Jännittävä Botnia Bowl päättyi jälleen Crocodilesin voittoon

RoyalsCrocodilesScore

Kahden sarjapisteen lisäksi sunnuntaina taisteltiin Vaasassa myös Pohjanmaan herruudesta. Wasa Wa1ld Royals ja Seinäjoki Crocodiles tarjosivat lähes 1600 katsojalle laadukkaan ottelun, jossa voittaja pysyi salassa viimeisille hetkille saakka. Lopulta rutinoituneempi vierasjoukkue Crocodiles käänsi voiton itselleen lukemin 24–32 (10–16).

– Ihan hyvin yhdellä jenkillä, totesi Crocodilesin päävalmentaja Henri Kotanen ottelun jälkeen.

Keskushyökkääjä Kevin Marshall puuttui jälleen Crocodilesin kokoonpanosta, minkä lisäksi Marshallin rooliin istutettu Greg Robinson loukkasi jalkaansa ensimmäisellä neljänneksellä eikä sen jälkeen enää ottelussa esiintynyt.

– Heittohyökkäyksemme oli tänään se osa-alue, joka käänsi pelin meille. Kovia ratkaisuja kovan paineen alla, Kotanen kertoi ja antoi kehuja Justin Sottilaren ja laitahyökkääjien lisäksi myös hyökkäyksen linjalle.

Laitahyökkääjä Spencer Cutlan nosti vierasjoukkueen johtoon 10 sekuntia ennen puoliaikaa ja teki kolmannella neljänneksellä Sottilaren heitosta illan pisimmän, 56-jaardisen touchdownin, joka jäi lopulta myös ottelun voitto-osumaksi. Lisäksi Cutlan haarukoitti kolmannella neljänneksellä 40-jaardisen kenttäpotkumaalin. Walesin huomioitiin aiheellisesti ottelun palkintoseremoniassa.

Cutlanin lisäksi toinen iso onnistuja oli monitoimipelaaja Niko Lester.

– Suunnitelmamme oli, että Niko puolustaa RJ Longia koko ottelun ajan, Kotanen paljasti jälkikäteen. – No, se suunnitelma meni Robinsonin loukkaantumisen jälkeen roskakoriin.

Lester siirtyi toisella neljänneksellä keskushyökkääjäksi, ja ilman Tuomas Leinosta Vaasaan saapunut Crocodiles siirsi Lesterin tilalle kulmapuolustajaksi tukimies Jaska Värisen. Lester toi varsinkin toisella puoliajalla Crocodilesin juoksupeliin uuden vaihteen ja piti nopeudellaan Royals-puolustuksen varuillaan.

RoyalsCrocodiles5
Crocodiles-potkaisija Spencer Cutlan (88) oli jälleen varmassa kunnossa niin potkuissa kuin laitahyökkääjänäkin. Yhteensä Walesilainen teki 18 pistettä ja vankisti paikkaansa Vaahteraliigan pistetilaston kärjessä. Kuva: Samppa Toivonen

Robinson ja Cutlan vievät Crocodilesin johtoon avauspuoliajalla

Royalsin turmaksi ottelussa koitui hermoilu ja virheet väärillä hetkillä. Jännitys tiivistyi erityisesti ensimmäisellä ja viimeisellä neljänneksellä, jolloin Royals jäi ilman pisteitä. Ensimmäisen viiden minuutin aikana Royals-pelaajilta putosi muutamia perusheittoja ja puolustus otti toistuvasti paitsio-rangaistuksia. Kaiken kruunuksi ensimmäisessä lentopotkussa aloitussyöttö kaartoi yli potkaisija David Bealen, joka lopulta tyytyi potkimaan pallon ulos omalta maalialueelta, minkä seurauksena Crocodiles siirtyi 0–2 -johtoon.

– Meidän täytyy kasvaa henkisesti, harmitteli Royals-päävalmentaja Seppo Evwaraye pettyneenä ottelun jälkeen. – Meillä oli helppoja pudotuksia myös lopussa. Tuntuu, että meitä jännitti niin paljon, ettemme uskaltaneet pelata ja tehdä niitä asioita, joita olemme harjoitelleet. Tänäänkin oli kaikki mahdollisuudet ottaa iso päänahka.

Robinson johdatti ennen loukkaantumistaan voimakkaalla juoksullaan Crocodilesin 0–9 -johtoon ennen kuin Royals pääsi lyömään ensimmäiset pisteet taululle. Sunnuntaina Royalsin potkupeli oli virheetöntä ja Godwill George kavensi läheltä maalialuetta tilanteeksi 3–9.

Toisella neljänneksellä hermostuneisuus siirtyi vierasjoukkueen peliin ja Royals hallitsi kenttäasemaa. Seuraavalla vuorollaan Long pääsi luiskahtamaan Lesterin edestä maalialueelle ja Georgen potkun myötä Roayls siirtyi ensimmäistä kertaa johtoon (10–9). Ennen puoliaikaa Cutlan kuitenkin nosti Crococilesin uudelleen kärkeen.

RoyalsCrocodiles7
Yksi ottelun kovimmista törmäyksistä nähtiin avausneljänneksellä, kun 13 kertaa ottelussa taklannut Chris Young (4) pysäytti Crocodiles-keskushyökkääjä Greg Robinsonin. Hetkeä myöhemmin Robinson ryntäsi tekemään Crocodilesin ensimmäisen touchdownin. Kuva: Samppa Toivonen

Royals tulee takaa ohi mutta joutuu kuitenkin taipumaan

Toisella puoliajalla Cutlan vei Crocodilesin kenttäpotkumaalillaan jo 10–19 -johtoon, mutta Royals tuli vielä kerran ohi. Tyresöstä Royalsiin siirtynyt ruotsalaishyökkääjä Deniel John on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi. Slot-laitahyökkääjän paikalta kuvioihin lähtevä John kiusaa kuvioillaan sekä ulompia tukimiehiä että safetyja. Johnin touchdown kavensi tilannetta kolmannen neljänneksen puolivälissä.

RJ Long on Vaasaan saapumisensa jälkeen tehnyt kaksi touchdownia kahdessa aiemmassa ottelussa ja teki saman myös sunnuntaina. Isaac Fisher löysi pitkällä heitollaan Longin vasemmalta laidalta ja Long teki toisen maalinsa 40-jaardisen suorituksen päätteeksi. Kolmas neljännes oli loppupuolella tilanteessa 24–19, mutta ratkaisevat pisteet olivat vielä näkemättä.

Cutlanin touchdown kymmenen sekuntia ennen viimeistä puoltenvaihtoa käänsi lopulta pelin Crocodilesille. Walesilainen irtosi pääsi takamiesten selustaan, irtosi kulmapuolustajalta ja sai käsiinsä Sottilaren tarkan heiton. Vierasjoukkue siirtyi pisteellä johtoon.

Ottelussa Crocodiles-paidassa esiintyivät ensimmäistä kertaa seinäjokisten uudet ranskalaisvahvistukset. Tukimies Matthieu Fayard oli merkittävä tekijä sille, ettei Royalsin juoksupeli tuottanut keskustasta mainittavaa tulosta. Robin Mouton puolestaan piti yhdessä Filip Zacokin kanssa huolen siitä, ettei pelinrakentaja Fisher päässyt viime viikkojen tapaan karkaamaan omiin juoksuihin.

RoyalsCrocodiles8
Royalsin pelinrakentaja Isaac Fisher ei sunnuntaina löytänyt juoksuilleen tilaa muutaman edellisen viikon tapaan. Crocodilesin ranskalaispuolustajat Matthieu Fayard (40) ja Robin Mouton (61) esiintyivät sunnuntaina Vaahteraliigassa ensimmäistä kertaa. Kuva: Samppa Toivonen

Päätösneljänneksellä Sottilare heitti vielä ottelun kolmannen ja kauden 31. touchdowninsa, kun Andre Feuerherdt taisteli korkean pallon käsiinsä ja kuljetti sen maaliin. Cutlanin onnistui lisäpisteessä ja ottelu oli loppulukemissaan 24–32.

Voitollaan Crocodiles nousi 14 pisteeseen ja on vain yhden voiton päässä sarjaa johtavasta Helsinki Roostersista. Royals jatkaa sarjassa viidentenä tasapisteissä viimeistä pudotuspelipaikkaa hallinnoivan Tampere Saintsin kanssa.

Vaahteraliiga, 10. peliviikko:

SU 24.07.2016 | 15:30 | Kaarlen kenttä, Vaasa:

Wasa Wa1ld Royals – Seinäjoki Crocodiles 24–32 (10–16)

Tilastot

Kierroksen muut ottelut:

PE 22.07.2016 | 18:30 | Keskuskenttä, Porvoo:

Porvoo Butchers – Helsinki Roosters 14–62 (7–42)

Ennakko | Tilastot | Raportti

SU 24.07.2016 | 16:00 | Yläkenttä, Turku:

Anders Trojans Turku – Tampere Saints

Ennakko | Tilastot

Sarjataulukko:

Joukkue   Ottelut   Voitot   Häviöt   Tehdyt   Päästetyt   Maalisuhde   Pisteet
Roosters 8 8 0 290 118 172 16
Crocodiles 8 7 1 294 109 185 14
Trojans 9 6 3 309 194 115 12
Saints 8 3 5 189 350 -161 6
Royals 8 3 5 180 147 33 6
Butchers 9 2 7 165 329 -164 4
TAFT 8 0 8 104 284 -180 0

Otsikkokuva:

Samppa Toivonen

Kuvat:

Sampppa Toivonen