Taistelu kolmannesta sijasta

Vaahteraliiga-kausi 2017 rantautuu lauantaina ensimmäistä kertaa Porvooseen, kun Butchers (3-1) isännöi Hamarin kentällä Wasa Royalsia (2-2). Kumpikin joukkueista on tällä hetkellä kiinni pudotuspelipaikassa, ja ennen kaikkea Porvoossa taistellaan paikasta kolmen parhaan joukkoon.

Kotijoukkueen hyökkäyksen suurin kysymys ja tumma pilvi kumpuaa keskushyökkääjä Darion Hallin loukkaantumisesta. Hall on tuottanut Butchersille ottelussa keskimäärin yli 220 jaardia ja tehnyt kahdeksan touchdownia. Nyt porvoolaisten on löydettävä juoksuhyökkäykseensä tehoa muualta, ja tämän vuoksi päävalmentaja Jimi Roiko ja hyökkäyksen koordinaattori Kristian Lind ovatkin siirtäneet tukimies Troy Roachin keskushyökkäjäksi.

Pelinrakentaja Jordan Moore on hänkin kantanut palloa tehokkaasti, mutta myös Mooren jalka on ollut viimepeleissä vahvasti teipattuna. Lisäksi blokkaava keskushyökkääjä Sebastian Lindell on ollut pois kokoonpanosta kahdesta edellisestä ottelusta ja on sivussa myös lauantaina. Uutta vahvistusta Butchers ei ole pikavauhdilla lauantain otteluun tuomassa, joten todennäköistä on, että mustapaidat pelaavat aiempaa heittopainotteisemmin. Ennen lauantaita Butchers on Vaahteraliigan ainoa joukkue, joka on juossut enemmän kuin heittänyt.

Moore on kahdessa aiemmassa ottelussa tosin heittänyt aiempaa enemmän. Mikko Seppänen ja Daniel Luoma ovat joukkueen selkeät kärkikoppaajat, mutta myös vikkelä Phung Nguyen, joka pelaa lauantaina viimevuotista seuraansa vastaan, on tärkeä kohde Moorelle.

Huolimatta 6–34 -tappiosta Hämeenlinna Huskiesille edellisellä kierroksella, pelasi Royalsin puolustus hyvän ottelun päästäen ainoastaan reilut 150 jaardia selkänsä taakse ja ottamalla kolme syötönkatkoa. Efe Evwaraye palasi tuolloin tehokkaana peliin ja kuuluu Chris Youngin kanssa keskuspuolustuksen avainhahmoihin. Arttu Tennbergin kipparoima Butchers-linja käy keskeisen taistelun erityisesti Evwarayea ja Youngia vastaan.

Heittopuolustuksesta Royalsilta puuttuu pelikieltoaan kärsivä Stacey Thomas, mutta vaasalaisten takanelikko on saanut pelata yksikkönä koko alkukauden. Vieraiden heittopuolustuksen haaste ovat erityisesti sisempien laitahyökkääjien paikalta kuvioihin lähtevien laitahyökkääjien Nguyen ja Seppänen kiemurat.

Mikko Seppänen (11) on ehdottomasti yksi Butchersin tärkeimmistä hyökkääjistä. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Royals on kuljettanut palloa hyvin mutta jäänyt ilman palkintoa

Royalsin hyökkäys on tappio-otteluissa Roostersia ja Huskiesia vastaan ollut pois raiteiltaan ja mukavuusalueeltaan. Justin Sottilaren johtama yksikkö on kyllä tuottanut jaardeja, mutta tehottumuus on vaivannut kentän päädyssä ns. redzonella ja lisäksi Sottilare on heittänyt kahdessa ottelussa seitsemän syötönkatkoa. Kuvaavaa onkin, että noissa peleissä Royals on yhtä touchdownia kohden edennyt hyökkäyksineen 299,5 jaardia – lähes kolme kertaa kentän mitan.

Kahdesta edellisestä ottelusta Sottilarelta on puuttunut hyökkäyksestä laitahyökkääjä Spencer Cutlan, joka nyt palaa kokoonpanoon ja tuo lisäulottuvuuden heittopeliin, jossa RJ Long ja Jussi Kaas ovat muut keskeiset velvolliset. Butchers hävisi taistelun Roostersia vastaan erityisesti kulmissa pidempiä laitahyökkääjiä vastaan, joten sekä Long että Kaas ovat varmasti haasteellisia hiljennettäviä porvoolaistakakentälle. Tätä taustaa vasten mielenkiintoisin porvoolaispuolustaja on Royals-kasvatti Emmanuel Amudeng, joka pelaa nyt ensimmäisen ottelunsa Butchersissa – heti entistä joukkuettaan vastaan. Amudeng on ulottuvuudeltaan puolustaja, jollaista Butchersilla ei tällä kaudella vielä ole ollut, joten hänellä on varmasti käyttöä joko Longia tai Kaasia vastaan.

RJ Long uransa aikana pelannut Porvoossa kaksi ottelua ja tehnyt niissä kolme touchdownia. Kaudella 2016 Long osui Butchersia vastaan kahdesti. Kuva: Sami Ranta

Juoksupelissä Royals on ollut alkukauden osalta yllättävän vaisu. Maajoukkuekeskushyökkääjä Tom Suosteen kyvyt ovat kaikkien tiedossa, mutta Crocodiles- ja Trojans -otteluiden toisia puoliaikoja lukuunottamatta Royals ei ole saanut juoksurynnistystään starttaamaan. Joakim Jakobsson on lauantain osalta merkitty epävarmaksi ja Royals ryhmittää aloitukseen neljä laitahyökkääjää. Tämä enteilisi heittopainotteista – Sottilaren näköistä – hyökkäämistä.

Butchersin juoksupuolustuksesta puuttuu miehistöä erityisesti linjasta, sillä keskustan Roni Paananen ja laidan Jesse Vuoksenturja ovat varmuudella ottelusta sivussa. Lisäksi Roachin siirtyminen hyökkäykseen jättää tukimiehistöön yhdet tyhjät haarniskat. Tero Kontiainen vastaavasti palaa kokoonpanoon ja on keskimmäisenä tukimiehenä tärkeä tekijä Butchersin juoksupuolustukseen. Myös Sebastian Karbinin rooli Suosteen juoksun pysäyttämisessä on merkittävä.

 

Vaahteraliiga, viikko 7:

LA 17.06.2017 | 15:30 | Hamarin kenttä, Porvoo:

Porvoo Butchers – Wasa Royals

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 15.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko ottelusta.

Otsikkokuva:

Sami Ranta

Kuvat:

Sami Ranta

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen