Saints–Trojans – toinen avaa voittotilinsä

Vaahteraliigan torstai-illasta ei jännitystä puutu, sillä jompikumpi – Tampere Saints tai Relico Trojans Turku – avaa tuolloin voittotilinsä kauden 2017 osalta. Toistaiseksi sekä tamperelaisten että turkulaisten kausi on sujunut mollivoittoisesti, mutta kumpikin joukkue sai vahvistuksia jo edelliseen otteluunsa, joten peli-ilmeet saattavat torstain otteluun olla hyvinkin erilaisia kuin kauden alku on osoittanut.

Vierasjoukkue Trojans on kauden neljässä ensimmäisessä pelissään onnistunut tekemään ainoastaan viisi pistettä – ei siis vielä ainuttakaan touchdownia. Tätä taustaa vasten ei olekaan yllätys, että Trojansin päävalmentaja Karri Kuuttila on halunnut vahvistaa nimenomaan hyökkäyspuolta.

Trojans purki kesäkuun alussa pelinrakentaja Gil Riveran sopimuksen, ja edellisessä ottelussa hyökkäystä johti Teemu Thorström. Torstaina turkulaisjoukon hyökkäyksen kapellimestarina nähdään ensimmäistä kertaa yhdysvaltalainen Zach Bartlow, joka on saanut harjoitella joukkueen mukana jo 1,5 viikon ajan. Puolalainen laitahyökkääjä Andy Misiuro oli puolestaan mukana jo Trojansin edellisessä ottelussa Hämeenlinnassa ja esiintyi debyytissään varsinkin pirteästi. Nyt myös Thorström vapautuu laitahyökkääjäksi ja myös australialaiselta Kyle Bowpittilta ja Thach Mai Triltä odotetaan tehoa.

Turkulaisten hyökkäyspeli on alkukaudesta levännyt keskushyökkääjä Josh Quezadan jalkojen varassa. Quezada näytti jo vuosi sitten Puolan pääsarjassa pelatessaan, että jaksaa kyllä kantaa palloa vaikka läpi kauden 30 kertaa ottelussa. Bartlowin saapumisen myötä Kuuttila varmasti haluaa nähdä Quezadan työpanoksen vähentymistä ja samalla yksittäisten juoksuyritysten tehon paranemista. Bartlowin omat juoksut ja heittovarmuuden löytyminen ovat varmimmat tavat keventää Quezadan taakkaa.

Trojansin päävalmentaja Karri Kuuttila kertoo hyökkäyksen uusista vahvistuksista ennen Trojansin edellistä ottelua:

Saints-puolustuksen kulmakivi – tai Akilleen kantapää – torstain otteluun on linja – erityisesti linjan keskusta. Turkulaisten hyökkäyslinjan Tuomas-kolmikko Tammero-Koivikko-Hvitfelt on näyttänyt, että se pystyy kiilaamaan Quezadalle juoksuväyliä. Hannes Jokinen sekä Crocodiles-ottelussa kautensa Vaahteraliigassa avannut Italian maajoukkuemies Andrea Pasquali johtavat Saintsin linjapeliä, jonka takaa tukimies Tony Ballon käy ratkaisevan taistelun Quezadan jaardien minimoimiseksi.

Heittopuolustuksessa tamperelaisjoukkueen osalta mielenkiinto kohdistuu yhdysvaltalaisiin takamiehiin – siihen kuka on Ballonin ohessa toinen Saintsin puolustusvahvistus. Elliott Jeffcoat loukkaantui vajaat kaksi viikkoa sitten, ja Saints on hankkinut tilalle uuden vahvituksen takakentälle. Tarkempaa tietoa sen kummemmin Jeffocatin tilanteesta kuin uuden vahvistuksen pelaamisestakaan ei ole julkisuuteen kerrottu. Nopeajalkainen Eero Hiltunen teki tamperelaisittain positiivisen paluun takakentälle Crocodiles-ottelussa ja on hyvä ja tärkeä lisä tamperelaisten 1 vs 1 -puolustukseen.

Saints-hyökkäyksen koordinaattorilla ja päävalmentajalla Teemu Majanderilla (vas.) ja puolustuksen koordinaattori Sami Teleniuksella on ollut mietittävää viime viikkoina. Majander on saanut heittohyökkäykseen vahvistuksia, kun taas vastaavasti Telenius on menettänyt puolustuksestaan tärkeän palasen Elliott Jeffcoatin muodossa. Kuva: Harri Koivunen

Löytääkö Saintsin hyökkäys tasaisuuden ja varmuuden?

Myös Saintsin hyökkäys on vahvistunut viimeisen viikon aikana. Henri Laine palasi Espanjasta Suomeen tuoreena hopeamitalistina ja oli heti ensimmäisessä ottelussaan tutun vaarallinen. Tuloksena Crocodilesia vastaan viisi kiinniottoa, 103 jaardia ja Saintsin ensimmäinen heittomaali. Myös toinen Laine – Ilari etunimeltään – oli ensimmäisessä Vaahteraliiga-ottelussaan näkyvä. Lähes kaksimetriselle Ilari Laineelle kertyi 82 kiinniottojaardia.

Saints onnistui vyöryttämään edellisessä kotiottelussaan Roostersia vastaan varsinkin ottelun alussa fyysistä juoksua, ja Juzz Tiny väläytti nopeuttaan Seinäjoella juoksemalla 81-jaardisen touchdownin. Lisäksi pelinrakentaja Raleigh Yeldell on muutamaankin otteeseen osoittanut omien jalkojensa vikkelyyden. Saints on hyökkäyksessään profiloitunut isojen onnistumisten suorittajaksi, mutta samaan aikaan pallonmenetykset ovat nakertaneet tamperelaisten menestymismahdollisuuksia. Neljän ottelun jälkeen Saints on menettänyt pallon 15 kertaa – eniten liigassa. Toisaalta nyt vastassa oleva Trojansin puolustus on riistänyt pallon vastustajalta ainoastaan kerran kauden aikana – vähiten liigassa.

Trojansin juoksupuolustuksessa Ilkka Koiranen on jälleen suuressa roolissa, mutta sekä Greg Robinsonin ja Camille Gruelin pelikunto ovat kysymysmerkkejä, ja mikäli tämä yhdysvaltalais-ranskalainen kaksikko ei pysty täysipainoisesti pelaamaan, aukeaa Saintsille vahva mahdollisuus juosta pallon kanssa. Heittopuolustuksessa Heikki Toivolalla kulmapuolustajana ja Ville-Valtteri Suojasella safetyna käyvät ratkaisevan taistelun muun muassa tamperelaisten Laineiden ja Jaakko Koivusen kanssa.

Torstain kamppailu antaa jommallekummalle joukkueista mahdollisuuden shokeerata kautensa uudelleen käyntiin. Voisi jopa sanoa, että tämä ottelu on näiden joukkueiden ensimmäinen pudotuspeli. Voitto Pyynikillä takaisi täysin eri tunnelman juhannustauolle.

Henri Laine vertaa Vaahteraliigaa ja Espanjan liigaa:

Vaahteraliiga, 7. peliviikko:

TO 15.06.2017 | 18:30 | Pyynikki, Tampere:

Tampere Saints – Relico Trojans Turku

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa ja IS Extrassa, joissa ennakkostudio käynnistyy jo kello 18.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko ottelusta.

Kuvat:

Harri Koivunen