Tukimies Onni Soininen palaa Wolverinesiin

Viime kaudella United Newland Crusadersissa pelannut Onni Soininen tekee paluun Wolverinesiin.  Soininen oli 2020 UNC:n paras kotimainen taklaaja.

Onni Soininen pelasi puolikkaana pelatun koronakauden UNC Crusadersin riveissä ja auttoi omalta osaltaan joukkueen 1-divisioonan mestaruuteen.  Tukimies sai Lohjalla runsaasti peliaikaa sijoittuen UNC:n taklaustilaston kakkoseksi ja koko divarissa sijalle 10. Liigadebyyttinsä Soininen teki Wolverinesissa kaudella 2019.

 ”Alun perin oli tarkoitus olla Falconsissa valmentajana (2020), mutta pari avaintekijää levisi käsiin. Siirryin UNC:n riveihin, koska tuolloin Wolvojen valmennuksessa oli vielä reikä, jota ei saatu paikattua ennen päätöstäni.”

Yhdysvalloissa Soininen on pelannut ensin kaksi vuotta Rabun Gap-Nachoochee Schoolissa ja sen jälkeen yliopistotason jenkkifutista Lawrence Universityn Vikingseissä. Yhdysvalloista Suomeen marraskuun lopulla palannut Soininen kuvailee USA:n koronavirustilannetta hektiseksi.

”Jefukausi peruttiin ja treenit suoritettiin maski naamalla. Kampuksella ollessa piti olla maski ulkona ja sisällä. Koronatestejä oli miltei viikoittain. Tämä kaikki jätti kuitenkin paljon aikaa opiskeluun ja lisätreenaamiseen, joten loppujen lopuksi kaikki oleellinen tuli tehtyä.”

Wolverines-päävalmentaja ja puolustuksen koordinaattori Michael Mattingly on tyytyväinen Soinisen valintaan palata takaisn ahmoihin:

”Onnilla on nuoresta iästään huolimatta paljon kokemusta niin Suomesta kuin Yhdysvalloista. On ilo saada hänet takaisin Wolverinesiin. Odotan innolla, että pääsen valmentamaan häntä kauden 2021 aikana ja tiedän, että hän tuo paljon puolustukseemme

Soininen uskoo, että hänen on helppo sopeutua joukkueeseen, onhan rosterissa edelleen paljon tuttuja juniorivuosilta:

 ”Mukava päästä taas kotikunnalle pelaamaan vanhojen kavereiden kanssa. Eritoten odotan pelaamista ja treenaamista samojen tyyppien kanssa, keiden kanssa olen junnuna pelannut. Olen myös kiinnostunut näkemään, miten Mike Mattingly vetää treenejä ja miten voin itse jakaa omaa tietoani eteenpäin.”

Lähde:  Wolverines

Kuva: Paul Wilke 2018

Tutustu myös Onni Soinisen tunnelmiin ensimmäisen vaahteraliigaotteun jälkeen 2019