Marc Millan liittyy Royals-puolustukseen

Yhdysvaltalainen Marc Millan on Royalsin miesten uusi puolustuksen kulmakivi, puolustuksen tukimies. Usein yhdysvaltalaisvahvistukset hankitaan juuri tälle tontille, puolustuksen tukimieheksi, sillä tällä paikalla on monipuolisuus ja kokemus ehdottomia valtteja menestykselle. Royalsin Vaahteraliigan aikana tällä paikalla ovat loistaneet Vaahteraliigan All-Starsiin kausien päätteeksi valitut Chris Young ja Steeven Tresfield. Saappaat on Millanilla isot, mutta ylimmällä yliopistotasolla Idahossa pelannut Millan täyttää saappaat takuuvarmasti.

– Olen pelannut aina puolustuksen linjan endinä, tai hyökkäyksessä sisempänä laitahyökkääjänä, Tight Endinä. En pelannut tukimiestä ikinä, ennen Idahon yliopistoon siirtymistä. Pienenä pelasin ensin ”socceria,” eli tavallista jalkapalloa. Myös baseballia pelasin jonkin verran, ennenkuin 12-vuotiaana löysin jenkifutiksen, Millan summaa.

Eurooppa ei ole tuntematon maaperä yhdysvaltalaiselle, sillä kahdella viime kaudella Millan pelasi Saksassa.

– Ensin pelasin Dresden Monarchsissa, ja viime kaudella Cologne Crocodilesissa, Kölnissä. Olin yliopiston jälkeen NFL- ja CFL-joukkueiden leireillä hakemassa try-outin kautta ammattilaispaikkaa. Kun pelaamiseen on edelleen todella paljon kipinää,  päätin tarttua haasteeseen ja lähteä Eurooppaan, Millan kertoo.

Suomi ei ole miehelle aivan tuntematon maa, sillä Saksassa hänen kämppäkaverina oli kaksi suomalaispelaajaa, Mickey Kyei sekä Sebastien Sagne.

– He olivat kaksi hauskinta huonekaveria koskaan. Suomesta tiedän, että kieli on todella vaikea oppia ja talvella siellä on todella kylmä. Heistä tuli todella hyviä ystäviäni ja odotan, että Vaasassa pääsen tutustumaan uusiin pelaajiin ja pääsen pelaamaan heidän kanssaan.

Millan pelasi viimeiset yliopistovuotensa Idaho Vandalsin paidassa, kaukana Yhdysvaltojen pohjoisosassa. Samasta koulusta Eurooppaan tuli myös Roman Runner, kuka on useammankin vuoden pelannut Vaahteraliigassa.

– Kyllä, pelasin kaudella 2013 Romanin kanssa Idahossa. Kun hän tuli Eurooppaan koulunsa jälkeen, näin miten hän dominoi täällä ja nautti matkustamisesta, niin päätin tulla itsekin katsomaan millainen kokemus tästä voi tulla.

Millan on läpikäynyt ennen Idahoa niin kutsutun Junior Collegen, mikä on monille tuttu Netflixin ”The Last chance U” –sarjan kautta. Junior College on monelle pelaajalle paikka, missä korotetaan liian alhaisia arvosanoja, annetaan lisänäyttöjä pelikentällä tai yksinkertaisesti haetaan isompaa peliaikaa, mitä isot yliopistot eivät pysty aina tarjoamaan.

– JUCO oli yksi parhaista päätöksistä mitä olen koskaan tehnyt. Pelasin parhaat otteluni Santa Ana Collegessa. Koulu ei ollut yhtä glamouria kuten Netflix asian esittää, se oli kova koulu. Joukkueessa oli paljon pelaajia, joilla kaikilla oli oma tarinansa miksi he olivat Junior Collegessa. Kaikki kuitenkin pelasivat joukkueen ja koulun eteen, joka meille opinnot stipendeillä tarjosi. Kaikki tavoittelimme itsellemme uraa. Tykkäsin koulusta ja joukkueesta niin paljon, että olin vuoden 2016 joukkueen apuvalmentajana sekä erikoisjoukkueiden valmentajana.

Kaliforniasta kotoisin oleva ”Blue” –lempinimeä totteleva Millan on hyvin perheläheinen. Kolmen siskon kanssa varttunut Marc sai lempinimensä jo vauvana, koska hän oli perheen ainut lapsi, kenellä oli siniset silmät. Peliuran jälkeen Blue haluaa jatkaa lajin parissa valmentajana ja Royalsiin hän lupaa tuoda paljon omia oppejaan.

– Tulin Royalsiin valmentaja Morganin kaverin kautta. He tuntevat toisensa niinikään JUCO:n kautta, missä he pelasivat keskenään. Minun pelitaidot ja pelitapani osuvat hyvin yhteen coach Morganin kanssa. Olen kuullut pelkkää hyvää Vaasasta ja Royalsista Suomessa pelanneilta pelaajilta, joten oli todella helppo päätös tulla Vaasaan.

– Toivon että saan pelata numerolla 23. Se on onnennumeroni ja olen tällä numerolla pelannut aina, paitsi Saksassa.

Vaahteraliigan säännöt rajoittavat EU:n ulkopuolisten pelaajien määrää. Joukkueen kokoonpanossa saa olla vain kolme EU:n ulkopuolista pelaajaa ja heistä kaksi saa olla samaan aikaan kentällä.

GM Seppo Evwaraye kuvailee Blueta seuraavasti:

– Blue on monipuolinen ja kypsä pelaaja. Etsimme selkeää eron tekijää puolustukseemme ja hänellä on pelillinen CV kunnossa. Palaute hänestä on ollut erinomainen jokaisesta uran pysähdyspaikasta. Uskomme että hän tulee toimimaan puolustuksen keskellä vaikuttavalla tavalla. Ei ole poissuljettua myöskään, että hän vierailee hyökkäyksen puolella.

– Tukimies vahvistuksissa meillä on ollut aika hyvä kosketus alkaen aina vuoden 2014 Qua Huzziesta. Kaverit ovat olleet pääosin sitä mitä olemme hakeneet, lukkoja.