Molemmat uuden ääressä: Royals kohtaa sunnuntaina Butchersin

Toisen peliviikon toisessa ottelussa Wasa Royals saa vieraakseen Porvoo Butchersin. Taistelu pelataan Mustasaaren Botnia-hallissa – tai Thunderdomella, kuten Royalsissa areenaa kutsutaan. Halli toimii Royalsin kahden ensimmäisen kotiottelun pelipaikkana. Erikoista pelialustaa ainutlaatuisempaa tässä ottelussa on kuitenkin se, mitä alustan päällä tapahtuu. Butchers vasta aloittaa kautensa ja Royals puolestaan on sekin uuden alun äärellä erotettuaan päävalmentajansa vajaa viikko sitten.

Vaasalaiset aloittivat kautensa Helsingissä helatorstaina, jolloin Roosters kaatoi Royalsin 48–7 (42–0). Tulos, pelityyli ja –tapa eivät miellyttäneet Royalsin johtoa ja niin päävalmentaja Dan Grass vapautettiin tehtävästään. Joukkueen manageri Seppo Evwaraye astui päävalmentajan paikalle, ja kutsuu nyt hyökkäyksen pelejä yhdessä Anssi Viirun kanssa. Suurin kysymys Royalsiin liittyen kuuluukin: miten kuninkaan miehet tähän otteluun muuttavat hyökkäystään?

Evwaraye lupasi jo alkuviikosta hyökkäyksen muuttuvan fyysisemmäksi – siis sellaiseksi, jota Royals on koko kevään mainostanut tekevänsä. Ensimmäisessä ottelussa muodostelmat olivat kuitenkin yllättävän lähellä viime kauden heittopainotteista Royalsia. Todennäköisesti ranskalainen Jerome Valbon siirtyy nyt sisemmäksi laitahyökkääjäksi ja tuo lisää blokkivoimaa linjan päätyyn. Mikäli Benjamin Snåfs on kokoonpanossa mukana, niin kahden keskushyökkääjän muodostelmia nähdään enemmän.

Minkälaisessa roolissa Royals peluuttaa Justin Williamsia?

Pallonkantajien osalta Royalsin tilanne on myös mielenkiintoinen. Rivissä on mukana nopea yhdysvaltalainen Justin Williams, joka ei kuitenkaan vähäiseksi jääneen joukkueharjoittelun jälkeen Roosters-puolustuksen puristuksessa osoittanut vielä tuhovoimaansa, mutta oli heittojen kiinniottajana joukkueensa ykkönen. Sen sijaan Tom Suoste oli tehokas aina saatuaan pallon eikä juoksupeleissä unohtaa sovi myöskään pelinrakentaja Isaac Fisheriä.

Mikäli Royals saa rakennettua uskottavan juoksuhyökkäyksen, se pystyy hyödyntämään paremmin laidoilla 1 vs 1 -tilanteissa hyvin pelaavia laitahyökkääjiään. Jussi Kaas on ulottuvuutensa vuoksi Butchersin lyhyille kulmapuolustajille haastava kohde. Denny John puolestaan on vikkelänä sisäpuolen laitahyökkääjänä varsinkin tukimiehille hankala pideltävä. Oma lukunsa on lisäksi tightend Valbon, jota Fisher haki useasti jo Roosters-ottelussa.

Butchers ryhmittää puolustuksensa tänä vuonna 4-3 –muottiin. Tukimiehistä Sebastian Karbin on juoksupelejä vastaan tärkein pelaaja. Harjoitusottelussa jenkkipuolustaja Mitch Dalley pelasi safetyn paikalla, mutta tässä ottelussa hän saattaa pelata ajoittain myös lähellä aloituslinjaa. Kulmapuolustajista Royals-lähtöinen Emmanuel Amudeng on tästä pelistä pois, joten Butchers peluuttanee Roman Runneria kulmapuolustajana.

Avausottelussa Royals-pelinrakentaja Fisher säkitettiin neljästi ja lähes jokaisessa heittopelissä hän oli paineen alla. Royalsin on nyt onnistuttava heittosuojauksessa paremmin. Butchersin linjassa erityisesti Ville Kurvinen on nopeutensa vuoksi hankala blokattava.

Jerome Valbon ja Lauri Hannula onnistuivat säkityksissä Roosters-ottelussa:

Janne Lehtinen ja Darion Hall luupin alla

Porvoolaisten hyökkäystä johtaa maajoukkuepelinrakentaja Janne Lehtinen, joka ainakin maanantain harjoitusottelussa löysi laitahyökkääjiään hyvällä varmuudella ja tehokkain tuloksin. Mikko Seppänen, Phung Nguyen, Daniel Luoma ja Markus Haapasaari on todella potentiaalinen nelikko ja tarvittaessa kaksinkertainen all stars -laitahyökkääjä Roman Runner tulee vielä tarjoamaan lisävoimaa laitaan.

Juoksupelissä Butchersin ykkössyömähammas on jenkkibäkki Darion Hall, joka tekee nyt paluun pelikentille viime kesäkuussa sattuneen loukkaantumisen jälkeen. Hall saapui vasta otteluviikon kuluessa Suomeen, joten yhteisharjoittelu joukkueen kanssa on jäänyt vähäiseksi. Isaak Marshall sekä Sebastian Lindell tarjoavat hekin hyvän juoksu-uhan, joten pallonkantajien osalta Butchersilla on parempi tilanne kuin aikoihin.

Janne Lehtinen tekee sunnuntaina paluun Vaahteraliigaan.

Royalsilla on laittaa Butchersin laitahyökkääjiä vastaan hyviä heittopuolustajia. Rufail Khalifa ja Kurtis Lee puolustavat omilla laidoillaan. Kolmikko Stacey Thomas – Walter Vasanoja – Lauri Saari puolestaan voi pelata sekä ulompina tukimiehinä että safetyn paikoilla, joten heillä on suuri rooli Butchersin sisempien laitahyökkääjien (Seppänen, Nguyen, Haapasaari) varjostajina.

Lauri Hannula ja Martti Kass linjassa ja keskimmäinen tukimies Steeven Tresfield ovat puolestaan olennaisessa roolissa Butchersin keskustaan suuntautuvaa juoksupeliä vastaan.

Luvassa on varsin mielenkiitoinen ottelu. Butchersin todellisesta iskukyvystä ei vielä tiedetä ja Hall on vasta saapunut maahan, mutta vieraiden pelivalmius vaikuttaa siltä hyvältä. Vastaavasti Royalsilla on nyt mahdollisuus näyttää kotiyleisölleen, että Helsingissä tapahtunut romahdus saattoi olla vain hetkellinen häiriö.

 

Vaahteraliiga, 2. peliviikko:

SU 20.05.2018 | 15.30 | Botnia-halli, Mustasaari:

Wasa Royals – Porvoo Butchers

Live-tilastot: http://www.sajl-tilastot.net/vaahteraliiga/royals-butchers-20-05-2018/

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa lähetys käynnistyy kello ennakkostudiolla kello 15. Linkki lähetykseen: https://www.ruutu.fi/stream/3232787

Huomaa myös:

TeeDee-podcastin otteluennakko

Royals-ennakko

Otsikkokuva:

Sami Ranta