Trojansin heittohyökkäys vahvistuu australialaisella laitahyökkääjällä

Kolmen edellisen kauden mitalijoukkue Turku Trojans solmi jo toisen avainhyökkääjän sopimuksen vajaan viikon aikana. Perjantaina joukkue hankki yhdysvaltalaisen keskushyökkääjä Josh Quezadan. Maanantaina turkulaiset vahvistivat heittopeliään australialaisella laitahyökkääjällä Kyle Bowpittillä.

Bowpitt (178 cm/80 kg) siirtyy Suomeen Gold Coast Stringraysista. Nerangissa, Australian itärannikolla Brisbanen eteläpuolella kotiottelunsa pelaava Stringrays on Gridiron Queensland -sarjan hallitseva mestari sekä miesten että naisten sarjassa. Vuonna 1987 perustettu seura on voittanut 14 mestaruusottelua eli Sun Bowlia. Ennen Stringraysia Bowpitt on pelannut kotimaassaan myös Kenmore Bearsissa.

Trojans ei ole australialaisen laitahyökkääjän ensimmäisen seura Euroopassa, sillä Bowpitt on pelannut aiemmin muun muassa Reus Imperialsissa Espanjassa. Amerikkalaisen jalkapallon ohessa Bowpitt toimii puuseppänä, ja jenkkifutisharrastuksen ja työn yhdistäminen on mahdollistanut australialaiselle pelaamisen Espanjan lisäksi myös ympäri Australiaa ja Uutta-Seelantia.

– Kyle Bowpitt kertoo valmistautuvansa kauteen Suomessa treenaamalla kovaa ja hän odottaa innolla pääsyä pelaamaan Trojansissa, Trojansin uutisessa todetaan.

Uusi vahvistus nimenomaan laitahyökkääjän tontille tulee Trojansille tarpeeseen. Muutama vuoden ajan turkulaisten heittohyökkäyksen avainhahmoihin kuuluneet Aappo Saloranta sekä Tuomas Mankki ilmoittivat syksyn aikana kumpikin lopettamispäätöksestään.

Kyle Bowpittin highlights-video kaudelta 2016:

Lue myös:

Trojans-uutinen Bowpittin sopimuksesta

 

Bowpittin kuva (alkuperäinen):

César Nebreda

Taustakuva:

Sami Ranta