Tukimies Ilya Redin liittyy Roostersin puolustusvoimiin

Hallitseva Suomen mestari Helsinki Roosters saa merkittävän vahvistuksen puolustukseensa, kun turkulaislähtöinen tukimies Ilya Redin siirtyy Turku Trojansista pääkaupungin punaiseen joukkueeseen. Ensimmäisen kerran vuonna 2001 Vaahteraliigassa pelannut Redin on edustanut Suomessa Trojansin lisäksi myös Helsinki Wolverinesia, jonka paidassa vuonna 2013 Redin valittiin all stars -joukkueeseen tukimiehen paikalle.

Roostersin puolustuksen koordinaattori Kari Titola on luonnollisesti tyytyväinen Redinin siirron varmistuttua. Linjan läheisyyteen eli boksiin Redin tuo helsinkiläisille tarvittavia elementtejä.

– Hienoa saada Ilya mukaan Roostersiin, Titola kommentoi Roostersin uutisessa. – Hän tuo meille kaivattua kokemusta, etenkin boxi-pelaamisesta. Viime kausi Trojansissa alkoi todella lupaavasti ennen loukkaantumista, joten odotettavissa on uran parasta pelaamista.

Salilta, juoksuradalta ja uima-altaalta uuteen nousuun

Vuonna 2000 Trojansin harjoituksiin ja amerikkalaisen jalkapallon saloihin uppoutunut Redin on Vaahteraliiga-menestyksen lisäksi pelannut myös 12 maaottelua Venäjän paidassa – kaksi viimeisintä vuonna 2015 kapteenina. 2004 nuorten EM-kisoissa Redin valittiin kisojen all stars -tukimieheksi Suomen joukkueen Anssi Nevalaisen rinnalle. Vuotta aikaisemmin Redin oli voittamassa Trojansin kanssa turkulaisseuran toistaiseksi ainoaa SM-kultaa loppuottelussa, jossa kaatui Redinin uusi seura Roosters.

Kaudella 2016 Redin oli alkukaudesta keskeinen osa Trojansin puolustusta ja ehti keräämään viidessä ottelussa yhteensä 32,5 taklausta, joista kaksi oli säkityksiä ja yksi johti pallon rähmäykseen. Kausi päättyi kuitenkin Redinin osalta kesken, sillä polvivamma piti miehen sivussa loppukauden.

– Polven kuntoutus loppui joulukuun lopussa. Se on kunnossa mutta mentaalisesti tarvitsen vielä vähän aikaa, koska vamma on urani ensimmäinen, Redin kertoo ja naurahtaa: – On sellainen pelko, että loukkaantuu pelkästään kävellessään, mutta nämä ovat harhaluuloja. Olen aloittanut offseason-ohjelman ihan normaalisti ja juoksukin onnistuu samalla tavalla kuin ennenkin.

– Tehdään töitä siis joka päivä salilla, juoksuradalla ja altaassa, jotta olisin kovempi kuin viime vuonna.

Miksi vuonna 2017 Redinin joukkue on Helsinki Roosters?

– Uudet haasteet, halu oppia jotakin uutta, saada uusia tuttavuksia, uudet työkuviot pääkaupunkiseudulla, Redin vastaa Roostersin tiedotteessa.

Tukimies-osastolle Roostersin kokoonpano kaipaa Redinin tulon jälkeenkin lisäystä, sillä toistaiseksi Kukonpojilla on kokoonpanossaan Redinin lisäksi ainoastaan Akseli Vartiaisen nimi. Vuoden 2016 joukkueesta muun muassa Santtu Äyräväinen, Sebastian Karbin ja Niko Kuikka eivät ainakaan vielä ole jatkosopimuksia allekirjoittaneet.

Redin on pelannut Suomessa ainoastaan kerran muualla kuin Turku Trojansissa. Vuonna 2013 lempinimellä “Punainen Hulk” tunnettu tukimies pelasi Wolverinesissa. Tulevana kesänä myös “Hulkin” pelipaita on punainen. Kuva: Sami Ranta

 

Lue myös:

Roosters-uutinen Redinin sopimuksesta

 

Otsikkokuva (alkuperäinen):

Kari Toivonen

Redinin Wolverines-kuva:

Sami Ranta