Mikko Koikkalaisesta Roostersin hyökkäyksen koordinaattori – Kari Titola palaa Helsinkiin

Hallitseva Suomen mestari Helsinki Roostersin uusii valmennustaan. Päävalmentaja Juha Hakalalle joukkue ei vielä ilmoita uutta seuraajaa, mutta kaksi keskeistä osaa valmennuksesta on jo varmistunut. Hyökkäyksen koordinaattorina Roostersissa toimii kaudella 2017 Mikko Koikkalainen. Puolustuksen koordinoinnin puolestaan ottaa vastuulleen Kari Titola.

Koikkalainen on kuulunut Roostersin edustusjoukkueen valmennusrinkiin jo useamman vuoden ajan. Vaahteraliiga-mestaruuden lisäksi Koikkalainen voitti päävalmentajana mestaruuden niin 19-vuotiaiden kuin 17-vuotiaiden SM-sarjassa.

– Mikolla on hyvä yleistietämys hyökkäyksestä ja joukkueestamme, Roostersin päävalmentaja Jarmo Lahti kertoo Roostersin tiedotteessa. – Hän hoiti jo viime kaudella osan peleistä kutsumalla pelit. Mikko on ollut hyvässä opissa. Juha Hakala ja Jens Holmström ovat kouluttaneet Mikkoa ja hän tuo jatkuvuutta hyökkäykseemme.

Tuore hyökkäyksen koordinaattori ei vielä mieti pelikirja yksityiskohtia, vaikka pelaajamateriaali ja perinteet ovat tuttuja.

– Talvikaudella keskitytään enemmän fysiikan ja yksityiskohtaiseen pelipaikkavalmennukseen, Koikkalainen kertoo. – Pelikirjaa aletaan ajaa sopivassa kohdassa sisään. Tavoite on, että peruspaketti on sisällä hyvissä ajoin ennen kautta.

 

koikkalainen_mestaruus2015
Viime kausien ajan Mikko Koikkalainen (kesk.) on valmentanut Roostersin laitahyökkääjiä. Kuva mestaruuden ratkettua kauden 2015 päätteeksi. Kuva: Sami Ranta

 

Titola pukee pitkästä aikaa ylleen Roostersin punaista väriä

Roostersin uusi puolustuksen koordinaattori Kari Titola ei ole uusi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä Titolalla on kokemusta muun muassa Roostersin päävalmentajan tehtävistä sekä naisten että miestin joukkueessa noin 10 vuoden takaa ja nykyisessäkin pestissä Titola on ehtinyt Helsingissä toimimaan. Seinäjoki Crocodilesissa lajiin kasvanut Titola valmensi kaudella 2016 Tampere Saintsin puolustusta. Maajoukkueen apuvalmentajana Titola on toiminut vuosien ajan.

Punaiseen joukkueeseen koordinaattori Titola palaa ”hyvillä mielin”.

–Jokainen vuosi ja joukkue on uusi ja kulloinkin joukkueeseen kuuluvien pelaajien ja valmentajien luoma, Titola kertoo ja täsmenttä erityisesti pelikirjaan liittyen:

– Puolustus rakennetaan pelaajien vahvuuksien mukaan. Nyt on aika kartoittaa mitkä ne ovat ja mukana olevien pelaajien keskittyä fyysisten ominaisuuksien parantamiseen. Lajitaitoja on helppo parantaa, kun fysiikka on kunnossa.

Jatkokaudelle Roostersin puheenjohtajaksi lokakuun puolivälissä valittu Jarmo Lahti kertoo Roostersin jatkavan valmennustiiminsä kokoamista ilmoittaen uusista valmentajasopimuksista jo pian.

karititola_maajoukkue
Kari Titola
mikkokoikkalainen_passikuva
Mikko Koikkalainen

 

Lue myös:

Roostersin uutinen Koikkalaisen ja Titolan sopimuksista

 

Otsikkokuva:

Sami Ranta