Torstaitaistelu Turussa: Trojans – Butchers

Vaahteraliigassa käynnistyy torstaina neljäs otteluviikko. Turun Yläkentällä ottavat tuolloin toisistaan mittaa Relico Trojans ja Porvoo Butchers. Kahdella kotiottelullaan kautensa käynnistänyt kotijoukkue Trojans on joutunut kummastakin kamppailustaan poistumaan häviäjänä. Butchers puolestaan voitti kauden avausottelunsa Tampere Saintsin vieraana.

Trojansin hyökkäys on saanut hioa kuvioitaan kymmenen päivää. Pelinrakentaja Gil Riveran johtama osasto ei ole vielä tällä kaudella onnistunut touchdownin tekemisessä, sillä Helsinki Roostersia vastaan Trojansin pisteet syntyivät kenttäpotkumaalista ja Wasa Royalsia vastaan vaasalaisten oman maalin seurauksena. Mikäli kotijoukkue haluaa voittotilinsä avata, on sen pystyttävä murtautumaan maalialueelle – mieluiten useammin kuin kerran.

Keskushyökkääjä Josh Quezada on Trojansin ykkösase, vaikka Royalsia vastaan Quezadan fyysinen juoksu ei missään vaiheessa saanut vauhtia taakseen eikä tilaa eteensä. Butchers pelaa 3–4 -mallista puolustusta, jossa etulinjan kolmeen puolustuslinjamieheen kasaantuu suurin blokkivoima. Linjan takana porvoolaisten tukimiehistä erityisesti Sebastian Karbin ja Troy Roach ovat varmasti menossa jatkuvasti sinne, mihin Quezadakin liikkuu. Myös Janne Lahikainen puolusti Tampereella hyvin nimenomaan juoksua vastaan.

Porvoolaisten takakentän Jere Paananen (43), puolustuksen linjan Ville Kurvinen (44) ja tukimies Janne Lahikainen on oltava valmiina erityisesti Josh Quezadan juoksuja vastaan. Kuva: Harri Koivunen

Jokainen onnistunut Trojans-heitto keventää Quezadan kantamaa taakkaa. Mikäli Rivera on saanut vahvistettua heittopelin vaikutuksia muun muassa Teemu Thorströmin ja Thach Mai Trin kanssa, ei Butchers voi puolustaa ainoastaan Quezadaa ja kentän keskustaa. Myös australialaiselta Kyle Bowpittilta sekä keskushyökkääjän ja sisemmän laitahyökkääjän paikalta kuvioon lähtevältä Miko Ylikoskelta täytyy Trojansin saada kiinniottojaardeja. Juoksuhämäykset Quezadalle toimivat tehokkaasti, ja mikäli sen jälkeen Riveralla on aikaa etsiä laitahyökkääjiään tai tarvittaessa juosta pallon kanssa itse, muuttuu Trojansin peli huomattavasti vaikeammaksi puolustaa. Toistaiseksi Rivera on heittänyt vain 64 jaardia onnistumisprosentin ollessa 31. Noiden numeroiden on paranuttava huomattavasti.

Butchersin takakentän todellisesta iskukyvystä ei saatu viitteitä vielä ensimmäisestä ottelusta. Niko Roiko palasi Vaahteraliigaan tehokkaana ja myös nuori safety Jere Paananen luki Tampereella peliä hyvin. Lisäksi Niko Pennanen ja Ville Kurvinen ryntäävät nopeasti paikan saadessaan pelinrakentajan kimppuun. Todennäköistä on torstaina kuitenkin se, että Trojans haastaa erityisesti porvoolaisten kulmapuolustajia lyhyillä laitaan suuntautuvilla heitoilla.

Trojans-tukimiehen Ilkka Koirasen on jatkettavat hyviä otteitaa myös Butchersin Darion Hallia vastaan. Kuva: Kari Toivonen

Greg Robinson on sivussa

Porvoolaishyökkäyksen pelisuunnitelma oli Saints-ottelussa juosta paljon, hallita pelikelloa ja välttää pallonmenetyksiä. Keskushyökkääjä Darion Hall halkoi tuolloin kenttää yli 200 jaardia yli 10 jaardin keskiarvolla ja myös pelinrakentaja Jordan Moore on linjan päädystä karkuun lipsahdettuaan hankala taklattava. Hyökkäyksen linja ja blokkaava keskushyökkääjä Sebastian Lindell käyvät yhden kriittisimmistä taisteluista Yläkentän keskikentällä.

Trojansin suurin keskeinen boksipuolustaja Greg Robinson ei torstaina pelaa, joten tukimieskaksikko Ilkka Koiranen ja Frederic Casteels sekä linjan päädyssä Camille Gruel ovat tärkeimmät juoksulinjojen tukkijat. Vastaavasti Robinson voi nyt keskittyä puhtaasti koordinaattorin tehtäviin, mikä vastaavasti pelisuunnitelman toteuttamisen kannalta kääntyy vahvuudeksi.

Mikko Seppänen – edelliskauden all star -laitahyökkääjä, tulokas ja vuoden etenijä – ei vielä avauspelissä saanut kummemmin Mooren heitoista palloa käsiinsä, mutta pelivälineen saatuaan näytti tutun tehokkaalta. Sen sijaan nuorten maajoukkuelaituri Daniel Luoma käytti saamansa tilan loistavasti hyväkseen ja teki Tampereella kaksi touchdownia. Juuri tämä – Seppänen & Luoma – on se kaksikko, joka Trojansin pitää puolustaa mahdollisimman hyvin irti pallosta. Kokenut safety Seikko Vennelä on pelistä pois, joten johtavuutta ja varmuutta on noustava muilta pelaajilta entistä enemmän.

Butchersin keskushyökkääjä Darion Hall juoksi Saintsia vastaan 19 yrityksellä 215 jaardia ja teki yhden touchdownin. Kuva: Harri Koivunen

Mikä on Butchersin todellinen iskukyky?

Trojansin alkukausi on ollut haastava. Loukkaantumiset ovat koetelleet muutenkin kapeaa rinkiä ja lisäksi vastassa on ollut suurimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuvat Roosters ja Royals. Kotiyleisö ja joukkueen itsetunto haluaisi varmasti kokea torstaina tasaista, virheettömämpää peliä. Väärät aloitukset, huonot aloitussyötöt ja helpot pudotukset sekä väärät sijoittumiset aluepuolustuksessa täytyy saada korjattua. Ja yksi onnistumisen korrelaatti olisi varmasti kauden ensimmäinen touchdown.

Butchers-tasosta torstai kertoo varmasti uusia tietoja. Porvoolaisjoukkue näytti Tampereella yhteneväiseltä ja huomattavasti valmiimmalta kuin muutaman edellisen vuoden aikana. Trojans-otteluun Butchers lähtee ennakkosuosikkina odotettuaan lähes kaksi viikkoa kauden toista otteluaan. Ensimmäisessä ottelussa Butchersin ei tarvinnut venyä parhaimpaansa tai näyttää kaikkea osaamistaan, ja nyt porvoolaiset ovatkin kamppailun osapuolista suurempi kysymysmerkki ja yllätysvalmiimpi arvoitus.

 

Vaahteraliiga, 4. peliviikko:

TO 25.05.2017 | 18:30 | Yläkenttä, Turku:

Relico Trojans Turku – Porvoo Butchers

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa ja IS Extrassa, joissa ennakkostudio käynnistyy jo kello 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

 

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko ottelusta.

Otsikkokuva:

Kari Toivonen

Kuvat:

Harri Koivunen

Kari Toivonen