Royals erotti päävalmentaja Grassin – Evwaraye ottaa valmennusvastuun

Wasa Royals on vapauttanut Dan Grassin päävalmentajan tehtävästään. Joukkueen manageri ja hyökkäyksen linjan valmentaja Seppo Evwaraye toimii jatkossa päävalmentajana, ja puolustuksen koordinaattorina jatkaa yhdysvaltalainen Arthur Tolliver.

Vaasalaiset hävisivät kauden avausottelunsa Roostersille lukemin 48–7, mutta pelkästään lopputulos ei johtanut Royalsin päätökseen.

– Johdonmukaisuus on puuttunut valmistautumisestamme viimeisen kuukauden ajan. Emme yksinkertaisesti olleet valmiita otteluun, Evwaraye kertoo. – Avausottelun lopputuloksesta ovat vastuussa pelaajat, mutta siitä tavasta jolla hävisimme on vastuussa päävalmentaja. Emme ole olleet tyytyväisiä siihen panokseen, jonka täysipäiväinen päävalmentaja on meille antanut.

– Päävalmentajalla ei ole varaa menettää joukkueen luottamusta. Jos pelaajat eivät luota tapaan, jolla joukkuetta johdetaan, se heijastuu kaikkeen tekemiseemme. Tarvitsemme lisää intensiteettiä, tiukemmat aikataulut ja kurinalaisuutta.

Royalsin päävalmentajana edellisen kerran kaudella 2016 toiminut Evwraye myöntää, että päätös vapauttaa päävalmentaja näin nopeasti saattaa tuntua erikoiselta.

– Totta kai se saattaa siltä tuntua, mutta kuten sanoin tilanteessa oli paljon muutakin kuin vain ensimmäinen ottelu. Roosters on hyvä joukkue, jolla on tehokas organisaatio ja alla kaksi hyvää kansainvälistä ottelua, ja he tulevat iskemään samanlaisia lukemia tällä kaudella vielä montaa muutakin joukkuetta vastaan. Meillä puolestamme loukkaantui keskushyökkääjä juuri kauden alla ja osa pelaajistamme sairasteli vielä otteluviikolla.

– Mutta kyse on tavasta ja luonteesta. Vaasassa ei anneta periksi, pelataan loppuun asti ja ollaan fyysisiä. Nyt niin ei ollut, ja sen on muututtava.

Royals pelaa kaksi seuraavaa otteluaan Mustasaaressa Botnia-hallissa, johon sunnuntaina saapuu Porvoo Butchers ja seuraavan viikon lauantaina Botnia Bowliin Seinäjoki Crocodiles.

– Meillä on tiedossa, mitä meidän pitää tehdä. Harjoituksissa tehokkuus on jo kasvanut ja myös pelivalintoihin tulee muutoksia, lupaa Evwaraye, joka ottaa vastuulleen myös hyökkäyksen koordinoinnin.

Vaahteraliigan toinen otteluviikko käynnistyy torstaina Tampereella, jossa kohtaavat Saints kautensa aloittava Crocodiles. Ja sunnuntaina Mustasaaressa kohtaavat siis Royals ja Butchers, jolle sunnuntain ottelu on kauden ensimmäinen.

Roosters voitti Royalsin Vaahteraliigan avausottelussa 48–7: