin eniten, seitsemän kappaletta.

Fisher palaa Vaasaan oltuaan vuoden pelaamatta. Viimeisen kahden talven ajan hän toiminut sekä baseball- että jenkkifutisvalmentajana. Asetelma ei manageria huoleta.

– Isoin asia on, että hänellä on edelleen nälkää. Isaac on ollut koko ajan lajin kanssa tekemisissä ja heittänyt palloa päivittäin. Hänen mielensä on pysynyt jenkkifutiksessa.

Isaac Fisher (8) ja Denny John juhlivat maalia Porvoon Keskuskentällä kaudella 2016. Kuva: Sami Ranta

Chris Young ja RJ Long eivät jatka

Evwarayen kuvailemaa fyysistä identiteettiä Royalsissa ollaan jälleenrakentamassa ennakkoluulottomasti. Fisherin sopimuksen myötä selväksi käy, että kolme edellistä kautta Suomessa palloillut, ja jokaisena vuonna Vaahteramaljassa pelannut Sottilare ei jatka, mutta lisäksi Royals ilmoittaa että myöskään laitahyökkääjä-takamies RJ Long tai tukimies Chris Young eivät kuulu Royalsin ensi kesän kalustoon. Kumpikin yhdysvaltalaisista on valittu viimevuosien aikana useamman kerran all starsiin ja molemmilla on ansioluettelossaan myös valinta Vaahteraliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Long on jo ehtinyt solmimaan sopimuksen Saksan GFL2-liigaan nousseen Solingen Paladinsin kanssa. Eikä Evwaraye myöskään epäröi jatkaa eri teitä kahden edellisen kauden kärkitaklaajiin kuuluneen Youngin kanssa.

– Olemme osaltaan eläneet hiljaiseloa off seasonilla, koska olemme pyrkineet löytämään meidän kannalta oikeita pelaajia. Kysymys on ollut siitä, mitkä ovat järkevimmät vaihtoehdot kaudelle 2018. Vuosi sitten olimme hopealle, mutta ei hopea ole meidän tavoite. Vaikka yksittäiset pelaajat ovat erinomaisia, niin meidän on peilattava valintoja kokonaisuuteen.

– Tulemme tuomaan ensi kesäksi suunnilleen saman verran pelaajia ulkomailta kuin viime kesänä, Evwaraye kommentoi tuontipelaajien määrää.

Ruotsin maajoukkuepelaaja Nicholas Peterson (vas.) ja Royalsin vuoden 2017 päävalmentaja John Booker jatkavat uriaan Istanbulissa Koc Ramsissa. RJ Long puolestaan pelaa 2018 Saksan GFL2-sarjassa Solingen Paladinsissa. Efe Evwaraye pelaaminen on tällä hetkellä ”kysymysmerkki”. Kuva: Sami Ranta

Royalsiin ensikertaa keskushyökkääjä USA:sta

Heittopeliin Royals ilmoitti tiistaina kiinnittäneensä ruotsalaisen laitahyökkääjän Deniel Johnin, joka on vaasalaisyleisölle ja pelinrakentaja Fisherille tuttu kaudelta 2016. Tuolloin ”Denny” oli Royalsin toiseksi ahkerin koppaaja. Kuudessa ottelussa laituri nappasi pallon kainaloonsa 24 kertaa, eteni kiinniotoillaan 305 jaardia ja teki neljä touchdownia.

Fisherillä on siis heittojensa kohteena ainakin vikkelä John, viime kaudella läpimurtonsa tehnyt ulottuva Jussi Kaas sekä nuorten maajoukkueissa pelannut kaksikko Oskari Korkeamäki – Roni Viinamäki. Viime vuoden laitahyökkääjistä Longin lisäksi ovat poissa – ainakin toistaiseksi – Spencer Cutlanin ja Aappo Salorannan nimet.

Royalsin pelityyliin ja identiteettiin perustaen suurin muutos tullaan näkemään joukkueen juoksupelissä. Evwaraye kertoo, että ensimmäistä kertaa joukkueen historiassa Royals tuo hyökkäykseensä yhdysvaltalaisen keskushyökkääjän. Nimi julkaistaan piakkoin, mutta jo nyt tietoa pelaajasta saadaan.

– Hän on isokokoinen – lähes 190 senttiä ja yli 100 kiloa. Muista joukkueista oikeastaan kaikki muut paitsi Porvoo pelaavat heittopainotteista peliä, ja Vaahteraliigassa on viimevuosina nähty vähemmän tämänkaltaista, voimakasta juoksua.

Tom Suoste jatkaa edelleen keskushyökkääjänä, mutta Joakim Jakobsson lopetti uransa Vaahteramaljaan syyskuussa 2017, joten pallonkantajaosaston vahvistamiselle olikin Royalsissa tarvetta.

Fyysisen hyökkäystavan mahdollistamiseksi Royals on luomassa myös vahvaa hyökkäyksen linjaa. Evwaraye on itse ottamassa vahvemmin osaa tulevana kesänä hyökkäyksen linjan valmennukseen.

– Kun katselin viime kauden highlight-videoita ja kartoitin mahdollisia uusia pelaajia, huolestuin meidän hyökkäyksen linjan tekemisestä. Se oli pehmeää, ja sen myöntävät myös pelaajat itse. Todennäköisesti tuomme linjaan kummatkin tacklet Suomen rajojen ulkopuolelta.

Kahden kauden ajan oikean laidan linja-ankkurina on ollut Ruotsin maajoukkuemies Eric Blomgren, joka valittiin kauden 2017 päätteeksi Vaahteraliigan all starsiin. Hän ei kuitenkaan Vaasassa jatka, vaan on solminut sopimuksen istanbulilaisen Koc Ramsin kanssa.

Tom Suosteen suoraviivainen juoksutyyli on tuonut vaasalaiskeskushyökkääjälle paikan maajoukkueeseen. Kuva: Sami Ranta

 

Walter Vasanoja ja yhdysvaltalainen takamies puolustukseen

Jos on hyökkäyksen pelityyli jatkossa aiempaa fyysisempi, ei Royalsissa haluta myöskään karsia tavaramerkiksi muodostuneesta, kovaa iskevästä puolustuksesta. Young on ollut tässä kahden kauden ajan ykkösartisti, mutta tulevalle kaudelle ei Royalsiin tule jenkkitukimiestä, vaan Evwarayen mukaan kolmas yhdysvaltalainen on takakentän pelaaja. Lisäksi muun muassa puolustuksen linjan laitaan ja keskustaan on tulossa vahvistusta muualta.

Takakentällä nähdään myös yksi erittäin mielenkiintoinen paluumuuttaja, kun muutaman vuoden yhdysvaltalaisessa University of Wisconsin La Crossessa pelannut Walter Vasanoja pukeutuu ensimmäistä kertaa Royalsin peliasuun Vaahteraliigassa. Isänsä Rainen ja veljensä Oliverin kanssa Walter Vasanoja ehti ennen USA:han siirtymistään pelaamaan myös Vaasa Vikingsin paidassa, joten nuoresta iästään huolimatta Walter Vasanojalla on jo varsin kattavasti kokemusta.

Vaahteraliigan tähdistöön viimekaudella valitun Efe Evwarayen nimeä ei vielä Roaylsin kokoonpanossa näy, eikä manageri Evwaraye ole puolustuksen linjamies Evwarayea vielä edes painostanut sopimuksen tekemiseen.

– Efe on jo niin vanha pelaaja, että en ole viitsinyt häntä asialla stressata. Tällä hetkellä hän on siis kysymysmerkki.

 

Kaksi jenkkivalmentajaa

Seppo Evwaraye toimi itse pitkään Royalsin päävalmentajana, mutta jo kausilla 2015 ja 2016 joukkue vahvisti valmennusosaamistaan Yhdysvalloista tuoduilla valmentajille, kun ensin Garren Holley ja sitten William Miller vastasivat puolustuksen koordinoinnista. Vuosi sitten Evwaraye siirtyi manageriksi ja päävalmentajaksi saapui Slovakiasta yhdysvaltalainen John Booker.

Hopealle joukkueen luotsanneen Bookerin kanssa Royals kävi neuvotteluja myös tulevalle kaudelle, mutta lopulta yhdysvaltalainen siirtyi Turkin ykkösseura Koc Ramsiin, jonne siis siirtyy myös sekä hyökkäyksen linjamies Eri Blomgren että toinenkin Ruotsin maajoukkuemies, Royalsia kahden kauden ajan edustanut Nicholas Peterson.

Myös tulevalle kaudelle Royalsin valmennus tulee Yhdysvalloista. Valmentajia tulee tällä kertaa kaksi, ja heidän nimet julkaistaan Evwarayen mukaan piakkoin.

– Meille tulee päävalmentaja, joka toimii myös hyökkäyksen koordinaattorina. Ja lisäksi USA:sta tulee myös puolustuksen koordinaattori. Puolustuksemme blueprint on selvä ja tulemme edelleenkin olemaan aggressiivisia heittopeleissä. Blitzaamme paljon.

Royalsilla on vahva jalansija vaasalaisessa urheiluelämässä. Royals-kannattajien punainen väri ja kruunulogot näkyivät myös Vaahteramaljassa Telia 5G -areenalla syyskuussa 2017. Kuva: Sami Ranta

Mestaruuden lisäksi tavoitteena kulttuurin kehittäminen

Royalsin peli ja tulokset ovat olleet nousujohteisia joukkueen syntymästä alkaen. Viiden vuoden aikana vaasalaiset ovat voittaneet jokaisen divisioonan ja pelasivat vuosi sitten myös Vaahteraliigan finaalissa, Vaahteramaljassa. Tavoitteista ei tulla Evwarayen mukaan tinkimään myöskään ensi kesänä.

– Tämä on kilpasarja, jossa totta kai pelataan aina voitosta ja mestaruudesta. Se ei kuitenkaan ole meidän ainoa tavoitteemme. Haluamme lisätä lajin kasvua Vaasan alueella ja Royalsin tunnettuutta sekä Vaasassa että kansallisella tasolla.

– Olemme jefu-vuosissa edelleen monia perinteisiä seuroja jäljessä, mutta juniorituotantomme kehittyy koko ajan. On tärkeää, että vakautamme olemisemme Vaahteraliigassa, jotta nämä juniorit saavat kasvaa liigaympäristössä. Ensimmäiset pelaajamme olivat kaudella 2013 kadulta revittyjä kundeja, joista muokattiin jenkkifutareita, Jatkossa meillä on erilainen polku pelaajillemme, joita nuorten joukkueesta nousee liigarinkiin vuosittain. Ja luonnollisesti näitä uusia pelaajia me myös tarvitsemme, sillä pitkään mukana olleet runkopelaajat alkavat pikkuhiljaa lopettamaan.

Vaasasta on siis lähiaikoina odotettavissa uutisia niin pelaaja- kuin valmennuspuolelle. Lähiviikot kertovat tarkemmin, minkälaisella koostumuksella Royals lähtee tavoitteitaan toteuttamaan.

 

Katso myös:

Royals-uutinen Fisherin ja Johnin sopimuksista

Kuvat:

Sami Ranta