Roostersin puolustuksen linja vahvistuu Ruotsin liigan parhaalla puolustajalla

Helsinki Roosters vahvistaa puolustuksen linjaansa ruotsalaisella Olof Flemströmillä. Kotimaassaan Carlstad Crusadersia edustava 28-vuotias Flemström (192 cm/120 kg) on valittu Ruotsin pääsarjan, Super Serienin parhaaksi puolustajaksi sekä kaudella 2016 että jo päättyneellä kaudella 2017. Carlstad on voittanut Ruotsin mestaruuden kausi toisensa jälkeen vuodesta 2010 alkaen ja Flemström on ollut keskeinen osa Crusadersin puolustusta jokaisena mestaruusvuotena.

– Olof on meille iso voitto, iloitsee Roostersin päävalmentaja Marquette Floyd Roostersin uutisessa. – Hän on yksi Euroopan parhaimmista urheilijoista.

Puolustuksen koordinaattori Kari Titolalla on jo valmis suunnitelma Flemströmille, joka liittyy samaan linjaan Suomen kärkipuolustajiin kuuluvan Okko Outisen kanssa. Flemström ottaa paikkansa linjan keskustasta. Jo viikko sitten Roosters vahvisti linjan keskustaa hankkimalla monivuotisen maajoukkuepuolustaja Janne Rautiaisen.

– Vastustajien on reagoitava Flemströmiin aivan samalla tavalla kuin heidän on huomioitava Okko Outinen ulompana linjamiehenä, Titola toteaa. – Tämä avaa paikkoja kaikille muille, koska nyt vastustajien pelaajat eivät riitä blokkaamaan heitä kahdella pelaajalla.

Flemström itse hakee Suomesta uusia haasteita.

– Vaahteraliigassa on odotettavissa tiukempia otteluita. Super Serien ei ole ollut kovin kilpailukykyinen ja olemme voittaneet kaikki ottelumme viimeisen kahden vuoden aikana.

Päättyneellä kaudella Flemströmin edustama Carlstad voitti runkosarjan 13 ottelua maalierolla 578–90. Finaalissa Örebro Black Knights kaatui 24–0. Motivaatiota ja virtaa linjamiehellä riittää silti edelleen Vaahteraliigan huipennukseenkin. Flemström pelaa ensimmäisen ottelunsa Suomessa 7. elokuuta, jolloin Roosters kohtaa kotikentällään Relico Trojans Turun.

– Minulla on enemmän kuin tarpeeksi energiaa, naulaa Flemström päättäväisesti.

Flemströmin highlights-video kaudelta 2016:

Otsikkokuvassa Flemström säkittämässä Roostersin pelinrakentaja Brandon Connettea toukokuussa Pohjois-Euroopan liigan, NEFL:n finaalissa, jossa Roosters kaatoi Flemströmin edustaman Carlstad Crusadersin. (Kuva: Salla Lahti)

Katso myös:

Roosters-uutinen Flemströmin sopimuksesta

 

Vaahteraliigan 11. peliviikko käynnistyy torstaina, jolloin Roosters kohtaa kärkikamppailussa vieraskentällä Porvoo Butchersin. Lauantaina Hämeenlinnassa ovat vastakkain Huskies ja Wasa Royals. Maanantaina Tampereella pelaavat Saints ja Seinäjoki Crocodiles. Kaikki ottelut ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Ruutu Urheilusta, jossa arkipelit alkavat ennakkostudioilla kello 18.00 ja lauantain ottelut 15.00. Otteluselostukset ovat vapaassa kuuntelussa myös Suplassa.