Royalsin ja Saintsin 48 ratkaisun minuuttia – vain toinen jatkaa välierään

RoyalsSaintsTwitter

Vaahteraliigan sunnuntainen ottelu Vaasassa ei ole mikä tahansa ottelu. Kyseessä on sekä isäntäjoukkue Wasa Wa1ld Royalsin ja Tampere Saintsin kauden ensimmäinen pudotuspeliottelu. Kumpikin sarjanousija on pelannut hyvän tulokaskauden, mutta todellinen lopputulos selviää vasta Kaarlen kentällä kello 14 alkaen. Voittaja jatkaa välierään Seinäjoki Crocodilesia vastaan, häviäjän kausi päättyy.

Saints on muodostunut Royalsille hankalaksi esteeksi kahden kauden aikana. Vuonna 2015 Saints pudotti vaasalaiset viimehetken touchdownilla ulos I-divisioonan finaalista. Aiemmin kuluvalla kaudella Saints puolestaan nousi kotikentällään Royalsin ohi jälleen aivan loppuhetkillä.

– Tämä on molemmille joukkueille pudotuspeliottelu, Saints-päävalmentaja Teemu Majander kertoo sunnuntaihin liittyen. – Vain voittamalla kesä jatkuu ensi viikolla, joten luvassa on kuuma kamppailu.

Yhden ratkaisuista Majander löytää fyysisyydestä – ottelu saattaa ratketa lähellä aloituslinjaa käytävässä taistelussa.

– Linjatyöskentely molemmin puolin palloa. Puolustuksen linjalla on edessä hikinen päivä Royalsin juoksua vastaan mutta hereillä pitää olla myös heittoryntäyksen aikana – Isaac Fisherille ei pidä antaa liikaa aikaa toteuttaa itseään. Vastaavasti meidän hyökkäyksen linjan tulee antaa tila ja aika kovaa Royalsin prässiä vastaan.

SaiRoy_11072015_HarriKoivunen
Isaac Fisher (8) on näyttänyt Royals-hyökkäyksessä kauden mittaan omien myös omien jalkojensa nopeutta. Saintsin italialaispelaaja Andrea Pasquali (93) haluaa sunnuntaina saada Fisherin liikkeen kuriin. Kuva: Harri Koivunen

Kotijoukkue lähtee otteluun lyhyen valmistautumisen päätteeksi. Lähes arktisissa olosuhteissa Royals kärsi tiistai-iltana tappion Helsinki Roostersille ja palasi kotikaupunkiinsa vasta varhain keskiviikkoaamuna.

Päävalmentaja Seppo Evwarayen mukaan kotijoukkue lähtee hyvillä mielin otteluun.

– Meidän pitää joukkueena näyttää, että kuulumme välieriin ja se onnistuu vain voiton kautta, Evwaraye sanoo. – Kyseessä on puhtaasti play off -tilanne.

Roosters juoksi Royalsia vastaan alkuviikosta yli 300 jaardia ja nyt Saints tuo Kaarlen kentälle vahvan juoksuhyökkäyksen pelinrakentaja Avery Nelomsin ja Veikka Lehtosen johdolla. Yksi ottelun tärkeimmistä taisteluista käydään Saintsin hyökkäyksen linjan ja Royalsin tukimiesten ja puolustuksen linjamiesten välillä eli niin sanotussa ”boksissa”. Chris Young on kerännyt viikosta toiseen suurimman huomion taklaustehokkuudellaan Royalsin puolustuksella, mutta valintaan perustuvan juoksun puolustamisessa koko etuseitsikon on pystyttävä pelaamaan kurinalaisesti ja tiiviisti.

Saintsin Tommi Pinta ja Henri Laine ovat surutta pitkin kautta poimineet lyhyempien puolustajien yli palloja. Nyt vastassa ovat muun muassa Vaahteraliigan ulottuvimpiin kuuluvat kulmapuolustajat Rufail Khalifa ja Emmanuel Amundeng, joten Neloms joutuu korkeissa heitoissaan olemaan tavanomaista tarkempi.

Royalsin hyökkäys on tehostunut, Saintsin puolustus on tiivistynyt

Saintsin puolustuksen koordinaattori Kari Titola on läpi kauden hakenut optimaalisinta koostumusta tamperelaisten puolustusvoimiin, ja nyt kauden tärkeimmillä hetkillä sopivat työkalut ovat löytyneet. Matti Airaksinen tuo kulmapuolustajan paikalle varmuutta ja ranskalaistakamies Damien Rosetten saapuminen on mahdollistanut Juwan Kingin siirtymisen tukimieheksi. Puolustuksen linja on pelannut kauttaaltaan hyvän kesän, mutta Andrea Pasquali ja Hannes Jokinen ovat nostaneet entisestään elokuussa tasoaan.

Suurin yksittäinen muutostekijä puolustuksessa on kuitenkin ollut Dajon Newell. Alunperin keskushyökkääjäksi hankittu Newell otti kolme syötönkatkoa edellisessä Royals-ottelussa ja on sen jälkeen kotiutunut takakentälle niin safetyksi kuin kulmapuolustajaksikin. Viikko sitten Vantaan TAFT:ia vastaan otetut kaksi syötönkatkoa nostivat Newellin jakamaan syötönkatkojen ennätystilaston kärkipaikkaa nykyisin Royalsissa pelaavan RJ Longin kanssa.

RS9A2253
Saints-tukimies Akseli Arvaja (22) kohtaa sunnuntaina juoksupelissä Royalsin keskushyökkääjäkaksikon Joakim Jakobsson (34) ja Tom Suoste (40). Kuva: Harri Koivunen

Vaasalaiskeskushyökkääjä Tom Suoste on näyttänyt tulokaskaudellaan kuuluvansa Suomen runningback-eliittiin. Suosteen lisäksi Saintsin puolustuksen etuyksikkö kohtaa pelinrakentaja Isaac Fisherin omat juoksut, joilla on syntynyt viisi touchdownia ja joilla Royals-pelinrakentaja on noussut juoksutilaston seitsemänneksi.

RJ Long, Phung Nguyen ja Deniel John ovat heittopelissä Fisherin merkittävimmät kohteet. John ei pelannut edellisessä Saints-pelissä, mutta tuolloin vaasalaispaidassa debytoinut Long teki kaksi maalia ja piti varsinkin syvillä kuvioillaan tamperelaistakakenttää varpaillaan. Longin saapumisen jälkeen Royalsin viimeistelykyky on noussut huomattavasti ja erityisesti maalialueen läheisyydessä vaasalaisten kylmäpäisyys on eri luokkaa alkukauteen verrattuna.

Evwaraye kuitenkin odottaa vielä enemmän.

– Emme edelleenkään ole pelanneet hyvin yhtä kokonaista ottelua tällä kaudella. Nyt olisi sille korkea aika ja oiva paikka. Uskon, että joukkueemme taistelee sisuuntuneesti ja kovaa.

Panokset ovat pöydässä: vain voittaja pelaa ensi lauantaina.

Royals:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 8 Isaac Fisher DE 47 Benjamin Snåfs
RB 40 Tom Suoste DT 99 Thomas Ceken
RB 34 Joakim Jakobsson DE 96 Lauri Hannula
WR 3 Deniel John LB 4 Chris Young
WR 80 RJ Long LB 5 Joshua Akena
WR 6 Phung Nguyen LB 44 Juha-Matti Rajala
LT 77 David Beale LB 1 Nicholas Peterson
LG 72 Tomi Nuorala CB 21 Rufail Khalifa
C 55 Vesa Mäkelä SS 2 Viktor Mänty
RG 66 Ilkka Hanhineva FS 80 RJ Long
RT 70 Eric Blomgren CB 32 Emmanuel Amudeng

Saints:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB  9 Avery Neloms DE 93 Andrea Pasquali
RB 15 Jaakko Koivunen DT 99 Hannes Jokinen
RB 18 Veikka Lehtonen DT 97 Janne Kreus
WR 80 Tommi Pinta DE 98 Ville Pietikäinen
WR 81 Henri Laine LB 1 Juwan King
WR 85 Juuso Jylhä LB 58 Johan Grahn
LT 76 Juho Pietilä LB 22 Akseli Arvaja
LG 67 Jami Helenius CB 7 Matti Airaksinen
C 55 Oliver Kanto SS 17 Benjamin Ylipää
RG 59 Lasse-Matti Nieminen FS 28 Damien Rosette
RT 61 Topias Räty CB 5 Dajon Newell

Vaahteraliiga, 14. peliviikko:

SU 19.08.2016 | 14:00 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Wa1ld Royals – Tampere Saints

Live-tilastot

Kierroksen muut ottelut:

PE 19.08.2016 | 18:30 | Jouppilanvuori, Seinäjoki:

Seinäjoki Crocodiles – Anders Trojans Turku 31–26 (24–19) Tilastot

SU 19.08.2016 | 16:00 | Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa:

Vantaan TAFT – Porvoo Butchers

Live-tilastot

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Crocodiles 12 11 1 425 179 246 22
Roosters 12 11 1 401 179 222 22
Trojans 12 7 5 397 275 122 14
Royals 11 5 6 253 212 41 10
Saints 11 4 7 246 445 -199 8
Butchers 11 2 9 199 397 -198 4
TAFT 11 0 11 146 380 -234 0

Otsikkokuva:

Harri Koivunen

Kuvat:

Harri Koivunen