Roostersin runkosarja päättyy Royals-otteluun – Harris aloittaa pelinrakentajana

RoostersRoyalsTwitter

Vaahteraliigan 13. peliviikko päättyy tiistai-iltana Helsingissä, kun Wasa Wa1ld Royals matkustaa Roostersin vieraaksi. Voitto varmistaisi Royalsille (5–5) paikan välierissä. Roosters (10–1) puolestaan nousisi voitollaan jälleen sarjakärkeen, mutta joutuisi sen jälkeen edelleen jännittämään perjantain Crocodiles-Trojans -ottelun tulosta. Kun Roosters ja Royals aiemmin tällä kaudella kohtasivat, päättyi tiukka ottelu lopulta Roostersin 7–14 -voittoon.

– Ei tämä meille mikään pudotuspeli ole, Roostersin päävalmentaja Juha Hakala toteaa. – Tottakai haluamme hyvän lopetuksen runkosarjalle, mutta ei ole niin suurta väliä, onko sijoitus ensimmäinen vai toinen.

Joukkueet lähtevät otteluun valmistautumisen suhteen erilaisista tilanteista. Roosters pelasi perjantaina Crocodilesia vastaan, Royalsilla edellisestä ottelusta on kulunut 11 päivää.

– Pidimme vähän breikkiä, sellaisen minimaalisen loman, Royals-päävalmentaja Seppo Evwaraye kertoo. – Tulemme hyvin valmistautuneina Helsinkiin.

Perjantain kärkikamppailun jälkeen Roosters on ehtinyt harjoittelemaan Royalsia varten ainoastaan yhden harjoituksen. Hyökkäyksen osalta vaikutuksia syntyy myös yhdysvaltalaispelaajien peluutuksista. Jabari Harrisille on saatava vielä yksi merkintä pelaavaan kokoonpanoon, jotta hän on pelikelpoinen pudotuspeleissä. Otso Flinkman ei ole tällä hetkellä pelikuntoinen, joten Roosters sijoittaa Harrisin pelinrakentajaksi ja asettaa Micah Brownin varapelinrakentajaksi. Takamies Curtis Slater pelaa, ja keskushyökkääjä Jaycen Spears saa jälleen vapautuksen pelistä eikä siis ole kokoopanossa.

RS9A6009
Pääseekö Roostersin laitahyökkääjä Bernard Luster heti samalle aaltopituudelle pelinrakentaja Jabari Harrisin kanssa? Kuva: Harri Koivunen

Harrisin suoriutumisesta Hakala ei ole huolissaan, vaikka Puolasta heinäkuussa Suomeen palannut Harris onkin harjoitellut erittäin rajoitetusti pelinrakentajan paikalla.

– Hän on ollut enemmänkin laitahyökkääjä, mutta neljän viikon aikana harjoituksissa hän on niin sanotusti päässyt sisälle meidän pelisysteemiin.

– Uskon, että Jabari on tällä hetkellä parempi juoksija kuin Micah, Evwaraye puolestaan arvioi. – Ajoitukset heittopeleissä sen sijaan voivat tuottaa ongelmia.

Alexander Kuronen aloittaa keskushyökkääjänä, ja todennäköisesti myös Karri Pajarinen nähdään tositoimissa pallon kanssa tiista-iltana. Roostersin laitahyökkääjien määrä on käytännössä kaksinkertaistunut edellisestä Royals-ottelusta, mikä tarjoaa Harrisille heittopeliin vaihtoehtoja.

Royals-puolustuksen avainhahmo, Vaahteraliigan taklaustilaston kärkisijoilla oleva Chris Young on mielenkiintoinen seurattava niin Kurosen kuin Harrisinkin juoksuja vastaan. Vastaavasti heittopelissä Harris kohtaa kentällä viimekautisen joukkuekaverinsa Helsinki 69ersista, kun RJ Long pelaa myös Royalsin takakentällä.

DSC05724
Pelinrakentaja Isaac Fisher (8) ja keskushyökkääjä Tom Suoste ovat juosseet kauden aikana yhteensä 1083 jaardia ja seitsemän touchdownia. Kuva: Sami Ranta

Roostersin haasteet: Suoste, Fisher ja Long

Myös Royalsin juoksupeli lepää pitkälti kotimaisten hartioiden varassa, sillä Tom Suoste on pelannut viime viikkoina vahvasti.

– He eivät ole enää Longin saapumisen jälkeen voineet käyttää paljoa Youngia keskuhyökkääjänä, mutta toisaalta Suosteen hyvät otteet ovat mahdollistaneet sen, että heidän ei ole tarvinnut, Hakala sanoo. – He juoksevat hyvin ja blokkaavat juoksua hyvin.

– Suosteen lisäksi myös (pelinrakentaja Isaac) Fisherin omat juoksut pitää saada pidettyä kurissa, ja heittopelissä Long on tietysti otettava erikoisvartiointiin, Hakala jatkaa puolustuksensa tehtävälistan laadintaa.

Evwaraye muistuttaa, ettei Royalsin heittopeli ole pelkästään Longin käsien varassa:

– Jos Phung Nguyen ja Denny (John) jäävät yksi vastaan yksi -tilanteisiin, he eivät ole helppoja pelaajia puolustaa ja varmasti saavat tuhoa aikaiseksi.

– Roostersin puolustuksen keskusta on erittäin vahva, nostaa vaasalaisvalmentaja illan suurimmaksi hyökkäyshaasteeksi.

Velodromin katetussa katsomossa peliä voi seurata sateelta suojassa, mutta pelikentällä ei välttämättä tiistaina sateelta voi välttyä.

– Voitossa voi lopulta olla kyse siitä, kuka pitää pallosta kiinni ja kuka pysyy märällä kentällä pystyssä, Evwaraye päättää.

RS9A5972
Roostersin puolustuksen linjan keskustassa Aaro Eliassonin (74) tärkein tehtävä on sulkea juoksulinjoja. Ville Rontu (29) puolestaan vartioi RJ Longin, Phung Nguyenin ja Denien Johnin heittokuvioita. Kuva: Harri Koivunen

Aloituskokoonpanot:

Roosters:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 9 Jabari Harris DE 50 Ilari Nikku
RB 36 Alexander Kuronen DT 77 Heikki Lesonen
WR 1 Onni Juvonen DT 74 Aaro Eliasson
WR 2 Bernard Luster DE 70 Aleksi Aitala
WR 32 Kimi Linnainmaa LB 43 Santtu Äyräväinen
WR 7 Antti Miettinen LB 68 Sebastian Karbin
LT 66 Iiro Luoto LB 49 Roni Salonen
LG 76 Richard Laine CB 33 Ville Roitto
C 54 Mikko Toiminen SS 22 Curtis Slater
RG 65 Jere Lahti FS 29 Ville Rontu
RT 53 Samuli Vehkomäki CB 4 Pekka Rantala

 

Royals:

Hyökkäys:

Puolustus:

QB 8 Isaac Fisher DE 47 Benjamin Snåfs
RB 40 Tom Suoste DT 90 Robin Khalifa
RB 34 Joakim Jakobsson DE 96 Lauri Hannula
WR 3 Deniel John LB 4 Chris Young
WR 80 RJ Long LB 5 Joshua Akena
WR 6 Phung Nguyen LB 44 Juha-Matti Rajala
LT 77 David Beale LB 1 Nicholas Peterson
LG 72 Tomi Nuorala CB 21 Rufail Khalifa
C 55 Vesa Mäkelä SS 2 Viktor Mänty
RG 75 Teemu Salo FS 80 RJ Long
RT 70 Eric Blomgren CB 32 Emmanuel Amudeng

 

Vaahteraliiga, 13. peliviikko:

TI 16.08.2016 | 17:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Wasa Wa1ld Royals

Live-tilastot

Katso myös:

Roosters-ennakko

Royals-ennakko

Roostersin Ville Roitto ja Miikka Kokkonen ennakoivat ottelua:

 

Kierroksen muut ottelut:

PE 12.08.2016 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Seinäjoki Crocodiles 23–27 (0–10)  Tilastot

LA 13.08.2016 | 15:00 | Keskuskenttä, Porvoo:

Porvoo Butchers – Anders Trojans Turku 22–37 (6–37) Tilastot

SU 14.08.2016 | 16:00 | Myyrmäen jalkapallostadion, Vantaa:

Vantaan TAFT – Tampere Saints 22–36 (14–22) Tilastot

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Crocodiles 11 10 1 394 153 241 20
Roosters 11 10 1 373 165 208 20
Trojans 11 7 4 371 244 127 14
Royals 10 5 5 239 184 55 10
Saints 11 4 7 246 445 -199 8
Butchers 11 2 9 199 397 -198 4
TAFT 11 0 11 146 380 -234 0

Otsikkokuva:

Sami Ranta

Kuvat:

Harri Koivunen

Sami Ranta