Neljännen kierroksen parhaat

Kaudella 2017 Vaahteraliigassa valitaan jokaiselta kierrokselta parhaan pelaajan lisäksi myös viikon hyökkääjä ja viikon puolustaja. Viikon Fantasy Football -tähti määrittyy puolestaan suoraan ansaittujen Fantasy Football -pisteiden perusteella.

Pelaajavalinnoissa vaikuttaa pelaajan omien otteiden lisäksi myös pelaajan vaikutus ottelun voittoon, minkä vuoksi pelaajavalinnat luonnollisesti osuvat useammin voittajajoukkueisiin. Neljännellä kierroksella nähtiin kolme selvänumeroista voittoa. Torstaina Porvoo Butchers otti kierroksen ainoan vierasvoiton kaatamalla Relico Trojans Turun lukemin 0–38. Lauantaina Hämeenlinna Huskies iski Seinäjoki Crocodilesin nurin numeroilla 60–6. Maanantaina kierros paketoitiin Helsingissä, kun Roosters voitti Wasa Royalsin 34–6.

 

Kierroksen 4 pelaaja: Roman Runner

Kuva: Anu Tiilikainen

Hämeenlinnan lauantai-illassa yksi oli ylitse muiden: viiden touchdownin Roman Runner. Entistä joukkuettaan Crocodilesia vastaan pelannut multipelaaja tarjosi Kaurialan yleisölle maalisuorituksen kolmella eri tavalla. Kerran aloituspotkusta, kahdesti lentopotkusta ja kahdesti kiinniotosta. Viisi maalia on huikea suoritus, mutta huikea on myös Runnerin keräämä kokonaisjaardimäärä: 316 jaardia.

 

Kierroksen 4 hyökkääjä: Brandon Connette

Kuva: Salla Lahti

Kärkiottelussa Roostersin voittoon johtanut pelinrakentaja Connette heitti kolme touchdownia ja juoksi kaksi. Koordinaattori Mikko Koikkalaisen hyökkäystä mestarillisesti johtava Connette on tällä hetkellä kenties liigan vaarallisin vastustaja sillä heiton lisäksi maisema vaihtuu tehokkaasti myös juosten – varsinkin maalialueen läheisyydessä. Royalsia vastaan heittojaardeja syntyi 326 jaardia, juosten 33.

 

Kierroksen 4 puolustaja: Juha Yli-Arvela

Kuva: Anu Tiilikainen

Trojansista sarjanousija Huskiesin puolustuksen linjaan siirtynyt Yli-Arvela oli lauantaina kaikkialla. Rikkoi pelejä, käänsi pelejä keskustaan, jahtasi Crocodilesin pelinrakenta Brett Arrveyta pitkin iltapäivää. Tilastoihin näistä suoritteista linjamiehelle kirjattiin kaksi säkitystä, rähmäyksen peittäminen, blokattu heitto ja yksi pelinrakentajan ”ahdistelu”.

 

Kierroksen 4 Fantasy Football Star: Stan Bedwell

Kuva: Anu Tiilikainen

Toista viikkoa peräkkäin suurimman Fantasy Football -saaliin keräsi Huskies-pelinrakentaja Bedwell. Crocodilesia vastaan Bedwellin käsi linkosi 329 jaardia, viisi touchdownia ja yhden syötönkatkon. Fantasy-pisteiksi muutettuna tämä on 32 + 30 – 6 = 56 pistettä.

 

Viikon pelaaja:

Viikko 1: Curtis Slater, Roosters

Viikko 2: Brandon Connette, Roosters

Viikko 3: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 4: Roman Runner, Huskies

Viikon hyökkääjä:

Viikko 1: Bernard Luster, Roosters

Viikko 2: Bernard Luster, Roosters

Viikko 3: Tom Suoste, Royals

Viikko 4: Brandon Connette, Roosters

Viikon puolustaja:

Viikko 1: Ville-Valtteri Suojanen, Trojans

Viikko 2: Chris Young, Royals

Viikko 3: Chris Young, Royals

Viikko 4: Juha Yli-Arvela, Huskies

Viikon Fantasy Football Star:

Viikko 1: Brandon Connette, Roosters

Viikko 2: Brandon Connette, Roosters

Viikko 3: Stan Bedwell, Huskies

Viikko 4: Stan Bedwell, Huskies

 

Kuvat:

Hilarious Hobbit / Anu Tiilikainen

Salla Lahti