Steelers Väinölänniemen valtias

Kuopio Steelers (9-3) otti 20-14 (13-7) voiton vierailevasta Helsinki Roostersista (10-2) ja piti näin tappiottoman putken kotikentällään päällä. Ottelussa molemmat joukkueet kierrättivät pelaajiaan ja kentällä nähtiin monta nuorempaa pelaajaa normaalia isommissa rooleissa. Kokonaisuudessaan Roosters eteni aavistuksen Steelersiä enemmän (249-221). Steelers puolestaan aiheutti viisi pallon menetystä vieraille, kun Roosters nappasi pallon vastustajalta itselleen vain kerran.

Steelersin hyökkäyksessä Seth Peters (5-19-1) heitti yhden maalin ja 93 jaardia ennen kuin päästi Juho Väisäsen (0-4-0) johtamaan joukkueen peliä neljännellä neljänneksellä. Gerard Johnson jätti kentän pienen vamman jälkeen ensimmäisellä puoliajalla, mutta ehti neljällä juoksulla edetä 25 jaardia ja viimeistellä maalin 43 jaardin kiinniotolla. Juoksupelissä Aku Uotila eteni eniten (77 jaardia) ja viimeisteli myös yhden maalin. Kiinniottajista Tino Ndongo otti kaksi kiinniottoa ja oli joukkueen ykköskiinniottaja.

Roostersin hyökkäyksessä vapaapäivän saanut Miro Kadmiry kävi kentällä pitämässä palloa lisäpistepotkuissa, joten pelinrakentelusta vastasivat Henri Väänänen (10-19-2) ja Ambro Urjansson (2-7-3).  Väänänen heitti 111 ja Urjansson 60 jaardia. Urjanssonille kirjattiin myös uran ensimmäinen heittomaali. Keskushyökkääjistä pelivuoron saanut Antti Lahtinen urakoi 26 kannon edestä ja eteni 76 jaardia. Väänäselle jaardeja kertyi 15 ja pelinrakentaja juoksi myös itse yhden maalin. Kiinniottajista Kimi Saarijärvi (4-50) ja Ville Karhinen (3-71) olivat joukkueen kärkinimet. Karhiselle kirjattiin myös joukkueen ainoa heittomaali.

Puolustusten puolella pelaajien kierrätys näkyi siinä, että peräti 42 pelaajaa sai merkinnän puolustuksen tilastoihin. Roostersin ahkerin taklaaja oli Edward Vesterinen (3,5), joka antoi Petersille painetta sen verran, että Vilho Paavilainen pääsi katkaisemaan yhden Petersin heitoista. Kuopion taklauskone Donavan Hayden oli omilla luvuillaan keräten 8,5 taklausta. Steelers puolustus pääsi nauttimaan Roostersin nuorten pelinrakentajien kustannuksella ja keräsivät kolme säkitystä ja viisi syötönkatkoa. Kulmapuolustajista Iiro Pekkarinen katkaisi kaksi syöttöä ja Tommy Kaczocha kolme. Katkojen myötä Kaczocha varsin todennäköisesti vei myös Vaahteraliigan kärkisijan syötönkatkoissa.

Molemmille joukkueille ottelu oli merkityksetön väliaskel kohti ensi viikonloppua ja Vaahteraliigan välieriä. Steelers kohtaa perjantaina 6.9. kotonaan runkosarjan kolmanneksi sijoittuneen Helsinki Wolverinesin ja Roosters puolestaan isännöi runkosarjan nelosta Seinäjoki Crocodilesia lauantaina 7.9. Vaahteraliigan runkosarja päättyy huomenna lauantaina Tampereella Saintsin ja Seinäjoki Crocodilesin välisellä ottelulla.

Suomen mestaruus ratkeaa historiassa ensimmäistä kertaa Tampereella lauantaina 14.9. Ratinan Stadionilla pelattavassa Vaahteramalja XL ottelussa. Liput Vaahteramaljaan löydät Ticketmasterista ja oheistapahtumiin täältä.

 

 

Steelers – Roosters 20-14 (13-7)

1. neljännes

6-0 Johnson, lp epäonnistui

2. neljännes

6-7 Väänänen, lp Olin

13-7 Uotila, lp Ojainväli

3. neljännes

20-7 Lindsten, lp Ojainväli

4. neljännes

20-14 Karhinen, lp Olin