Maajoukkueen kapteeni Okko Outinen siirtyy Roostersiin

Talvikauden toistaiseksi kovin siirtouutinen suomalaisten pelaajien osalta kuultiin perjantaina, kun hallitseva mestari Helsinki Roosters kertoi tehneensä sopimuksen Euroopan parhaimpiin puolustuksen linjamiehiin lukeutuvan Okko Outisen kanssa. Kaudella 2016 Outinen edusti Vaahteraliigassa Vantaan TAFT:ia pelattuaan sitä ennen Ruotsin pääsarjassa Tyresön joukkueessa.

– Okko on todella iso vahvistus mille tahansa puolustukselle Euroopassa, Roostersin puolustuksen koordinaattori Kari Titola kertoo seuran tiedotteessa.

– Tärkein osa mitä tahansa puolustusta on puolustuksen linja. Meillä on siellä nyt todella hyvätasoisia pelaajia ja rakennamme sen pohjalle koko puolustuksen, Titola jatkaa.

Linja oli yksi Roostersin vahvimpia osa-alueita kaudella 2016, ja vaikka esimerkiksi Victor Sarven, Aleksi Aitalan tai Ilari Nikun nimiä ei vielä virallisessa pelaajaluettelossa näykään, käy Outisen puheista selväksi, että pääkaupungin punaisen joukkueen linjapuolustaminen tulee kesällä 2017 olemaan isossa roolissa. Roope Lindfors, Lauri Vainio ja kentille palaava Lasse Kankaanpää ovat kaikki maajoukkuetasoisia pelaajia. Ulompien linjapelaajien paikalla kaksikko Aitala-Outinen saattaisi osoittautua todella myrkylliseksi kaksikoksi hyökkäyksille.

Myös Outinen itse nostaa yhdeksi siirron tekijäksi puolustuksen linjan pelikaverit.

– On todella mukavaa harjoitella, kun harjoituksissa on mukana kunnianhimoisia, lajia hyvin ymmärtäviä pelaajia. Victor Sarvi on pitänyt meille pelipaikkakohtaisia lajiharjoituksia, ja lisäksi fysiikkavalmennus on joukkueessa erinomaisella tasolla.

Seuravalintaa Outinen kertoo harkinneensa huolella ja käyneensä myös muutamien muidenkin joukkueiden harjoituksissa.

– Olen edelleen hyvissä väleissä TAFT:n valmennuksen kanssa, mutta varmasti molemmille oli selvää, että tiemme eroavat, kun joukkue pudottautui II-divisioonaan. Elämäntilanteeni on sellainen, että jos vielä haluaa tosissaan tätä lajia pelata, niin se kannattaa tehdä nyt, akvaattisten tieteiden maisteriksi vastikään valmistunut meribiologi Outinen arvioi.

Outisen sopimuksessa on siirtopykälä, joka mahdollistaa tarvittaessa siirron ulkomaille. Ei kuitenkaan mihin tahansa.

– Mikäli tarjouksia tulee Pohjois-Amerikasta, niin olen vapaa siirtymään. Euroopan maat – Saksa, Ruotsi ja Itävalta – eivät tule kuulu tähän sopimukseen.

Kauden jälkeen Outiselle suoritettiin pieni käsileikkaus, josta toipuminen on pelaajan mukaan sujunut hyvin ja piakkoin myös täysipainotteinen lajiharjoitteleminen on jälleen mahdollista. Eikä Outinen edes yritä salata innostustaan ensi kautta kohtaan uudessa seurassa:

– Stadi ja punainen on hyvä yhdistelmä, 14 vuotta jääkiekkoa muun muassa Helsingin IFK:ssa pelannut Outinen toteaa.

dsc09303
Okko Outinen (90) yhdessä muiden maajoukkuekapteenien kanssa voitetun Ruotsi-ottelun jälkeen lokakuun alussa. Mukana myös Sami Toivonen (10), Veikka Lehtonen (12) ja Arttu Tennberg (78). Kuva: Sami Ranta

 

Katso myös:

Roosters-uutinen Outisen sopimuksesta

 

Otsikkokuva:

FSC Media / Riku Flink

Maajoukkuekuva:

Sami Ranta