Onko tässä ensi kauden tehokkain tutkapari?

Muutamassa päivässä Seinäjoki Crocodilesin heittopelin tuhovoima kasvoi Richterin asteikolla mitattuna kahden magnitudin verran. Kauan odotettu pelinrakentajauutinen saavutti Suomen tiedotusvälineet maanantai-iltana, kun Crocodiles kertoi tehneensä sopimuksen yhdysvaltalaisen pelinrakentajan Ben Wilkersonin, 24, kanssa. Yksi Vaahteraliigan vikkelimmistä pelaajista, Anthony Brooks puolestaan teki jatkosopimuksen pohjanmaan liskopetojen kanssa päivää aiemmin.

Pelinrakentaja Wilkerson on niin kutsuttu kahden uhan pelinrakentaja, sillä heittävän käden lisäksi yhdysvaltalaiselta löytyy hyvin juoksevat jalat. Yhdessä maamiehensä Christian Powellin kanssa Wilkerson muodostaa Crocodilesille varsin juoksuvoimaisen hyökkäyksen takakentän.

– Olen ollut pelinrakentaja lukiosta saakka, vaikka olen kyllä pelannut käytännössä kaikkia muitakin pelipaikkoja, paitsi kulmapuolustajan tonttia, joka on mielestäni lajin vaikein pelipaikka. Jenkkifutista olen pelannut 6-vuotiaasta saakka, Wilkerson kertoo Crocodilesin uutisessa. – Olen syntynyt ja kasvanut Buffalossa, mutta lukion kävin Tennesseessä.

Yliopistopalloa Wilkerson pelasi ensin Denverin pohjoispuolella Erie Communityssa, josta siirtyi lähemmäs kotiaan New Yorkin osavaltioon ja pelasi ensin Morrisville Statessa ja sitten Alfred Statessa.

Valmistuttuaan collegesta Wilkersonin tie vei miehen Eurooppaan. Vuonna 2016 hän teki sopimuksen Saksan GFL2-sarjassa pelaavan Franken Knightsin kanssa – siis saman joukkueen, josta Justin Sottilare vuonna 2015 siirtyi Crocodilesiin. Tuloksena Wilkersonilla oli yhdeksän juostua ja 18 heitettyä maalia, minkä jälkeen miehen palveluksista kiinnostuivat myös ”ykkös-GFL:n” joukkueet.

Viime kesänä Wilkerson pelasi Munich Cowboysissa. Jälleen kerran maaleja syntyi sekä heittäen (7) että juosten (8). Kahden Saksan kauden aikana Wilkerson on pelannut Saksassa 23 ottelua, joissa henkilökohtaisena tuloksena on ollut 3701 heitto- ja 964 juoksujaardia. Heitettyjä maaleja tilillä on 25 ja syötönkatkoja 26.

– Olen etsinyt jonkin verran tulevia joukkuetovereitani netistä ja olen innoissani päästessäni pelaamaan niiden huippukavereiden kanssa, kertoo Wilkerson valmistautumisestaan hyökkäykseen, jonka koordinaattori on Crocodilesin manageri Ari Havulehdon mukaan tulossa Yhdysvalloista.

Wilkersonin sopimuksen myötä Crocodilesin pelaavaan kokoonpanoon mahtuvat yhdysvaltalaispelaajat ovat koossa. Pelinrakentaja Wilkersonin ja keskushyökkääjä Powellin lisäksi Crocodilesin vihreän suomuhaarniskan pukee ylleen puolustuksen linjaan sijoittuva Ja´Michael Edwards-Lott.

Wilkersonin pelinäytteitä GFL2-liigasta vuodelta 2016:

 

Nyt Brooks saa olla vain laitahyökkääjä – vai saako?

Vuosi 2017 oli Crocodilesille ulkomaalaisvahvistusten suhteen raskas. Yhdysvaltalaisista jokainen oli vuorollaan loukkaantunut, ja eurooppalaisilla passilla pelanneista tulokkaista kaikki eivät soveltuneet sarjaan joko tottumusten, pelikunnon tai taitojen suhteen. Ylivoimaisesti onnistunein Croco-hankinta oli vuosi sitten Anthony Brooks, joka henkilökohtaisella panoksellaan oli ajoittain lähes yksin taikomassa seinäjokisille isoja onnistumisia. Moni havitteli tätä monipuolista pelaajaa riveihinsä tulevaksi kesäksi, mutta Brooksin päätös oli palata Seinäjoelle.

Maaleja Brooks teki vuosi sitten kiinniotoista (3), juoksupelistä (1) ja aloituspotkun palautuksesta (1). Hän oli Crocodilesin paras pistemies ja oli ykkönen myös kokonaisjaardeissa sekä otetuissa syötönkatkoissa (5). Kesken kauden tämä Iso-Britannian ja USA:n passit omaava pelaaja joutui hyppäämään keikkatöihin pelinrakentajan tontille, jossa tilille merkittiin 307 heitettyä jaardia ja yksi heitetty touchdown.

Keskeinen kysymys Brooksin, 24, kohdalla tulevaan kauteen liittyen kuuluu: mihin kaikkeen tämä pelimies pystyy, kun saa keskittyä olemaan vain laitahyökkääjä?

Mies tosin itse on valmis kantamaan myös tulevana kesänä vastuuta niin hyökkäyksessä, puolustuksessa kuin erikoisjoukkueissakin.

– Me treenaamme lukemattomia tunteja joka viikko pitääksemme itsemme parhaassa mahdollisessa kunnossa, Brooks kertoo Crocodilesin uutisessa. – Vaikka harjoittelisi miten paljon, pelin päättyessä sitä on yleensä joka tapauksessa erittäin väsyksissä. En yleensä juurikaan pohdi sitä, miten monia eri juttuja ja erilaisia rooleja minua pyydetään hoitamaan.

Kaudella 2017 Anthony Brooks teki viisi touchdownia ja otti viisi syötönkatkoa. Kaiken kaikkiaan brittijenkki eteni pallon kanssa 1 277 jaardia. Kuva: Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Lue myös:

Crocodilesin uutinen Wilkersonin sopimuksesta

Crocodilesin uutinen Brooksin sopimuksesta