Tähtilaiturien taistelu – vaasalaisille iso voitto

Vaahteraliigan lauantai-iltapäivän herkkupala pelattiin Hämeenlinnassa. Show:n Kaurialan hyväkuntoisella nurmella varasti laitahyökkääjät Roman Runner (Huskies) ja RJ Long (Royals), jotka osoittivat kerta toisensa jälkeen, miksi kuuluvat tämän sarjan ehdottomaan eliittiin. Loppulukemat vierailijoille erittäin viihdyttävän kamppailun päätteeksi 24–27 (18–17).

Isojen panosten ottelu Hämeenlinnassa oli kahden laitahyökkääjän taisto, vaikka kyseessä onkin joukkuepeli. Ottelun ratkaisu nähtiin vasta päätösneljänneksellä, jonka Royals vei nimiinsä 6–10. Molemmat joukkueet etenivät ottelussa poikkeuksetta heiton avulla, joka oli omiaan ruokkimaan tämän sarjan parhaimpia laitahyökkääjiä. Kotijoukkueen Runnerille kirjattiin ottelussa kaksi touchdownia ja etenemistä pallon kanssa yli kolmekymmentä jaardia per catchi. Long kerrytti omaan sarakkeeseensa vastaavat tehot seitsemällä kopilla ja onnistui isoissa peleissä useaan otteeseen.

Avausneljänneksen ensimmäinen pistesuoritus nähtiin vierailijoiden toimesta. Royals pääsi etenemään omalla hyökkäysvuorollaan pikavauhtia red zonelle, mutta yritykset hupenivat nopeasti, mistä ”kiitos” kuuluu Huskies puolustukselle. Neljäsyritys pelattiin potkaisemalla, jonka Spencer Cutlan kiskaisi jalallaan varmasti haarukkaan.

Pistesuoritusta seuranneella hyökkäysvuorollaan Huskies hyödynsi tylysti Royals puolustuksen kömmähdyksen: kentälle lensi lippu merkiksi puolustuksen paitsiosta ja hurtat saivat niin sanotun vapaan pelin. Tällä pelillä pelinrakentaja Stan Bedwell lähti heittämään kohti oikeaa laitaa viilettänyttä Roman Runneria, joka koppasi pallon puolustajien ahdisteluista huolimatta ja juoksi pallon toiseen päähän maalialueelle. Juoksumatkaa kertyi huimat 84 jaardia. Kahden pisteen arvoisen lisäpistepelin maalialueella koppasi Juuso Alakoski ja hurtat siirtyivät johtoon. Runnerin henkilökohtainen suoritus herätteli selvästi koko hurttalauman.

 

Tähän eivät jääneet avausneljänneksen pistesuoritukset vaan neljänneksen lopussa Royalsin RJ Long voitti kaksinkamppailunsa omaa puolustajaansa vastaan, juoksi laidalta keskelle, koppasi pelinrakentaja Justin Sottilaren tarkan heiton kiinni ja jatkoi matkaansa maalialueelle. Cutlanin lisäpistepotkuhaarukkaan ja todella vauhdikas avausneljännes vaasalaisille 8–10.

Huskies puoliajalle pisteen johdossa

Vauhti ei loppunut siirryttäessä toiselle neljännekselle. Huskies yskähteli omalla hyökkäysvuorollaan ja neljäsyritys pelattiinkin yllättäen, kun kaikki luulivat jo hämeenlinnalaisten potkaisevan pallon vaasalaisille. Runnerin huippusuoritukset saivat jatkoa ja toivat kotijoukkueelle uudet yritykset red zonelta. Tästä eteenpäin Huskies eteni rauhallisesti kohti maalia ja saivat kulutettua kelloa peleillään – lopulta keskushyökkääjä Arkadi Meerschout punnersi väkisin kaksi jaardia eteenpäin ja itsensä maalialueelle. Jälleen onnistunut lisäpistepeli, tällä kertaa kopparina Tommi Pinta.

Royals ei tästä kuitenkaan lamaantunut vaan vastasi ennen puoliaikaa. Tällä kertaa oli laitahyökkääjä Cutlanin vuoro kopata Sottilaren heitto keskeltä kiinni, heittää pienet vettä korvasta -liikkeet ja kipittää maalialueelle. Perään onnistunut lisäpistepotku ja vaasalaiset siirtyivät pisteen johtoon.

Tauolle lähdettiin kuitenkin kotijoukkueen johdossa, sillä avauspuoliajan lopussa nähtiin oma maali. Syyksi maaliin kerrottiin, että Royalsin hyökkäys oli syyllistynyt omalla maalialueella kiinnipitoon, joten päätuomari Matti Mäkäräisen tuomio oli selvä. Tilanne siis puoliajalle siirryttäessä kutkuttava 18–17.

Avauspuoliaika oli erittäin värikäs ja vaiherikas. Puoliajalla nähtiin kaikki tavat tehdä jenkkifutiksessa pisteitä: touchdown, kenttäpotkumaali, yhden ja kahden pisteen lisäpistesuoritukset sekä oma maali. Molemmat joukkueet etenivät odotetusti ja pääsääntöisesti ilmateitse eikä juoksupelejä juurikaan nähty. Kotijoukkueen ehdoton tähtipelaaja avauspuoliajalla oli Runner, joka 144 edetyn jaardin lisäksi otti yhden syötönkatkon. Vastaavasti Royalsilta kiinniotoissa kunnostautui RJ Long, joka eteni neljällä kopillaan komeat 124 jaardia.

Tiukkaa puolustuskamppailua – epäonnistunut lisäpistepeli ratkaisee voiton vaasalaisille

Jos ensimmäisellä puoliajalla shown varasti joukkueiden hyökkäys, varasti toisen puoliajan avausneljänneksen, sekä koti- että vierasjoukkueen, puolustus. Kumpikin joukkue pääsi vuorollaan yrittämään pallon kanssa etenemistä, mutta kerta toisensa jälkeen tuloksetta. Neljänneksellä nähtiin tiukkaa kamppailua keskialueella, jossa yritykset loppuivat joukkueilla vuoron perään. Viimeiselle neljännekselle siirryttiin todella jännittävässä tilanteessa, pelin ollessa vielä täysin auki.

Royals aloitti päätösneljänneksen terävästi ja erinomaisella pelipäällä ollut Long kuljetti pallon pohjiin. Hän koppasi lyhyen heiton keskeltä kiinni, koko puolustuksen vienti kahville ja villit tuuletukset maalialueella. Tähän ei vielä loppunut Longin magia tällä hyökkäyksellä vaan onnistunut kaksi lisäpistettä ja Royals seitsemän pisteen karkumatkalle.

 

Huskies ei painanut kuitenkaan päätään alas vaan pääsi etenemään, osittain vaasalaisten rangaistuksien avittamana, red zonelle asti. Tuttu parivaljakko toimi jälleen; Bedwellin heitto ja Runnerin koppi maalialueella – kotijoukkue pisteen päähän. Huskies valmistautui tämän Vaahteraliigakauden suurimpaan lisäpisteyritykseen, mutta heidän harmikseen vierailijat onnistuivat katkaisemaan pelin ja ero säilyi pisteessä.

Neljänneksen lopun pallonhallinta oli lähes kokonaan vierailijoilla, jotka etenivät monipuolisesti uusiin yrityksiin ja onnistuivat kuluttamaan pelikelloa omaksi edukseen. Lopussa nähtiin vielä oma maali, kun hämeenlinnalaiset syöttivät vilpillisesti palloa omalla maalialueellaan. Loppulukemat Kaurialan kentällä vierailijoiden eduksi 24–27.

Voitollaan Royals nousi sarjataulukossa toiseksi, ohittaen tämän päivän vastustajansa Huskiesin sekä Porvoo Butchersin. Vaasalaiset ovat pelanneet näitä kahta joukkuetta pelin vähemmän ja kavensi piste-eroa sarjan kärjessä olevaan Roostersiin.

Huskiesin paidassa huippuottelun jälleen pelannut Roman Runner ja hänen mietteensä pelistä:

 

Paluumuuttaja Nicolas Petersonin tuntemukset pelin jälkeen:

 

Vaahteraliiga, viikko 11:

LA 22.07.2017 | 15:30 | Kauriala, Hämeenlinna:

Hämeenlinna Huskies – Wasa Royals 24–27 (8–10, 10–7, 0–0, 6–10)

Tilastot

Vaahteraliigan seuraava ottelu pelataan maanantaina Tampereella, jossa omia pudotuspelejään pelaavat Saints ja Crocodiles. Ottelu käynnistyy Pyynikillä kello 18.30. Suora lähetys Ruudusta starttaa 18.00.

 

Kuvat:

Samppa Toivonen