Kuopio Steelers julkaisi tukun uusia sopimuksia

Vaahteraliigassa viidenneksi kaudella 2023 jäänyt Kuopio Steelers on käynnistänyt uuden joukkueen rakentamisen vauhdikkaasti. Lokakuun rosterissa seura esitteli 33 pelaajasopimustaan ja perjantaina nimilistalle lisättiin neljän tuoreen vahvistuksen nimet.

Steelers on liigahistoriansa aikana tullut erityisen tunnetuksi vahvan linjapelaamisensa ansiosta. Vaikka vaahteraliigajoukkueen taustavoimissa on tapahtunut suuria muutoksia kauden päätyttyä, ei rekrytointien painopistettä ole vaihdettu. Kuopiolaisten ensimmäisen signaus-uutisen kolme neljästä uudesta pelaajasta on hyökkäyksen linjamiehiä.

Steelers on solminut sveitsiläis-saksalaisen Basil Weberin, Otto Mäkisen sekä hetken poissa kentiltä olleen seuran oman kasvatin Simo Ovaskaisen kanssa. Mäkinen pelasi kauden 2023 Seinäjoki Crocodilesissa ja kuului viikko sitten Itävallassa EM-hopeaa voittaneen Suomen maajoukkueen kokoonpanoon. Weber palaa Kuopioon kahden ELF-sarjassa vietetyn kauden jälkeen. Steelers-tiedotteen mukaan Weberin roolina pelaamisen lisäksi tulee olemaan joukkueen hyökkäyslinjan valmentaminen.

Linjakolmikon lisäksi seura kertoi takapuolustaja kausilla 2021 ja 2023 Steelersiä edustaneen takapuolustaja Lars Steffenin jatkavan Kuopiossa.

Lue lisää:  Weber, Mäkinen ja Ovaskainen vahvistamaan hyökkäyksen linjaa – Steffenille jatkosopimus

Kuva: Jarmo Vehkomäki