Kaksi tappiotonta vastakkain maanantaina: Roosters – Butchers

Vaahteraliiga-kauden ensimmäinen kolmannes täyttyy maanantai-iltana, kun Helsinki Roosters ja Porvoo Butchers kohtaavat Velodromilla. Kumpikin joukkueista on kerännyt alkukaudesta ainoastaan voittoja – toinen jatkaa voittokulkuaan myös maanantaina, toinen joutuu pettymään.

Roosters on alkukaudesta takonut parhaimmalla keskiarvolla pisteitä – reilut 43 pistettä ottelua kohden. Brandon Connette on johtanut hyökkäystä tehokkaasti ja ennen kaikkea monipuolisesti. Kiinniottotilastossa jo viidellä pelaajalla on vähintään 100 jaardia ja vähintään yksi touchdown Connetten heitoista.

Tilastollisesti Butchersin heittopuolustus on menestynyt kolmessa ensimmäisessä ottelussa erinomaisesti (vähinten päästettyjä jaardeja eikä yhtään maalia), mutta nyt haaste moninkertainen verrattuna muihin Butchersin alkukauden otteluihin. Roosters laitahyökkääjistä Bernard Luster, Timothy Thomas ja sekä kahdessa edellisessä pelissä kolme touchdownia tehnyt Alexander Wasiljeff ovat varmasti suurin haaste porvoolaisten takakentälle, jossa safety Niko Roikolla on merkittävä rooli oman pelaamisensa lisäksi myös organisoinnissa ja ohjaamisessa.

Tämä pelaaja on Roosters-hyökkäyksen X-factor:

 

Connetten monipuolisuus tarjoaa uuden ulottuvuuden myös Roostersin juoksupeliin. Keskushyökkääjät Karri Pajarinen ja Jaycen  Spears ovat kumpikin kantaneet palloa yli viiden jaardin keskiarvolla, mutta maaleja Connette on juossut yhtä paljon kuin runningback-kaksikko yhteensä – neljä kappaletta. Tämä heijastuu myös Butchersin heittopuolustukseen, sillä Connettea vastaan on varsinkin kolmansilla yrityksillä varattava puolustaja myös pelinrakentajan omia juoksuja vastaan.

Butchersin pelaaman 3–4 -mallisen puolustuksen tukimiehistä Sebastian Karbin sekä Troy Roach nousevat varmasti näkyvään rooliin sekä Connetten kimppuun rynnätessään että Roach myös heittopuolustukseen pudotessaan. Ville Kurvinen on puolustuksen linjassa aiheuttanut hyökkäyksen linjamiehille nopeudellaan hankaluuksia.

Butchersissa uransa aloittanut Roosters-tukimies Santtu Äyräväinen on alkukaudesta ollut taklaamisen lisäksi myös tehokas potkujen torjuja. Kuva: Sami Ranta

Mikä on Jordan Mooren pelikunto?

Siinä, missä Roosters on ensisijaisesti pyrkinyt heittämään palloa, on Butchers lähtökohtaisesti juoksujoukkue. Keskimäärin porvoolaiset ovat juosseet palloa ottelua kohden yli 234 jaardia. Keskushyökkääjä Darion Hallin keskiarvo on kolmen ottelun jälkeen 8,2 jaardia yritystä kohden, ja Hall sekä pelinrakentaja Jordan Moore ovat juosseet yhteensä 10 touchdownia.

Juoksupelin kaksoisuhka on kuitenkin maanantaina kirjaimellisesti ontuva, sillä Moore loukkasi nilkkaansa 1,5 sitten Seinäjoella ja hänen juoksukuntonsa on vähintään kyseenalainen. Myös blokkaavan keskushyökkääjän Sebastian Lindellin pelikunto on arvoitus.

Juoksupuolustuksessa Roostersin tärkeimmät pelaajat ovat tukimiehet Quentin Coulpin ja Santtu Äyräväinen sekä omalla laidallaan pelejä jatkuvasti rikkova Okko Outinen. Myös safety Ville Rontu on alkukaudesta ampunut onnistuneesti juoksua vastaan, ja hybridipelaaja Curtis Slater voi tarvittaessa pelata kulmapuolustajana, safetyna tai tukimiehenä. Koordinaattori Kari Titola on siirtänyt onnistuneesti Slateria alkukaudesta aina sinne, missä yhdysvaltalaista on tarvittu.

Mikko Seppänen on Butchersin laitahyökkääjien johtaja:

 

Heittopelissä Butchersin kiinniottokärki on huomattavasti Roostersia kapeampi, mutta aloituskokoonpano on laadukas. Mikko Seppänen, Daniel Luoma ja Crocodiles-ottelussa kauden ensimmäisen ottelunsa pelannut Phung Nguyen ovat kaikki näyttäneet pystyvänsä tekemään pitkiä pelisuoritteita. Myös Hall osallistuu heittopeliin, mutta vielä toistaiseksi nämä heitot eivät ole juurikaan jaardipottia kasvattaneet.

Roostersin puolustuksen takakenttä on pelannut suorastaan ilmiömäisen alkukauden. Jaardimääräisesti punapaitojen takakenttä sijoittuu kolmanneksi Butchersin ja Huskiesin jälkeen, mutta samaan aikaan Roosters on katkaissut vastustajan heiton jo kymmenen kertaa. Akseli Olin, Curtis Slater, Pierre Courageux ja Viljo Lempinen ovat jokainen merkkauttaneet kaksi syötönkatkoa. Sekä Seppänen että Nguyen juoksevat taitavasti kuvioita keskeltä kenttää, joten Roosters-takakentän missio onkin varmistaa, että vikkelällä porvoolaiskaksikolla on varjostajana jokaisessa tilanteessa tarpeeksi nopea pelaaja.

Butchersin takakenttä tarvitsee maanantaina apuja myös linjalta ja tukimiehiltä. Säkittämässä olevan Ville Kurvisen lisäksi myös Troy Roachin (3) ja Jesse Vuoksenturjan (55) on saatava painetta Brandon Connettelle kuten he saivat Trojans-ottelussa Gil Riveralle. Kuva: Sami Ranta

 

Vaahteraliiga, 6. peliviikko:

MA 12.06.2017 | 18:30 | Velodromi, Helsinki:

Helsinki Roosters – Porvoo Butchers

Live-tilastot

Ottelu suorana lähetyksenä Ruudussa, jossa ennakkostudio käynnistyy jo kello 15.00. Lisäksi selostuksen voi kuunnella Suplassa.

Kuuntele TeeDee-podcastin ennakko ottelusta.

Kuvat:

Sami Ranta