Royals kaatoi Amsterdam Crusadersin

Kuva: Samppa Toivonen

Kaarlen kentällä Vaasassa lauantaina pelattu Wasa Royalsin ja Amsterdam Crusadersin välinen ottelu päättyi lopulta iloisiin vaasalaisjuhliin. Royals aloitti vahvasti, mutta menetti sitten johtonsa. Justin Williams täräytti kuitenkin kotijoukkueen jälleen kuskinpaikalle 86-jaardisella aloituspotkun palautuksellaan, ja lopulta voitto kirjattiin Royalsille 20–14.

Ottelu ei ollut varsinaista hyökkäysjuhlaa, vaikka pelissä viisi touchdownia nähtiinkin. Kumpikin joukkue jäi alle 200 edetyn jaardin ja onnistuneita heittoja nähtiin ainoastaan 14. Royalsin pelissä ilonaiheita olivat erityisesti keskushyökkääjä Tom Suosteen ja laitahyökkääjä Jussi Kaasin otteet. Suoste juoksi 6,5 jaardin keskiarvolla ja Kaas otti kolme kiinniottoa, joista yksi johti touchdowniin.

Erikoisottelussa pelattiin kolme 15 minuutin mittaista erää. Royals aloitti vahvasti ja iski Williamsin juoksulla ja Kaasin kiinniotolla itsensä 13–0 -johtoon. Crusaders sai ensimmäistä kertaa uudet yritykset vasta erän loppupuolella.

Toisessa erässä puolustukset nousivat entistä vahvemmin esiin. Jälleen sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa esiintynyt Stacey Thomas otti syötönkatkon ja masensi entisestään hollantilaisten peliä. Mutta nyt ei myöskään Royalsin hyökkäys löytänyt keinoja Crusadersin puolustuksen murtamiseksi.

Kun toista erää oli alle viisi minuuttia pelaamatta, esitti Crusaders nopean nousun. Ensin Endy Evenwel juoksi lähietäidyydeltä kavennuksen ja hetkeä myöhemmin pelinrakentaja Emmanuel Lewis heitti vieraat johtoon.

Uutta tilannetta ei kuitenkaan hämmästellyt Justin Williams, joka näytti nopeuttaan ja palautti seuraavan aloituspotkuun suoraan maaliin. Royals siirtyi 20–13 -johtoon ja piti tuon asemansa loppuun asti, sillä päätöserä oli maaliton.

Isaac Fisherillä ei ollut paras pelipäivä lauantaina. 24 heitosta onnistui ainoastaan seitsemän, ja heittopeli tuotti yhteensä 61 jaardia. Kuva: Samppa Toivonen

Evwaraye: ”Tämä antaa meille voimaa liigan toiseen puolikkaaseen.”

Royalsin päävalmentaja Seppo Evwaraye oli tyytyväinen lauantain ottelun antiin. Kaksi erätaukoa lisäsi tapahtuman myyntiä jopa enemmän kuin Evwaraye osasi odottaa. Muutamalta myyntipisteeltä tuotteet loppuivat kesken.

– Pelillisesti vähän rikkoinainen kamppailu, Evwaraye pohtii. – Heittopelissämme oli sekä huonoja heittoja että tiputuksia. Tärkeintä oli kuitenkin, että saimme kierrätettyä pelaajia. Kaikki nauttivat pelistä ja tunnelmasta, vaikka tietysti jokainen halusi pelata hyvin ja onnistua.

Yksi suurimmista onnistujista oli kulmapuolustaja Rufail Khalifa, joka palasi nyt rikkonaisen alkukauden jälkeen kokoonpanoon.

– Rufa pelasi ehdottomasti kauden parhaimman pelinsä, sillä häntä vastassa ollut laitahyökkääjä oli todella hyvä, Evwaraye kertoo.

– Nuoremmista pelaajista nostan esiin keskushyökkääjä Nico Barrowin. Hänestä tulee vielä erinomainen, ketterä power-juoksija.

Vaahteraliigassa Royals pelannut puolet runkosarjaotteluistaan, ja voittanut kahdesti. Seuraava liigakamppailu on luvassa vasta 7. heinäkuuta, jolloin Seinäjoella pelataan kauden toinen Botnia Bowl.

– Tämä ottelu antoi meille voimaa kauden toiseen puolikkaaseen, kuului Evwarayen kaneetti.

Täysin irralliseksi yksittäiseksi otteluksi Crusaders-taistelu ei jää, sillä Evwrayen mukana Royals on sopinut Crusadersin kanssa pelistä myös ensi vuodelle. Tuolloin pelataan Amsterdamissa.

– Lisäksi neuvottelemme myös muutaman muun joukkueen kanssa kansainvälisestä ottelusta.

Wasa Royals – Amsterdam Crusaders 20–14 (13–0, 7–14, 0–0)

Tilastot

 

Otsikkuva:

Samppa Toivonen