Saints lähtee haastamaan Trojansia haastavassa tilanteessa

TrojansSaintsTwitterAnders Trojans Turku saa sunnuntaina vieraita Tampereelta, kun neljästä edellisestä ottelustaan kolme voittanut Saints matkustaa Yläkentälle. Sarjataulukossa joukkueet ovat ennen sunnuntaita peräkkäin, ja nyt luvassa onkin niin sanottu neljän pisteen ottelu: voitolla Saints nousee kahden pisteen päähän Trojansista, kun taas Trojans karkaa voitolla Saintsilta kuuden pisteen karkumatkalle. Kun joukkueet toukokuussa edellisen kerran kohtasivat, Trojans oli parempi lukemin 13–50.

Suurin kysymysmerkki ennen ottelua on tamperelaisten pelinrakentajatilanne. Dominic Bonan saaman väliaikaisen urheilun toimintakiellon seurauksena, päävalmentaja Teemu Majander on joutunut päivittämään nopeaan tahtiin hyökkäyksen uuteen muottiin.

– Valitsen tässä vaiheessa vielä vaihtoehdon olla paljastamatta Trojans-ottelun aloittavan pelinrakentajan nimeä, Majander totesi ottelun aattona.

Tilanne aiheuttaa osittain päänvaivaa myös Trojansille.

– Ei meillä ole pienintäkään aavistusta siitä, kuka tulee pelinrakentajana pelaamaan, koska Saintsin kokoonpanossa ei muita ole pelinrakentajaksi merkitty, Trojansin-päävalmentaja Mikko Virolainen kertoo. – Uskoisin, että Saints lähtee tähän otteluun juoksupainotteisella pelisuunnitelmalla.

Juoksupeliin Saintsilta löytyy hyviä vaihtoehtoja. Tamperelaisten edellisessä ottelussa – lähes kaksi viikkoa sitten Royalsia vastaan – maajoukkuekeskushyökkääjä Veikka Lehtonen teki paluun Vaahteraliiga-kentälle ja kantoi palloa heti 122 jaardia. Tuukka Lehtonen puolestaan on kauden mittaan juossut hyvällä, lähes kuuden jaardin keskiarvolla yhteensä 418 jaardia. Viime otteluissa puolustuksen takakentällä pelannut Dajon Newell saapui Saintsiin alunperin keskushyökkääjänä ja saattaa myös olla merkittävässä osassa Majanderin päivitetyssä pelisuunnitelmassa.

RS9A2671
Valmiina kantamaan palloa ja vastuuta. Lehtosen trion jäsenet Tuukka (oik.), Veikka ja Turo voivat kaikki ottaa osaa Saintsin juoksupeliin. Kuva: Harri Koivunen

Heittopelissä Saintsin kiinniottovastuu on kauden ensimmäisen puolikkaan aikana levinnyt laajalle, mutta ulottuva kaksikko Tommi Pinta ja Henri Laine ovat nousseet merkittävimmiksi tamperelaiskiinniottajiksi, ja ovat varmasti hyviä kohteita myös sunnuntaina. Mikäli Saints päätyy käyttämään voimakkaita juoksumuodostelmia, saattaa viime vuotista joukkuettaan vastaan pelaava Pinta operoida myös linjan päädyssä sisempänä laitahyökkääjänä.

– Puolustuksessa turkulaiset ovat hyvin solideja joka puolella, joten heitä vastaan hyökkäämisessä ei ole helppoja jaardeja tiedossa, Majander ennakoi.

Trojansin puolustuksen avainpelaajia juoksupeliä vastaan ovat tukimieskaksikko Sami Toivonen – Ilkka Koiranen. Roostersia vastaan tukimiehenä pelannut ranskalaispuolustaja Camille Gruel siirtyy nyt viime vuodesta tutulle paikalleen puolustuksen linjaan ja vastaavasti Henri Juote siirtyy linjasta tukimieheksi. Takakentältä turkulaisilta puuttuu Ville-Valtteri Suojanen, jonka uskotaan palaavan kokoonpanoon muutaman viikon sisällä.

DSC_0305
Sentteri Tuomas Koivikko ja muu Trojansin hyökkäyslinja avaa Chris Douglasille juoksuväyliä ja tarjoaa Max Shortellille aikaa rakentaa heittopeliä. Kuva: Kari Toivonen

Douglas, Shortell ja Saloranta Trojansin tilastokärjet hyökkäyksessä

– Turku luottaa juoksupeliinsä ja (Chris) Douglasin jalkoihin, Majander arvioi. – Sitä kautta he saavat tilaa myös laitahyökkääjilleen. Trojans on viimeisissä otteluissaan saanut peliä auki myös Douglasin ulkopuolelta. Se tekee heistä monipuolisemman.

Toukokuun ottelussa Douglas juoksi Saintsia vastaan 151 jaardia ja teki kaksi touchdownia juosten sekä yhden heittopelistä. Pelinrakentaja Max Shortellin johtama heittopeli on kehittynyt viikko viikolta, mutta ikäviä uutisia tuli Trojansin edellisessä ottelussa Roostersia vastaan, kun laitahyökkääjä Juuso Mäkisen kausi päättyi loukkaantumiseen.

– Mankki ja Saloranta ovat kuitenkin hyvin heittopelissä mukana ja nyt muun muassa Mikael Koho siirtyy laitahyökkääjäksi, Virolainen kertoo useammallakin eri pelipaikalla joukkuettaan edustaneesta Kohosta.

Aappo Saloranta on 25 kiinniotollaan Trojansin ahkerin koppaaja ja oli kahdeksalla merkinnällään tehokas myös edellisen kerran Saintsia vastaan pelatessaan. Tuomas Mankki tuo yhdessä Douglasin kanssa vaihtoehtoja Shortellin lyhyeen heittopeliin, ja merkittävään rooliin nousee myös toinen keskushyökkääjä Miko Ylikoski.

Juwan Kingin ja Newellin rooli Saintsin takakentällä on merkittävä ja safety-kaksikon panos erityisesti Douglasin pysäyttämisessä suuri. Trojans on joutunut rakentamaan linjamiehistöään hyökkäyksessä uudelleen, sillä Jani Nurmen jalkavamma pitää tacklen sivussa ja vastaavasti Tomi Myyrän poissaolosta johtuen Jussi Jalonen  siirtyy puolustuksen linjaan. Oikean tacklen paikalla aloittaa Tuomas Tammero, joka saa vastaansa Saintsin säkitystilaston kärkinimen, italialaisen Andrea Pasqualin. Saints-tukimies Matti Airaksisen osallistuminen otteluun selviää vasta ottelupäivän aikana.

RS9A2586
Saintsin Dajon Newell on ottanut kauden aikana neljä syötönkatkoa ja on tärkeä pelaaja myös potkunpalauttajana. Sunnuntaina Newell nähdään todennäköisesti kantamassa palloa jälleen myös hyökkäyksessä. Kuva: Harri Koivunen

Edellisessä Saintsin ottelussa Newell otti tamperelaisille kolme syötönkatkoa ja lähes kaksinkertaisti joukkueensa syötönkatkojen määrän. Nyt, kun oma hyökkäys joutuu haastavassa tilanteessa lähtemään vieraskentälle, on sinipaitaisten pallonriistoille entistäkin suurempi tilaus. Ja vastaavasti Saintsin hyökkäyksen osalta pallovarmuuden on säilyttävä.

Henkistä kestävyyttä alleviivaa myös Majander.

– Se kummalla ei kasetti rispaannu, vie pelin, tamperelaisvalmentaja päättää.

Aloituskokoonpanot:

Trojans:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 9 Max Shortell DE 48 Camille Gruel
RB 1 Chris Douglas DT 62 James Perrineau
RB 34 Miko Ylikoski DT 68 Jussi Jalonen
WR 26 Mikael Koho DE 88 Jussi Veijula
WR 11 Aappo Saloranta LB 37 Henri Juote
WR 84 Tuomas Mankki LB 10 Sami Toivonen
LT 79 Karri Kuuttila LB 3 Ilkka Koiranen
LG 72 Tuomas Hvitfelt CB 32 Heikki Toivola
C 75 Tuomas Koivikko SS 34 Miko Ylikoski
RG 70 Daniel Menczel FS 14 Roman Runner
RT 64 Tuomas Tammero CB 47 Seikko Vennelä

 

Saints:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB ? DE 93 Andrea Pasquali
RB 12 Tuukka Lehtonen DT 99 Hannes Jokinen
WR 15 Jaakko Koivunen DT 97 Janne Kreus
WR 80 Tommi Pinta DE 98 Ville Pietikäinen
WR 81 Henri Laine LB 27 Joni Pyrhönen
WR 31 Eero Hiltunen LB 58 Johan Grahn
LT 76 Juho Pietilä LB 22 Akseli Arvaja
LG 67 Jami Helenius CB 11 Juha Kangas
C 55 Oliver Kanto SS 1 Juwan King jr.
RG 59 Lasse-Matti Nieminen FS 5 Dajon Newell
RT 61 Topias Räty CB 3 Toni Hammar

Epävarmat: Matti Airaksinen, Benjamin Ylipää, Vili Leinonen, Jussi Honkonen, Aleksi Patteri, Hannes Mattila, Eetu Tuominen

Poissa: Jussi Taipalmaa, Timo Kosunen, Aarno Kauppi, Mikko Sinisalo

 

Vaahteraliiga, 10. peliviikko:

SU 24.07.2016 | 16:00 | Yläkenttä, Turku:

Anders Trojans Turku – Tampere Saints

Live-tilastot

 

Kierroksen muut ottelut:

PE 22.07.2016 | 18:30 | Keskuskenttä, Porvoo:

Porvoo Butchers – Helsinki Roosters 14–62 (7–42)

Ennakko | Tilastot | Raportti

SU 24.07.2016 | 15:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Wa1ld Royals – Seinäjoki Crocodiles

EnnakkoLive-tilastot

Katso myös:

Royals-ennakko

Crocodiles-ennakko

 

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Roosters 8 8 0 290 118 172 16
Crocodiles 7 6 1 262 85 177 12
Trojans 8 5 3 270 194 76 10
Saints 7 3 4 189 311 -122 6
Royals 7 3 4 156 115 41 6
Butchers 9 2 7 165 329 -164 4
TAFT 8 0 8 104 284 -180 0

Otsikkokuva:

Harri Koivunen

Kuvat:

Harri Koivunen

Kari Toivonen