Karri Kuuttilasta Trojansin päävalmentaja

Karri Kuuttila on Vaahteraliigassa pelaavan Turku Trojansin uusi päävalmentaja. Turkulaisseura tiedotti asiasta maanantaina. Edelliset kolme kautta Kuuttilan on pelannut turkulaisjoukkueen hyökkäyksen linjassa ja yltänyt jokaisella kaudella pudotuspeleihin.

Suomessa myös Helsinki Wolverinesia edustanut Kuuttila pelasi vuosikymmenen vaihteessa Yhdysvalloissa Lock Havenin yliopistossa, josta tie vei vahvan blokkaajan NFL-joukkue St. Louis Ramsin harjoitusleirille. Tuolloin, vuonna 2011, ei paikkaa huippuliigasta kuitenkaan auennut, joten seuraavana keväänä Kuuttila siirtyi Vaahteraliigaan. Viimeisen viiden kauden päätteeksi Kuuttila on joka vuosi valittu Vaahteraliigan all starsiin.

Nyt kuitenkin pelikentät vaihtuvat Kuuttilan jalkojen alla sivurajaan. Tuoreen päävalmentajan puheessa kuultaa läpi vahva yhdysvaltalainen pelimentaliteetti, eikä tavoite jää epäselväksi.

– Jenkkifutiksessa tavoite on aika itsestään selvä, Kuuttila kuvaa. – Tässä on ykkössija ja that’s it. Kuten NFL:ssä on tapana sanoa: ”Play for the confetti”.

– Mestaruuden lisäksi meillä on paljon pieniä tavoitteita, joita lähdetään saavuttamaan, Kuuttila jatkaa. – Ne liittyvät myös tuohon valmennusfilosofiaan eli yksi suurimmista muutoksista on, että aiomme tehdä pienet asiat oikein. Se on yksi omista tavoitteistani jo ennen kuin edes joukkuetta on kasattu. Kun teemme pienet asiat oikein, silloin isot asiat loksahtavat kohdalleen. Näin lajia opetetaan Yhdysvalloissa, ja siitä filosofiasta me pidämme kiinni. Sen kautta lähdemme saavuttamaan myös isoja tavoitteita.

Trojansin joukkueessa tapahtunee talven aikana suuriakin muutoksia kauteen 2016 verrattuna, joista Mikko Virolaisen vaihtuminen päävalmentajan paikalla Karri Kuuttilaan on vain yksi osa. Kuuttila ei kuitenkaan katso taustapeiliin, vaan suuntaa  katseensa mieluummin kesään 2017.

 

– Joukkueet muuttuvat joka vuosi, niin se vain on tässä lajissa. Se voi olla huono asia tai hyvä asia. Sen kanssa valmentajien ja pelaajien on tehtävä töitä. Pyrimme tietysti rekrytoimaan joukkueeseen parhaat saatavilla olevat pelaajat, ja kun se on tehty, niin niillä mennään ja sitten vain pelataan.

dsc05705-2
Elokuun lopussa Brahen kentällä pelattu Vaahteraliigan välieräottelu Helsinki Roostersin ja Trojansin välillä on toistaiseksi viimeisin Karri Kuuttilan pelaama ottelu. Aika näyttää jääkö se myös viiden edellisen kauden all stars -pelaajan viimeiseksi otteluksi. Kuva: Sami Ranta

 

Lue myös:

Trojans-uutinen Kuuttilan valmentajasopimuksesta

Marraskuun kokoonpanot, osa 3: Trojans

 

Kuvat:

Sami Ranta