Roosters kaatoi trillerissä Vienna Vikingsin!

Sunnuntai osoitti, että Helsinki Roosters kuuluu Euroopan seurajoukkueiden ehdottomaan kärkeen. Vienna Vikings on kaatanut Itävallan liigassa joukkueita lähes puolivaloilla ja edennyt voitosta voittoon. Nyt kuitenkin pohjoinen Kukkoparvi saapui Ritzingiin ja laittoi Viikingeille luun kurkkuun. Trilleriksi muodostunut ottelu kääntyi Roostersille jälleen huippuottelun pelanneen Brandon Connetten viime hetkillä juoksemalla touchdownilla lukemin 37–41.

– Ensimmäisen neljänneksen jälkeen meiltä hyvä suoritus, kommentoi Roosters-päävalmentaja Juha Hakala.

Ensimmäinen neljännes ei tosiaan ollut Roostersille ruusuilla tanssimista. Viattoman näköinen screen-pelin heitto epäonnistui eikä tuomariston tulkinnan mukaan kulkenut eteenpäin vaan se tulkittiin rähmäykseksi, jonka Vikings peitti. Kerran pelinrakentaja Brandon Connettelta lyötiin pallo käsistä hetkeä ennen heittoa ja siitä toinen avausneljänneksen rähmäys. Avausneljänneksen jälkeen Vikings johti 17–7.

– Kun tiedettiin, miten kova hyökkäys Vikingsillä on, niin eihän niille mielellään anna ylimääräisiä hyökkäysvuoroja, Hakala harmitteli ottelun jälkeen. – Puoliaikaan mennessä olimme kuitenkin taistelleet itsemme peliin mukaan.

Haastattelussa päävalmentaja Hakala:

Roostersin voiton takeita olivat sunnuntaina tiivistetysti ja kärjistetysti:

  1. Erinomainen juoksupuolustus, joka pakotti Vikingsin yksiulotteiseksi. Perusjuoksujen lisäksi myös pelinrakentaja Garet Safron pysyi kurinalaisen helsinkiläispuolustuksen pihdeissä. Erityisesti linjan keskustassa Okko Outinen ja Heikki Lesonen nousivat tässä juoksumissiossa sankareiksi. Toni Ahonen puolestaan löi painetta laidalta.
  2. Roostersin hyökkäyksen linjan toiminta. Verrattuna maaliskuiseen Tukholma Mean Machines –otteluun, oli Roostersin peli nyt monipuolisempaa. Henri Jussila kantoi palloa aggressiivisesti (muun muassa yhden 45-jaardisen siivun), Karri Pajarinen pääsi juoksupelissä maalin makuun ja kaiken kaikkiaan juoksupelissä oli tehoa. Ennen kaikkea linja kuitenkin tarjosi Connettelle aikaa orkestroida heittopeliä. Ja tämän Connette käytti hyväkseen sekä heitoissa että juoksuissa tehden itse kolme touchdownia.
  3. Kimi Linnainmaan huippupeli. Jos yksittäinen pelaaja täytyy ottelusta nostaa, niin se pelaaja on Linnainmaa, joka pelasi valtavan ottelun. Vikingsin puolusti ajoittain Adam Connettea kahdella pelaajalla, Linnainmaa sai sauman haastaa yksinäisiä puolustajia ja tämän mies myös käytti. Työnäytteenä muun muassa kaksi touchdownia ja lisäksi useampi kolmannen yrityksen kiinniotto, jolla Roosters eteni uusiin yrityksiin asti.

Lisäksi Roosters onnistui pelikellon käytössä erinomaisesti ja sai kummankin puoliajan loppuun hyökkäysvuoron, jonka se myös onnistui hyödyntämään. Eikä pistekilpailuksi äityneessä kamppailussa sovi vähätellä myöskään nuoren potkaisijan Kim Saarijärven 70-jaardista lentopotkua, joka pyörähti sivurajasta yli Vikingsin puolen jaardin linjalta pakottaen täten isännät heikkoon kenttäasemaan.

– Onnistuimme meidän isossa visiossa, Hakala kertoo. – Meillä on ollut hyvä suunnitelma tähän peliin ja se toteutui. Tiesimme, minkälaisia tehoja he ovat tehneet Itävallan liigassa, mutta kokonaisuudessa uskon, että meidän hyökkäys eteni pallon kanssa tänään enemmän. Hyökkäysvuoromme olivat myös tasaisempia, sillä pystyimme liikuttamaan palloa sekä heittäen että juosten.

– Kuten jo ennen ottelua sanoin, Vikingsillä on uskomaton kyky tehdä isoja hyökkäyspelejä ja kyllähän niitä tänäänkin nähtiin. 4-jaardinen hitch-kuvio saattoikin yhtäkkiä muuttua 80-jaardiseksi peliksi.

Jenkkilaitahyökkääjä Reece Horn ei ottelussa mukana ollut, mutta Safronin kolmansien yrityksien suosikki kohde Bernhard Seikovits, Yannik Mayr ja Philipp Dubravec pitivät Roostersin takakenttää varpaillaan. Seikovits teki kaksi touchdownia ja sekä Yannik että Dubravec yhdet TD:t.

Puolustuksen koordinaattori Kalle Karppinen:

Hakala luonnollisesti iloitsi, että kausi sai parhaan mahdollisen alun, mutta muistutti samalla ettei kyseessä ollut ” käydään niin sanotusti harjoittelemassa Itävallassa -tyylinen ratkaisu”.

– Me olimme valmistautuneet tähän peliin huolellisesti, vaikka varsinaista panosta pelissä ei ollutkaan. Tulos kertoo, että olemme tehneet oikeita asioita. Muun muassa fysio- ja fysiikkatiimillemme täytyy antaa kiitosta. Keli oli kuuma, mutta me jaksoimme pelata loppuun asti – niin pitkään, että voitimme.

Myös jobin postia Roosters-leiriin tuli. Takamies Ville Rontu loukkasi alkuvaiheessa kättään ja saattaa joutua huilaamaan pitkään. Koska Curtis Slater ei jenkkisääntöjen mukaan tässä ottelussa saanut pelata, tulivat Roostersin tuoreet takakentän hankinnat William Davis ja Markus Persson todella tarpeeseen. Davis pelasi lyhyellä valmistautumisella ottelussa safetyna varsin kelvollisen ottelun. Hyökkäyksen tuorein hankinta Tommi Pinta ei ottelussa pisteitä tehnyt, mutta otti muutamia tärkeitä kiinniottoja ja piti siten hyökkäysvuoroja hengissä.

Nyt Roosters-leirissä alkaa valmistautuminen 10. toukokuuta käynnistyvään Vaahteraliigaan.

– Joukkue palaa sunnuntai-iltana Suomeen. Vappuviikon palauttelemme tästä ottelusta ja puramme videoita. Sen jälkeen alkaa valmistautuminen Royals-otteluun, Hakala kertoi joukkueensa lähisuunnitelmista.

Roostersin voitto on oli omalla tavallaan näpäytys myös eurooppalaiselle keskustelulle Saksan ja Itävallan ylivertaisuudesta vanhan mantereen jenkkfutisskenessä. Jatkossa Suomi-jefun kärkitasoon suhtaudutaan Keski-Euroopassa varmasti entistä kunnioittavammin, mikä luonnollisesti kotikisa-EM-vuonna on enemmän kuin hieno asia. American Football International nostaa todennäköisesti seuraavassa joukkuerankingissaan Roostersin kärkikolmikkoon. Ennen sunnuntaita Roosters oli sijalla kuusi ja Vikings kolmantena.

 

Dacia Vikings – Helsinki Roosters 37–41 (17–7, 0–7, 13–13, 7–14)

Vikings: Bernhard Seikovits 12, potkaisija Christopher Amadeus Kappel 7 (1 FG + 4 XP), Islaam Amadu 6, Philipp Dubravec 6, Yannik Mayr 6

Roosters: Brandon Connette 18, Kimi Linnainmaa 6, Karri Pajarinen 6, potkaisija Kim Saarijärvi (5 XP)

Hyökkäyksen koordinaattori Mikko Koikkalainen: